Laihduttaminen ei missään nimessä motivoi mua liikkumaan, se motiivi tulee muaalta (en ole vielä ehtinyt miettiä mistä, palaan tähän). Mutta tuntuu hemmetin hienolta olla 9,2 kiloa kevyempi kuin vuosi sitten. Vartalo alkaa vähitellen tuntua omalta, liikkuminen on koko ajan helpompaa ja vaatteet isompia. Täydelliseen onneen ja mittoihin on vielä 4,7 kiloa matkaa. Tiedän, että se tulee olemaan tiukka taistelu, koska en suostu näännyttämään lihaksia pois. Nyt on hyvä draivi päällä, ja uskon kyllä onnistuvani. Tässä kohtaa alkaa ulkopuolinen kannustus hiipua, "mistä sä ny vielä laihdutat, lopeta jo" jne. Olis helppo todeta että joo, riittäähän tämä ja hakea pizza. Hahhaa, ei onnistu!
Miksi pitää vielä laihtua? Ei pidä, mutta haluan tuntea olevani fyysisesti itseni kokoinen. Mun kuuluu mennä 26-tuuman farkkuihin, ei 30. "Hei haloo, miks, sähän oot aikuinen." Ehkä mä sitten olen jämähtänyt 16-vuotiaan tasolle, voi olla. Mutta miten vaan, olen tosi tyytyväinen tähän liikunnallisen elämän sivutuotteena syntyneeseen kevyempään oloon.
Ja kun aiemmin angstasin sitä mittaamista ja testaamista, niin tosiaan angstaan vieläkin. Jostain sentään voi ottaa vastuun itse. Edes omasta syömisestä ja sitä kautta kehonkoostumuksesta ja -painosta.
Kasper-koirasesta tuli tänään isä, pitää ehkä lauantaina vähän juhlistaa varpajaisia! ;) Vastahan se oli itse tollanen:
Mini on kipeänä, mä hautaudun töitteni alle ja halvaannun univelasta. Hyvää yötä, huomenna kirkkaamilla ajatuksilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti