Päivien kimallusta

Olen ollut töissä pian kuukauden. Paluu on sujunut tosiaan hyvin. Se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, pelkäsin alkusyksystä, ettei työkunto ole mahdollinen tänä vuonna. Silloin kun oli paskin fiilis, epäilin etten tee töitä enää ikinä. Siksi olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen joka päivä, kun voin olla töissä. Kiitos tästä hyvästä alusta kuuluu ilman muuta erityisesti työnantajalle. Hyvin järjestetty työterveyshuolto nappasi kiinni kun kunto romahti. Mun tila otettiin heti vakavasti ja sitä alettiin hoitaa intensiivisesti lääkärin, psykologin ja työnantajan yhteistyöllä. Töihin paluu suunniteltiin tarkasti, sen ajankohta oli oikea ja työnkuvaa kavennettiin ja selkiytettiin.

Taustaksi siis, sairastuin alkusyksystä (tai varmaan paljon aiemmin, mutta lopullinen romahdus ajoittui tuohon) vaikeaan masennukseen. Olin yhteensä töistä pois melkein kolme kuukautta. Se ei ole pitkä aika tässä taudin kuvassa. En aio syitä selvitellä täällä sen enempää, tai kuvailla oireita. Se pelottaisi ja säikäyttäisi turhaan. Kyse on vakavasta, jopa hengenvaarallisesta sairaudesta, jota kuitenkin osataan jo hoitaa hyvin. Minä olen kävelevä todiste siitä, että terapia ja lääkitys voivat osua kuin nyrkki silmään. Lääkkeen tuomat sivuoireet ovat lähes kokonaan poissa. Kunto alkaa kestaa hyvin painetta, isommat takaiskut järkyttävät vielä vähän liikaa, mutta päivä päivältä voin paremmin. On pakko olla nöyrä, hyväksyä se, että on vielä toipilas. Tiedän kuitenkin, että mulla on nyt kaikki nappulat oikeassa asennossa elämässä ja olen käynyt kovan koulun, mutta oppinut ihan älyttömästi.

Olen saanut osakseni jotain älyvapaita ja loukkaavia kommentteja, se on ymmärrettävää. Niihin törmää tietenkin myös joka paikassa, vaikkei ne välttämättä kohdistu keneenkään henkilökohtaisesti. Esimerkiksi eräs tunnettu hyvinvointi-kirjailija facebook-sivuillaan vitsaili Karoliinisessa instituutissa tehdystä tutkimuksesta, jossa luovuuden ja mielisairauksien välillä oli todettu yhteys. Artikkelissa puhuttiin skitsofreniasta ja muista vakavista diagnooseista, ja tämä kirjailija pohti, onkohan tutkijat nyt pitäneet mielisairautena "normaalia kirjailijan elämään kuuluvaa mielialan vaihtelua" tms. Kehottipa vielä pistämään vähän zeniä peliin. Valitettavasti linkki ja kommentit ei ole enää naamakirjassa, parin tunnin jälkeen kirjailija oli ymmärtänyt poistaa juttunsa mielensä pahoittaneiden viestien takia. Itse poistin vain tykkäykseni sivulta.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Omalta osaltani haluan olla osa sitä hidasta muutosta. Mieli voi sairastua siinä kuin vaikka suolisto. Molempiin voi toki vaikuttaa itsekin, mutta kuinka monella on joskus maha kipeä? Kuinka moni joskus syö ruokaa, josta tulee huono olo? Vaikka teoriassa tietäisikin, miten pitää elämänsä järjestää, suhtautua asioihin, suojella itseään jne, ei kaikkea voi vaan ennakoida. Parantua kuitenkin voi! Sitäkin pelkäsin, että jään jotenkin vajavaiseksi lopuksi ikää. Niin se ei kuitenkaan mene, voin paremmin kuin vuosiin ja se näkyy kaikessa!

 Yksi vinkki, vaikka lupasin olla jakamatta elämänohjeita: Jos kevyempikin syysharmaus meinaa vallata mielen, pysy kaukana kuningas alkoholista. Liikunta vaikuttaa aivokemikaaleihin positiivisesti, alkoholi negatiivisesti. Pienikin määrä, tai iso harvoin, ei väliä, mutta mielialan kannalta tee toimii paremmin. Ja se liikunta!

Nyt ulos ja lenkille, nautitaan lumesta niin kauan kuin sitä riittää! :)