Hymyilee kuin aurinko

Otsikko vois olla inkkarinimi, vähän niinkuin Tanssii susien kanssa. Mulla on nyt joku intiaani-villitys, ei liity kyllä aiheeseen mutta ompahan silti. Enkä edes pohjusta tällä mitään kenkien ostamista, intiaanit nyt vaan on kiehtovia. Plus että tatska-aika lähestyy ja se vähän liittyy inkkareihin ja kotkan sulkiin. ;)

                                                                                 

Missä oli kamera, kun ajeltiin maalla melkein kolmenkympin pakkasessa, aamuaurinko sytytteli pikku timantteja huikean kylmään ja kauniiseen maisemaan? No kamera oli kotona. Jos mun auto ei olis hajoamaisillaan, niin ajelisin takas ihan vaan ottamaan kuvia! :)

Jos saisin valita, treenailisin tosi usein suloisella pikku maalaiskoululla. Hepat huutelee pihalla aamuheinien perään ja jumppasali tuoksuu jumppasalille, aaaahhh mikä tunnelma! Paras viikonlopun aloitus siis ajella lauantai-aamuna kuulailemaan vanhalle kyläkoululle, joka sijaitsee jossain metsätaipaleen takana. Ja auringon pitää tietenkin paistaa kiitos.

                                                                             

Juteltiin aamulla yhden aamujumppaaja-kollegan (hih..) kanssa siitä, kun joskus harrastusporukoissa ollaan totisina, naamat nurinpäin ja kiukkuisina, vaikka on itse vapaaehtoisesti tultu ja maksettu, esimerkkitapaus oli paritanssikurssi. Itse en jaksa kahta kertaa vaivautua paikalle, jos tunnelma on kireä (paritanssimaan en tosin muutenkaan). Ihmiset, olkaa kivoja toisillenne!

Joskus joogatunnilla ihana aurinkoinen ohjaaja Paula ohjasi ryhmän asanaan, jalat näin, kädet näin, kierrä keskivartalo, hengitä ja hymyile! Kannattaa kokeilla, sopii myös muihin lajeihin! Hei liikunta on ihanaa, eikä mitään hampaan poraamista! Sisäänpäin vaikka silmät kiinni hymyileminen rauhoittaa ja parantaa mielialaa välittömästi, meidän aivoja on niin helppo huijata. Niin ja moi, mä olen se, joka tekee maastavetoja ja laulaa samalla. Silti, enempää ei kiekkoja nousis, vaikka kiroilisin ja irvistelisin. :) No, kukin tavallaan, ei se irvistelykään väärin ole. Kunhan sitten hymyilee vaikka treenin jälkeen!

PS. Note to self: Aina kun käsittelet kahvakuulaa tai muuta painavahkoa esinettä, koita jotenkin keskittyä siihen mitä teet. Paperinarusta punottu kaularanka ei tykännyt aamuisesta "oho, menin melkein ympäri ja kuula putosi pään taakse" -sitsueissonista. Huoh, sormet ja varpaat pystyyn, että välilevy pysyi kuitenkin lokerossaan eikä ens viikolla olla leikkausjonossa. Vanhoilla vammoilla kun on taipumus uusiutua. Tähän kohtaan kirosana. :)