Älä venyttele.

Voihan venyttely. Eilisestä liikkuvuus-tunnista ihan romuna! Lonkat särkee, polvia kuumottaa, takareisi on ihan tuskaisen kipeä. En tiiä, haluanko sittenkään liikkuvaksi jos se on näin kivuliasta.. Luin joskus Juoksija-lehdestä, ettei kestävyysurheilijan ole välttämättä tarkoituksenmukaista olla kovin liikkuva. Alan ehkä kestävyysurheilijaksi sitten. Jotenkin järkyttävää, että kaiken tämän riehumisen jälkeen tuo alle kolmen vartin venyttely sai kropan alert-tilaan. Isoista (mun mittapuulla, en vieläkään paukuttele henkseleitä..) painoista tai crosstraining-rääkistä se ei ollut millänsäkään, mutta kun vähän avattiin lonkkia niin toimintakyky romahti.

Onneksi aamutreenit jatkuu, vireystila on aamukuudelta ihan erilainen kuin mihinkään muuhun aikaan päivästä. Sitä on jotenkin rento, ajatus on vielä jossain unimaailmassa, kiukkuinen suorittaja pään sisällä on vielä aamukahvilla eikä sekoita treeniä. Kai sille on joku tieteellishormonaalisfunktionaalinen selitys, mutta mä en niistä tiiä. Tiiän vaan miltä tuntuu, se fiilis on se juttu. Aamuissa on oma fiiliksensä. Ja kun kevät etenee ja päästään kunnolla ulos, vielä paranee!

Huomenna SM saa vähän neulasta, uusia piirrustuksia ihoon, jännittää!! Aina se kuitenkin vähän sattuukin. Mutta nyt, huikeeta maanantaita!

Aamutreeneissä on sekin hyvä juttu, että illalla sitä jo luulee pitävänsä lepopäivää jos on kotona! Kun ei vaan muista.