Viimeiset ehkä kolme kuntonyrkkeilytuntia on katkennu jossain kohtaa siihen, että nielen kirosanoja, ravistelen hanskaa tai revin sitä tuskaisena irti kädestä tasajalkaa pomppien. Joku tutuista kysyy "kynsi?" ja mä nyökkäilen nolona. En tee siitä numeroa siksi, että haluaisin jotenkin korostaa "ai että multa katkes kynsi" -bimbopersoonallisuuttani vaan se oikeasti sattuu ihan v****ti!! Tänään taas päätin että nyrkkeilyt on nyrkkeilty, kun tunsin uuden (eli tiukasti paikallaan istuvan) pinkin pikku stiletin repeytyvän, ja sen mukana osan omaa kynttä. Salilta ei löytynyt saksia, joilla puoliksi irronneen sormenjatkeen olis saanut leikattua. Vedin siis isoimman löytämäni laastarin sormen ympärille ja koitin virnuilevalle vastapuolelle vikistä jotain "en mä oikeesti voi lyödä..." no ei sitä kukaan kuunnellut.
Illalla kotona sitten kynsileikkureilla ja viilalla irrottelin feikkiosaa yrittäen säästää omaa kudosta mahdollisimman paljon. Taas kiroilutti ja vesi valui silmistä. Kipeä se on vieläkin, ja lupasin itselleni ettei enää. Liian noloa. Tässä kohtaa kumarrus sisäiselle viisaudelle. Kynnet pysyy, kuntonyrkkeily sen sijaan ei ole pitkäkyntisiä varten. Huomenna ripsihuolto, ai että mä oon feikkien feikki! :) Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti