torstai 14. kesäkuuta 2012

Maalla on kivvaa

Joujou, hirveen ollu kiireistä taas! Töihin paluu tietenkin heti 9 päivän putkella, viimeisenä yönä näin todellakin pomosta unta. Huh. :) Koska työkiireet, ja se onnellinen asia, että mulla on ihana pieni tytär, vaikuttaa aika paljon treenaamiseen, piti vähän muuttaa taas suunnitelmaa. Aika ei joka kerta riitä sivukylältä supersalille ajeluun. Siksi päätin ladata vanhan kunnon kuntosalikorttini. Paluu kylän omalle salille siis. Siellä on ihan kaikki tarvittava, paitsi kahvakuulat on kelvollisia ainoastaan punnuksina. Räkkiin niitä ei saa ilman kipua. (Älä osta pienen ja kiltin näköistä kuulaa, se tekee ranteesta ruman näköisen heti.)

Lähisali on paitsi hyvin varusteltu ja tilava, täysin autio näin kesällä. Siksi yksi 5-vuotias ei häiritse siellä ketään. Kamalan kätevää. Annoin sille kännykän viihdykkeeksi.. "mä pelaan angry birdsiä". Salaa oli kuvattu vähän vaihtoehtomavettajan takalinjaa. :D



Oikeesti, ei KETÄÄN! Illalla kuuden aikaan. Kuvassa vasemmalla uusi rakkauteni jalkaprässi. 




Uimahallissa on jotkut käsittämättömät kesäaukioloajat, joten itkukohtauksen jälkeen ajettiin eväskaupan kautta rannalle. Siellä näytti näin seesteiseltä:



Paitsi kun käännyin 360 astetta... hirveet iskelmäfestarit! Siellä oli mummoa, vaaria, lasta ja nuorta kuulkaa jumppaamassa! Dirlandaa ja kaikkea. Wau. :)





Joku sitten tarvi vähän lisävastusta, mummojumppaa (hei anteeks, mutta sitä se nyt oli) in da waterline:



Pakko laittaa vielä tämä, en kestä. Kuva on lainattu ja varastettu jokke-papan twitterifacebook-jostain. Anteeks ja kiitos. Näyttää pelottavalta. <3



Ja siis en ole hylkäämässä supersalia. Ehtimistä ja tavoitteitten saavuttamista vaan edistää se, että on kortti myös lähisalille. CTK:lla on muuten lauantaina ensimmäiset crossfit-salikisat, katsomossa nähhään! :)

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Voimapannari

Tänään vähän innostuttiin tuolla yhdessä kampaamossa noista bodausjutuista, pitäskö ja mitä jos ja... :D 2,5 tunnin blondausainehuurujen jälkeen oli kauheesti huikeita ideoita päässä. Alotin kuitenkin protskupannareista. Julian antamaa alkuperäisreseptiä piti vähän muokata, koska lähikaupasta/kaapista ei löytynyt ihan kaikkia aineksia.



Ihan dieettikamaa siis tämä ei ole, mutta täyttää ja on paljon normilättyjä terveellisempää!

3 (luomu)munaa
1,5 dl proteiinijauhetta (tänään mansikan makuista, oon varma, että vanilja toimis parhaiten!)
1 dl (luomu-,kaura-, kookos-)maitoa
1 dl cashew-/mantelijauhoa, tämän korvasin spelttijauholla tänään
ripaus kanelia

Jätin taikinasta rasvan pois, koska paistoin pannarit pannulla voissa. Aika jämäkkää tuli taikinasta, tuosta tuli muistaakseni 5 pannun kokoista lettua. Aikuisille 2/nenä ja lapselle yksi.  Juu, annoin lapsellekin, se oli hereillä, eikä silloin oikein voi perustella lättyjen paistoa ilman että sekin saa. :) Toivottavasti se vielä herää aamulla.

Loma vol.1 olis sitten siinä. Nyt paitsi palaan töihin, aloitan teho-opiskelun. Seuraava lomasessio onkin sitten vähän pidempi onneksi!  :) Mutta semmosta, kivaa loppuviikkoa!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Seinille korvat ja bikinit kesäpusakan alle

Toivoisitko kuulevasi kaiken? Nyt se on mahdollista! :D Ai että mua taas ihmetytti, kun heräsin aamupäiväunilta ja oli telkkari jäänyt auki. Sieltähän tulee silloin aina Ostos-TV, ja tänään EarZoom!


Nyt on keksitty joka stalkkerille, juorueukolle ja muuten vaan uteliaalle oiva apuväline! Ajattelin kyllä hetken asentaa tämän lapsen korvaan, mutta tähän ei varmaan saa mitään äiti-vahvistinta... Mutta jos siis haluat kuulla, mitä selkäsi takana puhutaan, äkkiä ear zoom tilaukseen! Buahhaha!

Aamulenkki ennen tuota loistavaa tv-hetkeä harjulla:



ja perinteisen uimahalli-lounaan jälkeen yläkropan treeniä CTK:lla. Pikkasen se turhauttaa, kun systeemi muuttuu, niin kaikki on vähän raskasta ja vaikeaa aluksi. Tulee heikko olo. Ei se mitään, suunta on vaan ylöspäin. :) Kivaa oli taas vaikka sattui ja hapotti.



Illalla haettiin minille vähän sukkahousuja Henkkamaukasta:



Eiku... No mut hei, taloudellinen ahdinko on tekosyy, jos kivat bikinit tulee vastaan. Tai se, ettei ilman takkia edes tarkene ulkona. Ja kaikkihan tarkistaa, että rintsikoitten/bikinien hengarissa oleva kuppikoko on sama, kuin itse tuotteessa? Koska mitenkäänhän ei ole mahdollista, että ne ois lipsahtanu väärään hengariin? Onneks nämä oli solmittavaa mallia, ja kuppikin meni silmämääräisesti ihan oikein (sovittaminen on niiiin last season..)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Uusia treenijuttuja

Mä olen jo pitkään ollut vähän hukassa näitten jumppajuttujen kanssa, että mihin sitä keskittyis ja miten. Nyt on sitten uusi, aika perinteisen mallinen "bodaus-ohjelma". Muutettiin vähän punttia, oon pitkään tehnyt ihan perusvoimaa, lyhyitä sarjoja ja paljon painoja. Selkäongelman takia en ole pariin kuukauteen pystynyt oikein etenemään niinkuin halusin, joten nyt on uusi systeemi. Hahhaa, aamupäivällä oli sitten ensimmäinen virallinen jalkatreeni, kyykkyä, mavea ja jalkaprässiä. Jep, oikein LAITE! :) Sarjat on pidempiä, mutta painoja paljon vähemmän. Tavoitteena on jatkuva nousujohteisuus painojen kanssa, eikä se onnistu, jos satumaisesti aloitetaan maksimista. Bling, oivallus! No, erilainen treeni on aina erilainen ärsyke kropalle, ja olen ollut koko päivän aivan tajuttoman väsynyt, vaikka salilla ei mitään megahapotusta tuntunutkaan. Eli perille meni, jes!

Ihanaa kun on taas ohjelma ja suunnitelma. Vielä kun ois eväät oikeassa jääkaapissa oikeaan aikaan. Kahden asunnon elämä on välillä haastavaa, marjat on toisessa paikassa ja rahka toisessa, toisessa paikassa on kahvia ja toisessa maitoa. No näillä mennään nyt, onhan noita Siwoja.. Mutta siitä ohjelmasta, tilaa on edelleen vanhan malliselle jumppailulle, eli kuulatunneille, tanssitunneille, aamutreeneille ulkona ja vaikka juoksulenkeille. Ehkä toi ohjelma nyt on sitten sitä "bodausta", heh, mutta aika kaukana on mitkään aamuaerobiset ja dieetit, kapinoin kovaa fitness-elämäntapaa vastaan.

Tässä muuten hauska blogi bikinifitness-Umpun treeneistä: http://primebody.blogspot.fi/ Iso hatunnosto äidille, yrittäjälle ja kovalle sporttimimmille!

Ja sitten toinen, mihin palaan aina, kun kaikki ulkonäkökeskeisyys, pidennykset ja dieetit ja silikonit ja botoxit alkaa ahdistaa: http://quinoaa.blogspot.fi/ Onneksi on Heidi ja muut, joita ei vähempää voisi kiinnostaa takareiden linja. :) Kiitos siitä!!

Ihanaa olla niin ristiriitainen. Ihanaa kun on sunnuntai, kaikki on mahdollista, koko elämä ja tulevaisuus omissa käsissä. Pienelle ehdotin varovasti, että josko mentäis joku päivä ihan oikeasti opettelemaan sitä uimista ilman kellukkeita. Uimapuku oli päällä noin kuudessa sekunnissa: "vaikka tiistaina??"

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Hoito päivässä

Lomalla pitää rentoutua ja tehdä kaikkea kivaa. Sitä ei pidä aikatauluttaa mihinkään ikkunoitten pesemiseen tai opiskeluun tms. hyödylliseen. Oli parit käyttämättömät lahjakortit, kasvohoitoa ja akupunktiota. Aloitin eilen kasvohoidolla, Phytomerin merimudat naamalla oli kiva ottaa päiväunet. :) Vähän nolotti, kun kosmetologineiti hieroi niskaa, epäkkäät oli aika pahat... Niinku jotain sepeliä olis ollu ihon alla, vähän ehkä jotain tukkoisuuttaa siellä.

Tänään sitten aamutreenin jälkeen ajelin Jaanan piikitettäväksi tänne. Alaselkä on kipuillut jo yli kaksi kuukautta, enkä ole oikeastaan asialle tehnyt muuta, kuin vältellyt kipua ja foam rollaillut selkää auki. Aku-neulat on auttaneet ennenkin, tämä oli ehkä neljäs tai viides kerta, kun sain neuloja selkään ja niskaan. Tykkään ihan hirveästi!


Vastaanotto on ihanassa pihapiirissä, vanhassa puutalossa. Hoitohuoneessa on tosi lämmin ja maalaismaisemassa on niin hiljaista, ettei mitään valaitten laulua tarvi taustalle. Mun lihakset tyypillisesti menee jumiutuessaan vähän tunnottomiksi ja kun kipukynnys on tosi korkea, en useinkaan saa hieronnasta ihan huippu tehokasta fiilistä. Akupunktio sen sijaan toimii joka kerta! Heti, kun neulat uppoavat kohteeseen, lähtee lämmin aalto johonkin suuntaan, tänään ristiselästä jalkoihin ja hartioista käsiin. Kun epäkkäisiin työnnetään neulat, tuntuu että hartiat on hoidon jälkeen 5 senttiä alempana. Lihakset on kipeämmät ja väsyneemmät kuin kunnon hieronnan jälkeen.

Neulathan ei oikeastaan edes tunnu, aina. Joskus jossain ongelma-alueella sattuu ihan samperisti koko hoidon ajan, esim tänään juuri vasen hartia ja olkavarsi ilmoitteli koko hoidon ajan aika äänekkäästi. Kyselinkin sitten, miten syvällä ne neulat itseasiassa on, kun sitä ei mitenkään voi tuntea eikä selkäpuolelle näe. 1-1,5cm oli vastaus, eli kyllä., ihan sinne lihaksen hermopäätteisiin ne ujutetaan. :D Ilmankos pistää välillä vähän sätkimään.. Mutta oikeasti, todella rentouttava kokemus se on joka kerta. Nukahdan tietenkin myös sinne!

Treenin ja hoidon jälkeen Kuohun mahtava salaattilounas ja vähän remppahommia, kivaa viikonloppua ja onnea valmistuneille! :)