Lisää ajatuksia treenistä

Mikään ei tuo treeniin uutta nostetta niin paljon kuin ohjelman muutos! Punttisalijumppa nyt ei ole mitään vauhdin hurmaa tai riemun ilotulitusta itsessään, vaikka oliskin hyvät musat piuhoissa. Siis verrattuna esimerkiksi tanssiin, siihen, kun muistaa koreografian ensimmäistä kertaa täydellisesti ja voi vain heittäytyä... tai kun edessä on pehmeä hiekkatie ja voi antaa hevosen irrottaa itsestään kaiken voiman ja vauhdin ja vain mukautua ja nauttia.. Salilla nyt tehdään niitä samoja aika simppeleitä liikkeitä kerta toisensa jälkeen ja iloitaan kun joku tekniikka loksahtaa kohdalleen tai saa lisätä uudet ennätyspainot. Ympäristökään ei tarjoa mitään aistinautintoja, kuten nyt vaikka metsä tai ranta. Jotain siinä kuitenkin on.

Pidempien "bodaussarjojen" ja täsmäliikkeitten jälkeen olen taas tehnyt lyhyitä raskaita sarjoja. Vähemmän ja  raskaammin. Takakyykky, maastaveto, penkki. Niillä pääsee pitkälle, tai siis saa hyvän tuntuman koko kroppaan. Siinä painavan raudan nostamisessa on jotain maagista, kun jokaisella nostolla pitää skarpata ihan hulluna, tai se ei kerta kaikkiaan onnistu. (Mun "painava" on edelleen kaksinumeroinen, toim.huom.) Onnistumista ei mitata millään muulla, kuin sillä että nouseeko se vai ei. Ja hirveän paljon on päästä kiinni nouseeko. Esimerkiksi eilen, tein maastavetoja kolmatta kertaa kuukausien tauon jälkeen. Kolmosia 80 kilolla, mikä on suhteessa kaikkeen mulle aika hyvä paino. Viimeiseen sarjaan lähtiessä usko loppui, olin nostamassa mutten uskaltanutkaan, tai uskonut. Yllätyin, mitä ihmettä, nostin sen jo monta kertaa, mikä nyt jännittää? No päätin että analysoidaan tämä hetki myöhemmin, nyt kuitenkin se viimeinen kolmonen ylös, ja ihan nätti sarja siitä tuli. Tässä on ehkä se "jotain", ainakin mulle. :) Se, kun löytää itsestään vielä sen yhden vaihteen, luulee, ettei enää pysty mitenkään ja sitten pystyykin.

Kun nyt on kuumin muutosbuumi käynnissä (myös Kalevan ABC:lta oli isot raejuustot loppu), haluaisin muistuttaa itseäni ja kaikkia muuttujia yhdestä asiasta. Fyysinen terveys ja hyvinvointi on iso juttu, panostus siihen kannattaa ihan varmasti. Hyvä olo omassa kropassa vaikuttaa kaikkeen. Silti, se ei ole koko totuus. Ihminen on niin paljon muutakin kuin fysiikkansa. Rasvaprosentista, ulkomuodosta, ennätyksistä tai tuloksista riippumatta minä olen erityinen, arvokas ja ainutlaatuinen tekemättä mitään. Yrittämättä, suorittamatta, vain olemalla ja hengittämällä tässä ja nyt,  myös sinä olet ainoa laatuasi, aivan spesiaali sinä.

Minä jatkan pakkaamista: tavara laatikkoon, kissa ulos laatikosta. Toinen tavara laatikkoon, kissa ulos laatikosta jne. :D Kissa nimeltä Vasily on hurmaava rasavilli, totaalisen uhkarohkea ja kuriton. Mies söi eilen lohta ja nosti aterian aikana kissan kuusi kertaa alas lautasen vierestä saaden joka kerta kiukkuisen "maaauuuuuu!!!" -vastauksen. Pantteri-pussin painoinen eläin myös painii onnellisena keltaisen kahvakuulan painoisen Kasper Koirasen kanssa. Ystävällismielisesti, jääkausi on historiaa.

Koti :)