Ravintolakokemus

Sellaista tuossa tänään mietiskelin, että kuinka kovin harvassa on oikeasti mun makuun olevat perheravintolat. Kahviloita ja pubeja löytyy, joissa on kiva istuskella, mutta kun oltiin lähdössä lauantai-iltana ulos syömään perheellä, ei valinta ollutkaan ihan simppeli.

American Dinerit ja pizzeriat tietenkin juu, mutta kun syödään aika paljon ulkona (myös kotona, eli meillä syödään paljon hehheh), ranskalaiset ei tunnu oikein hintansa arvoisilta. Burgerit on ok joskus, mutta jos haluaa jotain muuta, sitten meneekin vaihtoehdot vähiin.

Vaatimuksena siis oli, että halutaan mennä paikkaan, jossa on kiva istuskella, ruoka on hyvää mutta sopivan rentoa. Mä olen liian monta kertaa kiltisti niellyt kiukkuni, ja maksanut neljästä nahistuneesta prinssinakista ja muutamasta tikkuperunasta, kahdesta kurkku- ja tomaattilohkosta lähes kympin jossain "perheravintolassa". Noloa myöntää, että tytär on todella ruokarajoitteinen, ei tosiaan mikään ennakkoluuloton seikkailija makujen maailmassa. Mieskin on ehkä lähinnä pizza- ja pihvimiehiä. :)

Googlailun tuloksena yllätyin Swagathin (Tampereella siis ollaan) lasten listasta: Valmistamme lapsille annokset mahdollisimman mietoina säilyttäen kuitenkin intialaisen makumaailman. Tiesin, että "lähdetäänkö ulos syömään" -kysymykseen kaikki vastaa jooooo, mutta jos ehdotan kohteeksi intialaista ravintolaa, innostus jää vaimeaksi. Tällä kertaa ei siis juuri neuvoteltu, ja hyvä niin!!

Ruoka oli tietenkin ihanaa, mutta yllättäen se oli sitä myös tyttären mielestä! Ja ihan niinkuin listalla luvattiin, lapsen annos oli todella maukas, muttei ollenkaan tulinen. Ensimmäistä kertaa itsekin saavutin "mä en syö mitään enää ikinä"-fiiliksen tällä joululomalla. :)

Kuva Swagathin nettisivulta.

Eilen fiksuna tyttönä kävin aamupäivällä hierottavana ja illalla mavettamassa. Olotila on sen mukainen sitten. Onneks ei tarvinnutkaan tehdä tänään muuta kuin syödä hyvin ja ottaa päikkäreitä.

Joulupukin ja muitten tonttuhenkisten Tehdastreeni löytyy videoituna täältä. Kolmisenkymmentä erikokoista joulukunnon tehtailijaa oli paikalla ja kulkusten kilinä sen mukainen. ;) Oi jospa oisin saanut olla muukaana.

Aattoterveiset

Tehdastreeneissä tänä aamuna kuulemma vierailee itse punanuttu eli Joulu Pukki. Piti olla mukana, mutta tytär on vähän kipeä, niin väliin nyt sitten jäi. 

Mulla on ollut ilo ja onni olla työn kautta mukana tuhansien ihmisten jouluvalmisteluissa. Ihanaa kuulla, miten ihmiset on suunnitelleet kattauksia ja panostavat yksityiskohtiin juhlapöydissään. Hämmentävää sen sijaan oli nähdä useita jouluostoksilla humalassa tai aivan järkyttävässä krapulassa. Mitä ihmettä? 

Mun aamukahvi on terästetty vain maidolla, ja seuraavaksi tarkoitus on kuorruttaa kinkku ja ottaa hiki pintaan porraslenkillä ennen saunaa ja sukulointia. 

Jos saan koutsilta ruinattua kuva/videomatskua pukin jumpasta, sitä sitten huomenna. Nyt keskitytään toisiimme ja nauttimaan tunnelmasta, lämpöistä tunnelmaa sinne ruutujen taakse! 

Rinnalle vedä

Rinnalle kiskomista, etukyykkyjä, punnerrusta ja leuanvetoa. Ei kovin hifiä, vaan aivan basicia. Niin sen pitää olla mun mielestä. Rinnalleveto on niin tekninen suoritus, että harrastelijan pää takuulla tyhjenee a)työasioista, b)ihmisten murheista, c)lähestyvästä joulustressistä jne. Näin tänäänkin. Ensin treenattiin rinnalle vedon tekniikkaa huolella, sitten laitettiin painoja lisää ja vedettiin ykkösiä ja kakkosia. Sitten tehtiin kolmen viimeiseksi mainitun liikkeen 10 minuutin kiertotreeni. Very nice, kotona iski kova väsy. Selkää vähän kirvelee, kun leuanvetokuminauha lipsahti tossujen alta suoraan selkänahkaan. 

Pyysin erikseen vielä koutsia katsomaan mun rinnalle veto -suorituksen, kun edellisistä oli aikaa. "Tukka on vähän huonosti." Muuten meni oikein kivasti. Koska meillä on uusi superhieno videointilaite ja yksi todella innostunut videon väsääjä, toivon saavani tännekin jotain kivaa videomatskua joku päivä. Siihen asti, mennään päivän inkkarilla:

weheartit.com

     

Oli mulla muutakin: mulla on ollut tässä ilo saada työkaverikseni yksi fiksu ja kiva punapää, joka on todella viihdyttävä bloggaaja . Rahkamuija sai viime viikolla osakseen anonyymin loanheittoa. "Sussa ei ole jäljellä yhtään naisellisuutta" -kommentti sai mut miettimään, mitä se naisellisuus oikein on? Kyseinen nainen on pieni ja jäntevä, suloinen ja hymyilevä, töissä useimmiten hameessa. Tietenkään anonyymin tarkoitusperistä ei jaksa edes kirjoittaa, mutta aloin miettiä tätä naisellisuus-asiaa. Että kiitos vaan siitä tälle neropatille kuitenkin! En ole pohdinnassani päässyt vielä kovin konkreettisiin tuloksiin, palaan tähän kun aivoissa on enemmän happea! Nyt banaanipannaria, salkkareita, rakkautta ja unta, hyvää yötä!

Karanteeni

Ollaan vietetty tässä muutama päivä aikas lunkkia kotielämää, kun lapsonen viimein sairastui vesirokkoon. Olen siis käynyt juuri ja juuri kirjastosta hakeen leffoja, ja kaupasta evästä pikaisesti, kun ei tuota pikku dalmatialaista ole voinut julkisilla paikoilla kuljettaa. Näin joulun alla se on kuin biologinen ase, kukaan ei varmaan halua kuumeisia, kutisevia ja pilkullisia lapsia juhlapyhiksi. :) Onneksi kuitenkin selvittiin tosi kevyellä versiolla viruksesta, ei edes oikein kuumetta noussut.

Tykkään hirveästi olla kotona ja ottaa rennosti, puuhastella kotijuttuja, kokkailla ja siivoilla. Mutta kun salille ei ollut menemistä, lenkille piti päästä heti kun baby sitter kotiutui. Eli kymmenen aikaan illalla. Olin tosi kiukkuinen, kun tiet oli ihan sairaan liukkaat! En voinut yhtään ymmärtää, minkä takia näin mäkisellä alueella tiet on siis aivan hoitamatta ja ihminen, joka juoksee superultravaimennetuilla pilvilenkkareilla koiran kanssa keskellä yötä, on aivan suorastaan vaarassa kaatua! Kun koko ajan saa mennä kokovartalokrampissa ja pidättää hengitystä kun pelottaa, ei kevyt iltahölkkä välttämättä ole mikään nautinto. Sitten tietenkin siinä alamäessä, jossa ainoa jarrutuskeino on maahan heittäytyminen, joku sosiaalinen pikku fifi hyökkää tien yli tervehtimään. Mur, remmirähjä oli kyllä lenkkareitten päällä tällä kertaa.

Ja Pispalan portaat ne vasta oli, ihan jäässä! No portaissa onneksi irtosi hiki muustakin kuin kaatumisen pelosta ja kiukusta. Kaiteesta sai tukea aina kun tossu luiskahti alta.

Seuraavana iltana kuitenkin päätin koittaa paremmalla asenteella, ja laitoin Jukka-Pojan laulamaan korvanappeihin. Olin liikkeellä vielä vähän myöhempään, mutta tajusin sentään laittaa koiran vyölle kiinni, että voin tarvittaessa laskeutua kahden käden avulla. Mutta vielä mitä! Tein vähän pitemmän lenkin, ja olin tyytyväinen: "Noniii, onhan täällä hiekotettu, sillä lailla!" ja rullailin onnellisena metsätietä alamäkeen kohti Varalaa koiran suorastaan vaatiessa vauhtia. Aah, alamäkijuoksu pitävällä alustalla, niin hienoa! Jotain puolivälissä mulle valkeni, ettei suinkaan hiekoittajat olleet olleet myöhässä. Edellisen illan lenkki kulki pelkästään autoteitä. Jännä, ettei niitten hoidossa sitten ollut huomioitu keskiyön alamäkijuoksijoita... Että itse kiukkuni aiheutin. :)

Iltalenkkejä lukuunottamatta päivät on koostuneet kotona hengailusta, Suden Arvoituksesta ja Pojasta ja Ilveksestä. Ehkä haetaan vielä Myrsky huomenna, tai Näkymätön Elina. Mä en oikein jaksa katsoa piirrettyjä, siksi olen tosi iloinen ku oon päässyt valkkaamaan tollaisia munkin mielestä hyviä leffoja.

Ja lopuksi vielä kuva siitä, kun lapsi halusi vähän meikata äitiä. Makasin takkatulen lähellä tiedostaen näyttäväni pian tosi omituiselta, mutta itse prosessi on oikein rentouttava. Tarkkaan harkitut, hellät siveltimen vedot kasvoilla, pienen ihmisen täydellinen keskittyminen ja ohjeet väännellä naamaa, että varjot tulee oikeisiin paikkoihin. Lopputulos on tässä:

Ehkä vähän vaikutteita Karhukoplasta ja Uuno Turhapurosta. Kuvan ottaminen oli ehtona luvalle pestä naama. Tässä kuvassa ei ole filtteriä eikä edes rajausta, taiteilijan näkemykseen ei pidä kajota ellei oikeasti tiedä mitä tekee.

Itsenäisyyspäivää juhlistamme Varalassa Tehtaan pikkujouluissa. Luvassa on ulkotreeniä, rantasaunaa ja päivällistä loistoporukassa. Nyt pistän vielä blenderin surisemaan ja vetäsen taas ilta-airopiirisen. Tai se on varmaan HIIT, koska kestää vaan alle puol tuntii. Ainakaan se ei ole vaan koiran ulkoiluttamista, koska mulla on trikoot, tekninen takki ja heijastinliivi. Urheilijan erottaa koiranpissittäjästä vauhdin ohella varusteet! Ciao!