Juhlasesonki ja laiskuus

Noniin, on tässä viime päivinä ollut vähän töissä muutoksia, ja ajatukset aika lailla siellä, siksi vähän pidempi hiljaisuus täällä! Mietin tuossa eilen, että kun tässä on lähinnä aikataulujen takia mennyt useampi viikko niin, että olen treenaillut vain itsekseni, alkaa olla vähän ikävä ihmisten ilmoille ja ryhmäliikuntaa. Osaan kyllä treenata yksinkin "kunnolla", mutta onhan se välillä ihan kiva, kun on sopivasti ihmisiä ympärillä.

Enää ei myöskään tule lähdettyä ex-tempore Energanzalle, kun matka on paljon pidempi. Eli yhteenvetona, elämässä on tapahtunut kivoja muutoksia ja kaikki on mallillaan, mutta samalla pari vanhaa kivaa juttua on jäänyt jalkoihin. Pitää korjata asia pikaisesti. Tarvin myös enemmän liikuntaa. Tälläkin tahdilla pysyy elossa, mutta alkaa ketuttaa, kun katselee vuoden takaisia kuvia ja sitten noita uudempia. Ehkä mä aloitan kaivamalla  tuon lilan paidan jostan kaapin perältä, jos sen sisällä asuu kovaa treenaamisen fiilis?

Kovaa treenaaminen sopii mulle, kunhan ajatus siinä taustalla pysyy kasassa. Jos treenaaminen muuttuu liikaa suorittamiseksi ja ajatus alkaa kiertää sitä synkkää kehää "mun pitää olla laihempi ja voimakkaampi tai kaikki vihaa mua", ollaan menossa väärään suuntaan. Siksi toisaalta on ollut hyvä vähän himmata ja jumppailla pehmeämmin. Ehkä tän kaiken pohdinnan taustalla on vähän morkkis eilisestä elämää suuremmasta suklaakakkupalasta, lounaaksi syödystä pizza-buffet setistä, ja joulusuklaasta. Illan kanaburgeri ja ranskalaiset siihen lisäksi, niin tänään tuntee tankanneensa! :) Ei siinä, oli oikein kiva käydä vähän ulkoilemassa työkavereitten kanssa. 

Kuva: Laura Torkkeli

En siis yleensä mieti jälkikäteen että voi ei, miksi söin. Enemmän häiritsee se olotila, mikä mättöpäivää seuraa. Ja kun siihen yhdistää nesteytyksen pelkästään kahvilla ja punaviinillä, niin kroppa kiljuu vettä aika kovaa aamulla. Ennen ilotulitusta ja linnanjuhlia pitää tänään myös saada kunnolla hiki irti. Ei rangaistuksena syömisestä, vaan siksi että tulee parempi olo! 

Sairastumisen jälkeen olen oppinut tarkkailemaan ihan eri tavalla omaa mielialaa. Osaan nyt aika konkreettisesti tunnistaa uhkaavat asiat, riskitekijät. Niitä on muutama, ja jos ne kaikki kerää nippuun vaikka viikon sisällä, voi olla varma että unet katoaa ja harmaa verho laskeutuu maailman päälle. Siksi yritän muistaa pitää itsestäni huolta, ja jos väistämättä joku negatiivisesti vaikuttava asia on tulossa, koitan tasapainottaa balanssia tukevilla asioilla. Oireet on yöheräilyn lisäksi oman kehonkuvan negatiiviseksi muuttuminen, alan näyttää omissa silmissäni yhtäkkiä ihan hirveältä. Keho ja mieli kulkee muutenkin aivan käsi kädessä. Kropasta ja fyysisestä hyvinvoinnista on helppo pitää huolta verrattuna psyykkiseen puoleen, jos siellä on ongelmia. Hyvinvoiva keho ihan varmasti tukee sitä henkistä terveyttä. Joten mä lähden nyt juomaan vettä ja venyttelemään, sommoro! Ja rentoa itsenäisyyspäivää!