"Water is your new best friend"

Otsikon lause jäi mieleen leffasta Nälkäpeli, jolla avattiin sunnuntain 10 tunnin telkkarimaratooni. Vesi on ystävä, nyt sen ymmärrän. Sopii kaikkeen.

Mulle kävi niinkuin kuulemma monelle tässä vaiheessa elämää, paineet kävi liian koviksi ja voimat loppui. Mä huilailen ja keräilen itseäni nyt, opettelen taas tykkäämään siitä, mitä olen. Niskan särkyminen vuosi sitten oli pientä tähän verrattuna, välilevyn korjaaminen on kovin konkreettista verrattuna... no tähän. Nyt puhutaan stressireaktioista, arvioidaan onko kyse ehkä masennuksesta vai mistä lie seinillekiipeily-syndroomasta. Ei kiva ei, mutta supersuorittajalle ja "minä selviän kyllä, Afrikassa on nälänhätäkin eikä tämä ole mitään sen rinnalla" -persoonalle tämä oli jotenkin tulossa. Syyllisiä ei ole, ei vesirokkokaan ole kenenkään vika. Se siitä,  ja aiheeseen:

Mun on jo pitkään pitänyt opetella uimaan. Nyt viimein sain speedoni kasteltua (ne, joista maksoin 2,5 euroa Intersportissa, siitä olen ylpeä edelleen, vaikka speedot on liian isot). Perheestä nyt sattuu löytymään uintitekniikan opettamisen kärsivällinen, kannustava ja taitava opettaja, joten ensikosketus oli innostava! Olen oikeasti ollut ihan toivoton. Siis selviän kyllä, jos tipun veneestä, eli "osaan uida". Mutta veteen hengittäminen, rauhallinen, eteenpäin vievä liikkuminen ja sellainen lenkkeilyyn rinnastettava kuntouinti on ollut kaukainen haave. Epäilin, että mun nenä vaan imuroi vettä, vaikka suu puhaltaisikin. Eh..

Ensimmäisellä kerralla siis treenattiin sitä hengittämistä, vedessä ulos ja pinnalla sisään. Wau! Ja lisäksi liukua, potkuja ja myyrä-vetoja. Pääsin eteenpäin, hengitin sisään ja ulos ja huuhtelin poskiontelot vain kerran! Liiittyen tuohon alun avautumiseen, opin tänään jotain merkittävää. Hetken ajan siellä vedessä tunsin ihan uudenlaista voimaa. Tähän asti vedessä rauhoittuminen ja rentoutuminen on ollut.. tai no ei ole ikinä tullut mieleenkään. Mutta tänään, kun tajusin hengittää rauhallisesti, melkein viivytellen puhaltaa kuplia veteen ja tunsin, miten vesi kannatteli silloinkin, kun en tehnyt mitään. Wau numero kaksi.

Vesi on elementtinä rauhoittava, se pakottaa hidastamaan liikkeitä, mutta samalla tekee vahvaksi, kannattelee. Ensimmäistä kertaa tajusin, mikä uinnissa on niin hienoa. Rentoon kuntokroolaukseen on vielä matkaa, mutta aion sen matkan tehdä. Se nyt vaan sopii tähän. :)

Henkisesti haastavan ja antavan uintitreenin jälkeen oli hyvä tehdä kyykky- ja maastavetotreeni, nyt voisinkin nukkua loppuviikon! En tajua, miten jalkatreeni vie aina ihan kaikki voimat. 60 on tämän päivän sarjalukema, mavessa se oli kevyttä mutta etukyykyssä ei.

Kiitos ja anteeksi, toivottavasti siellä ruudun takana ei olla hyvin järkyttyneitä. Olen edelleen minä, onnellinen kaikesta kauniista elämässäni, nyt vain vähän aikalisän tarpeessa.

-Satu-