Liikkuminen lapsen kanssa

Aivan mahtavaa, blogiin oli löydetty mm. hakusanoilla "hiihtäjät aamuhämärässä". Toivottavasti hakija löysi etsimänsä, tuskin täältä kuitenkaan. :D

Minun pieni karvakorvaisena syntynyt kiukkupussi täytti tänään kuusi vuotta, ja pitäis ilmoittaa eskariin. Ha! En usko, justhan se oppi kävelemään. Juhlimisen jälkeen tsillattiin pinossa sohvalla, ja sitten mentiin salille. Tai ensin mä unohdin kääntää pihassa ja ajoin eturenkaan niin syvälle hankeen, että koutsi joutui TAAS lapiohommiin. Onneks mulla on todella rauhallinen ja kärsivällinen mies. Lopulta päästiin irti kinoksesta ja tien päälle. Jalkahommia oli tänään ohjelmassa ja kuusivuotias mukana päästelemässä höyryjä.

Lapsen kanssa ei tietenkään voi mennä kikkailemaan mihinkään täyteen ahdetulle peruspunttisalille. Meillä on ollut kuitenkin vähän erityisolosuhteet ja hyvä tuuri. Niinä aikoina, kun salilla on vähän väkeä ja paljon tilaa, sekä lapsi on aika fiksu ja kiltti, on sen kanssa oikein kiva treenailla. Olen kuullut vähän vihjailua siitä, ettei lasta pitäisi "pakottaa" liikkumaan liikaa. Kuvista varmaan näyttää, että me jotenkin valmennetaan nappulaa, käsketään voimailla ja venytellä. Oikeasti tilanne on se, että sillä on oma trampoliini ja vapaus keksiä leikkejä saliolosuhteissa. Väkisin se alkaa ottaa mallia, matkia, kiinnostuu meidän treenaamisesta ja kinuaa opettamaan. Opetan ja neuvon, kehun ja kannustan, mutten koskaan käske jatkamaan tai muutenkaan vaadi muuta kuin olemaan varovainen. Ja jos lapsi sanoo, ettei se jaksa tai halua lähteä, ei mennä. Ikinä ei ole vielä niin kyllä käynyt.

Lasten liikkuminen on vähentynyt koko ajan tosi paljon. Siksi tuntuu hassulta, että vanhemmat liikkuvat vuorotellen, toisen ollessa lapsenvahtina tai muksut istuu salin lapsiparkissa katsomassa telkkaria. Pitää järjestää lapselle harrastus, johon toisen vanhemmista pitää sitten lapsi viedä ja istua sen aikaa jossain räpläämässä puhelinta esimerkiksi. Miksi se on mennyt niin monimutkaiseksi? Eikö ois aika kiva, jos vanhemmat vois mennä liikkumaan yhdessä ja ottaa ne lapsetkin mukaan niin kauan ku ne on sen ikäisiä että haluavat. En tarkoita mitään koko perheen satujumppaa, ennemminkin ajattelen, että nappulat ois omassa ohjatussa temppupomppujumpassaan sillä aikaa kun aikuiset on omassaan. Tietysti tämä meidän oma suljetun "osaston" treenaaminen on aivan ihanteellista, mutta ei toimi isolla porukalla. Lapsilla on tapana kadottaa korvat ja järki, kun niitä kokoontuu nippuun yli 3. Silloin tarvitaan jo ohjattua tekemistä. En tiedä, mulla ei ole tähän käytännön ratkaisua, ja tietenkin lapset haluaa tehdä myös omia juttujaan. Joskus vaan ahdistaa, kun ihmiset puhuu lapsista esteinä elämälle. Ei voi mennä ravintolaan, nähdä kavereita, käydä elokuvissa, treenata, mennä vaateostoksille jne. pienen lapsen kanssa vaan pitää järjestää joku sitä vahtimaan. Lapsen pitää saada olla lapsi, mutta kai se voi olla lapsi osana aikuisten elämää. Okei, joskus mennään hoploppiin ja joskus tarvii tauon siitä "äiti, äiti, äiti" -tarrautumisesta, mutta pääasiassa mun mielestä lapsen kanssa voi tehdä myös aikuisten asioita.

Siksi arvostan mahdollisuutta liikkua yhdessä lapsen kanssa, se oppii että liikunta on osa arkea. Positiivinen asia, jossa kehittyy, oppii uusia temppuja, tulee vähän hiki ja alkaa väsyttää. Liikunta ei ole pelkästään kerran viikossa tapahtuva suoritus jossain ryhmässä, mihin äiti tai joku vie. Mä mietin tätä, ja jos keksin jonkun kuningasidean, miten aikuiset ja lapset voisi voimailla, temppuilla ja hikoilla jos nyt ei ihan sekaisin, edes joskus jotenkin rinta rinnan, kerron heti. :) Ehkä vaan "lapsellisten" salivuoro aina joskus? Mitäs muut lapselliset ajattelee? Onko sali paikka irrottautua tahmatassuista, vai voisko ne olla joskus mukana tempaamassa omaa pientä kuulaa tai kyykkäilemässä kepin kanssa? Temppuilemassa omalla radalla tai opettelemassa naruhyppyjä?