Voimattomuuspyörä

Sellasta tähän tiistaihin. Voimapyörä on hyvä, tai paha. Mutta kannattaa mennä vaan niin pitkälle, ettei selkä nitkahda notkolle, tai leuka osu maahan. :D Tanko on kivempi kuin tollainen ikkunalaudalla näkyvä oikea voimapyörä. Saa vähän leveämmän otteen, tuntuu vahvemmalta. Tänään ei kyllä tuntunut kovin vahvalta, kun piti tehdä tuossa kovalla lattialla, ettei housut katoa mattoon kuvassa. 

Tässä yks mun suosikkivenytyksistä. Tuosta sitten etujalkaa suoraksi välillä ja taas kyynärpää takas kantapäähän. Huomaa pohkeista, että oon podannu ja syöny protskua. :D 

Perjantai-illan treeni

On ollut jotenkin vähän normaalia rankempi työviikko, ja silloin on helpointa vaan mennä mukaan johonkin ohjattuun treeniin. Tuntuu ettei oikein itse jaksa ajatella ja irrottaa itsestään mitään erityistä. Lyhyitä lenkkejä portailla terästettynä olen kyllä tehnyt, ja samalla "sisään juossut" On-tossuja. Ne on oikeasti ihan superit! Kun laittaa nauhat kunnolla kiinni, kantapää uppoaa omaan pehmeään pesäänsä ja lenkkarit on niin pehmeät ja kevyet, menettämättä kuitenkaan maatuntumaa. Tykkään ihan hirveästi!

Mutta siis niin, eilen oli naistenpäivä, ja naisellisesti siivosin kotona savinaamio naamalla. Illan treeni oli tällainen:

Näytti aika simppeliltä, mutta oli ihan älyttömän kivaa! Voimapyörä on kyllä ihmisen keskivartalon ystävä. Tuo oli mahtava kombo, aamulla oli sellainen olo, että ryhtiä on kiristetty, korsetti ja yläselkä tuntui napakalta. Iltaa kohti mennessä jokaisella askeleella tunsin rintalihasten liikahtavan. :D Nyt on jo niskasta akillesjänteisiin aika "napakka" olo... Oikein hyvä! Mulla on yksi vatsalihaksiin liittyvä oivallus, jonka haluan jakaa teidän kanssa, mutta koska en osaa selittää tarpeeksi hyvin, se vaatii kuvia. Palataan siihen siis toisella kertaa! Nyt tämä heittäytyy untuvapeittonsa alle katselemaan kauniita unia!

Pullantuoksuinen äitikin voi tehdä kärrynpyöriä

Taudista paraneminen on aiheuttanut pitkästä aikaa kunnon treeniviikon. Kävin Poltteellakin vähän crossaamassa, teki tosi hyvää ryhmäliikkua vaihteeksi. Mukavuusalueelta tulee mentyä paljon kauemmaksi ryhmässä kuin itsekseen.

Mietin tuossa metsässä äsken kävellessäni (kuinka hipiltä kuulostaa!!)sitä, että mistä ihmiset joko löytää tai ei löydä aikaa liikunnalle. Niinkuin olen monta kertaa täällä leuhkinut, liikunta on luonteva osa mun arkea, ja siksi ajan löytämistä tulee harvoin aktiivisesti mietittyä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että jos täysin liikkumaton ihminen katsoo telkkarista elämäntaparemonttiohjelmia, lukee fitness-kisaajien blogeja ja törmäilee sosiaalisessa mediassa crossfittaajien supersankaritreeneihin, se kaikki tuntuu aivan mahdottomalta ujuttaa omaan arkeen. Että pitäiskö tosiaan noudattaa tarkkaa ruokavalioa, tehdä 1-2 treeniä päivässä ollakseen sporttisen näköinen, ryhdikäs, energinen ja hyväkuntoinen? Tässä ollaan ehkä mun blogin tarkoituksen ytimessä. EI TARVITSE. Mun missio on julistaa sitä, että elämä voi olla täysin nautinnollista, sosiaalista, impulsiivista, perhekeskeistä, kiireistä, stressaavaa ja mitä vaan, VAIKKA aktiivinen liikkuminen olisikin osana arkea lähes päivittäin.

Vaikka rakastan kaikkia laihdutusohjelmia, fitness-blogeja ja crossfit-kidutusta, pelkään liikkumattomien ihmisten vieraantuvan liikunnasta entistä enemmän, mitä enemmän kaikkea ekstriimiä hypetetään. Siksi mä haluan todistella koko ajan sitä, että mä syön suklaata, juon viiniä, kärsin kroonisesta rahapulasta, toivun mielialasairaudesta, teen täysipäiväisesti semi haastavaa työtä, olen pikkuisen tytön äiti, kotona on koira ja kissa, ja parisuhdekin skulaa, mutta silti mä treenaan. Liikunnan aloittaminen ei tarkoita täydellistä u-käännöstä. Välttämättä. Se tarkoittaa yhden tunnin raivaamista muutamana päivänä viikossa. Tunti ei ole mitään, se on salkkarit ja seitsemän uutiset. Mutta jos täysin liikkumaton lisää viikkoonsa esim 4 tuntia tehokasta treeniä, vaikka kaksi punttia, yksi lenkki ja yksi ryhmäliikuntatunti, väitän että elämä alkaa muuttua automaattisesti muutenkin kivemmaksi. Ei kovan treenin jälkeen tee mieli suklaata. (En tiedä miksi, mutta ei tee.) Tekee mieli tonnikalasalaattia ja vettä. Treenin jälkeen myös nukuttaa todella hyvin. No, kaikki tietää liikunnan vaikutukset, ei niistä sen enempää.

Pienet muutokset rutiineissa ja  aivan minimaalisen pieni rahallinen panostus voi tehdä tosi ison jutun omalle voinnille, terveydelle ja myös sille ulkonäölle siinä sivussa. Sen tunnin voi ottaa myös aamusta. Ajatus on tottumattomalle aivan absurdi. Mutta se voi olla ratkaisu siihen, että aikaa on illalla muuhun. Kahden viikon jälkeen aamutreeni on itsestään selvyys ja tuntuu älyttömälle, ettei ole aloittanut sitä ajat sitten. Oma kello kääntyy automaattisesti sammuttamaan koneen illalla kymmeneltä, jos herätys on viideltä. Se on tervettä se. :) Mutta ei se tunti illallakaan paljon ole keneltäkään pois. Salkkarit näkee netistä sitten myöhemmin illalla.

Kannattaa myös kokeilla erilaisia lajeja, jos tuntuu että liikkuminen on tuskaa. Eikä saa asettaa itselleen mitään rajoja, joita ei muka pystyisi ylittämään. Kuka tahansa oppii kärrypyörän ja käsiseisonnan, hyppynarusta en ole vieläkään ihan varma. ;) Temppujen harjoitteleminen motivoi ihan älyttömästi. Siis, älä lokeroi itseäsi vaan kokeile, mitä kaikkea voit oppia ja kuinka älyttömän vahva tai nopea voitkaan olla!

weheartit.com

Mieltä olemisen vapaus

Mietin, kummasta kirjoittaisin, muutoksesta vai vitutuksesta. Päädyin jälkimmäisen kautta tavoitteisiin ja rutiineihin.

Olen tosi passiivinen blogi-surffari, kommentoin tuskin koskaan, vaikka seuraan lähes päivittäin kymmeniä blogeja. Eilen kuitenkin satuin olemaan linjoilla, kun Marko postasi tavoitteellisuudesta. Jäin sitten vähän miettimään omia tavoitteita, rutiinia ja motiiveja liikkumisessa. Olen siis tosiaan periaatteessa vastaan kaikkia "kuureja", määräaikaan sidottuja tavoitteita. Pelkään niitten olevan väliaikaisia, äärimmäisyyksiin vietyjä elämäntapamuutoksia, joilla on alku ja loppu. Mä haluan mun liikkumisen olevan luonnollinen osa elämää aina. Se voi vaihtaa muotoaan ja intensiteettiään riippuen elämäntilanteesta, mutta se pysyy.

On eri asia treenata jotain suoritusta, kilpailua varten, kuin olla tällainen kuntoilija. Puhun siis ihan rivikansalaisena, kisatykit on erikseen. Jossain määrin nämä nyt sekoittuu, kun fitness on yhtäkkiä niin pop. Superdieetit ja muut tehostartit elämänmuutokselle on täysin fine, olen ihan fani! Mutta, niitten pitäisi johtaa siihen, että liikkumisesta, säännöllisestä syömisestä ja lepäämisestä tulee elämäntapa. Nyt on joku ihme trendi, että ollaan ylipainoisia ja liikunta on kaukainen ajatus. Sitten tehdään muutos ja tähdätään kisalavoille 2016. Mitä siinä tapahtuu matkalla? Missä vaiheessa se normaali, terve hyvinvointi sitten tulee mukaan kuvioihin? Fitness-lajit eivät ole yhtäkuin terveellinen elämä. Se on äärimmäisyyksiin viety kilpailulaji huippu-urheilun ja kauneuskisojen välimaastossa. Dieetit ja treenit vie kropan ja mielen aivan äärirajoille, se on todella kovaa duunia. Kuulemma. Väitteeni perustuu valkkarilasi kädessä mukavassa asennossa erilaisista lähteistä hankittuun tietoon. :) Mietin vain, estääkö tässä tavoite sen tasapainon, normaalin aktiivisen elämäntavan löytymistä?

Mulla ei varmaan ole tavoitteita, tai on aina välillä mutta sitten ne menee pois mielestä tai vaihtuu. Jokaisella on oma tapansa jäsentää elämäänsä, mä pyrin tasapainoon. Haluan olla terve, vahva, liikkuva, motorisesti näppärä ja näyttää sporttisen hyvinvoivalta. Välillä olen siellä, välillä en ehkä ihan. Mä uskoisin, että olen onnistunut luomaan liikkumisesta rutiinin. Mulla on kausia, että haluaisin olla ankarampi, dieetata ja treenata hulluna. Pääasiassa kuitenkaan ei. Joskus haluaisin maailman eniten olla läpinäkyvän laiha, toisinaan hankkia lihakset. Kumpikaan ei onneksi onnistu siinä aikajänteessä, missä mä elän. :) Oli niin tai näin, liikutan itseni hikeen useita kertoja viikossa, syön joka päivä kasviksia ja proteiinia ja olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Jälleen kerran, ihailen ja kunnioitan suuresti kaikkia kisatykkejä tai sellaisiksi aikovia. Haluaisin kuitenkin, että täysliikkumattomuuden ja minut nähdään kisalavalla 2016 välissä muistettaisiin olevan aika monenlaista liikunnallisen elämän muotoa. Haluaisin tietenkin näyttää fitness-tyypiltä, pystyä crossfit-suorituksiin ja maratoniin, mutta se vaatisi asioita, joihin en ole valmis. Siksi en aseta tavoitteita kovin tosissani, olen vain iloinen rutiineistani. :)

Tänään lisäbuusti tuli siitä, mistä aloitin, vitutuksesta. Tein jopa muutaman negatiivisen leuanvedon, vaikka en tykkää niistä yhtään. Ärsytti niin kovasti. Selkälihakset hyötyivät tällä kertaa kiukusta. :)

Salilla lapsen kanssa

Normi-jumppaa, ei siinä mitään ihmeellistä. Paitsi että nappula oli mukana, ja sen mielestä on kivaa olla kyykkypainona. Kyykkyjä ja askelkyykkyjä muksu olkapäillä. Se ei ole ihan stabiili paino, hihkuu ja kikattaa vähintään. Good morningeissa siirsin sen reppariin, se on painon suosikki.

Seuraava kuva on eiliseltä, olin jo jäämässä kotiin, mutta luvattu mikä luvattu. Silmistä roiskuvat krokotiilin kyyneleet: "Äiti sää LUPASIT!!" Mä olen aika lailla sitä mieltä, että jos on luvattu niin pidettävä on. Käytiin sitten heilumassa vähän. :)