torstai 31. lokakuuta 2013

Rehuja ja mustaa barbaaria

Hei vaan hei, vähän on lukijakato iskenyt, kun oli jotain puolen vuoden taukoja tuossa. Mutta moi te satunnaiset silti! o/

Tampereelle on ilmestynyt ihana uusi salaattiravintola Greli. Maanantaina satoi vaakasuoraan takin alle, ja ajatus jääkylmästä salaattilounaasta ei ollut oikein houkutteleva. Mutta, Grelissä oli lämmin! Kaunis ja simppeli paikka, ihanaa kun saa itse valkata tosi kivoista raaka-aineista lounaansa. Mentiin heti keskiviikkona uudestaan, ja edelleen oli lämmintä ja mukavaa. :) Jostain syystä ruokapaikoissa on usein kylmä... Uu, menkää Greliin, sieltä saa myös napattua mukaan salattiinsa, jos ei halua paikan päällä syödä.


Hiukan tällasta astiakauppiasta ja semisti hipahtavaa häiritsee kertiksillä muoviboksista syöminen ravintolassa, mutta ehkäpä astiat saapuvat myöhemmin? Hope so. No mutta, nousee kyllä kantapaikkojen joukkoon, siihen Nekalan Pihvikeisarin rinnalle melkein.

Sitten menin Kukka Laakson inspiroimana ostamaan myös Molkosania ja Strathia. Molkkikseen olen jo koukussa. "Edistää painonhallintaa" on hyvä myyntipuhe aina,ja onnelliset lehmät Alpeilla.


Ooppeli on muuten loistava talviauto, mutta voi jestas miten nuo lasit vetää huuruun heti kun on ollut vähän kylmempää. Vuosi sitten näihin aikoihin rysäytin motarilla kaiteeseen kun oli vähän huono näkyvyys... Siksi nykyisin istun kiltisti parkissa niin kauan, että näkyy kunnolla. Ja olen sitten vähän myöhässä, mieluummin niin.
Talvirenkaat on kuitenkin ajoissa alla tällä kertaa, ei tartte kavereitten tuuppia vauhtia ylämäessä. :D

Tänään oli salilla taas painonnostomeininki, työntöjä eka telineestä, sitten pukeilta ja lopulta maasta. Tykkään ihan hirveästi enemmän räjähtävästä nostelusta, kuin vaikka mavesta. (Mutta menipä muuten tuossa päivänä eräänä se mave-satanenkin rikki, pikku korokkeelta tosin.) Painonnostoliikkeissä tuntee kehityksen tosi nopeasti, jos ei painojen kasvusta, niin siitä räjähtävyydestä. Härkä esimerkiksi on voimakas, muttei kovin räjähtävä. Haluaisin tulla yhtä räjähtäväksi, kimmoisaksi ja taitavaksi, kuin puolisoni, ja siksi olen kuuliaisesti hyppinyt narua, boksille jne. Painonnosto on näistä ainoa, mistä tulee hyvä mielikin vielä. Se, etten ikinä voi tulla yhtä hyväksi, ei haittaa periaatteessa kuitenkaan, koska mä olen notkeampi. :) Mutta juu, nostelu on mukavaa. Edellisen kerran piti hyppiä narua 700 kertaa putkeen, voin kertoa että hermo meni tuntikausiksi. Se on sietämätöntä!!

Ja jotta ei kuullostaisi siltä, että pelkästään tässä on toiminnallisia ominaisuuksia kehitetty, testasin lopuksi vielä Mustan Barbaarin habatreenin. Mun hauis on sellainen pitkänmallinen, siksi ei kovin erottuva... :p


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Maasta se rautakin on nostettava


Viime viikolla tein pitkästä aikaa mave ykkösiä. Jälleen, niinkuin usein ennenkin, törmäsin pää edellä henkiseen tiilimuuriin. 90 kiloa nousee juu, ei ongelmaa. Ei edes tuntunut mitenkään extreme-elämykseltä, vaikka harvakseltaan olen viime aikoina nostellut. Mutta voi hyvänen aika kun laittaa 5 kiloa lisää... pohkeet kramppaa jo kun katsoo tankoa. Niinku sitä luulee hallitsevansa mielensä, positiivista self talkkia, rentoudu, hengitä, hae paine kroppaan, päätä ja nosta. Jep jep. Edes pikkusormi ei oikeasti usko, että nousisi. Mun henkinen maksimi on 92,5 kiloa. Kyllä teki mieli kiroilla. Jos ihminen jaksaa pitää 100 kiloa niskassa ja tehdä sillä edes vajaita kyykkyjä, eikä se pelota, miksei voi uskoa että jaksaa samoilla perslihaksilla hilata sitä tankoa toiseenkin suuntaan. Koutsilla on onneksi keinonsa, nostellaan isoja rautoja korokkeelta ensin, niin saadaan alitajuntaankin viesti perille. :)

Mielen voima konkretisoituu karulla tavalla noinkin yksinkertaisessa asiassa. Kroppa ei toimi, jos mieli ei usko. En ihan hirveän syvällisesti uskalla ajatella, miten paljon oman henkiset esteet rajoittaa sitten vähän hienovaraisemmissa tehtävissä. En edes tiedä, mistä tuo mave-ongelma tulee. Paljon mua pienemmät ihmiset nostelee kolminumeroisilla painoilla sarjoja, ei mulla pitäis olla mitään syytä pelätä. Mutta mielipä ei järkipuhetta ja faktoja kuuntele. Kun alkaa sheikata, ei pysy nopat käsissä.

Toisaalta, uskoin ihan epäilemättä, että osaan ilman pienintäkään harjoitusta väsätä upeita piparkakkutaloja tuhansien ihmisten nähtäväksi. En oo ikinä tehnyt, mutta olin varma että osaan ja tulee upeita. Pettymys oli suuri, kun näin kamalasti vaivaa niitten kanssa ja tulos oli säälittävä. :D Että ei sitä ihan pelkällä uskolla ja tahdonvoimallakaan sitten kuitenkaan. Mutta hei, nämä talot on sellaisia, että oikeasti lapsikin voi tehdä. Ei tulikuuman sokerin kanssa kikkailua, palat loksahtelee toistensa lomiin ku lego-palikat! Muotit ikeasta muutamalla eurolla. Taitoa ei voi ostaa, mutta välineet sentään.