Nyt lähtee Nääs!

Meidän porukan juhlasesonki jatkuu aina Loppiaiseen asti, koska tytär viettää silloin synttäreitään. Mä olen aika huono leipuri, mutta tykkään hirveästi väkerrellä erilaisia kakkuja. Siksi näistä harvoista mahdollisuuksista pitää ottaa ilo irti ja kokeilla aina jotain uutta. Kakut myös tulee syötyä yleensä, mutta vielä Loppiaisen jälkeen ehtii hyvin muitten "uuden elämän aloittajien" matkaan! :)

Tänään sitten viimein sain aikaiseksi ottaa heti aamusta kassin niskaan ja suunnata ensimmäistä kertaa Nääshallille bodaamaan. Koska tittidii, mulla on bussikortti ja sillä voi piipata ittensä reenaamaan! Kuinka kätevää oikeesti! Plus että halli on tossa tosi lähellä ja avoinna oikein kivasti. Voimailusalin ovelta käännyin vielä pois, siellä oli toisiaan selkään läimiviä ja karjahtelevia setiä niin paljon... Kuntosalista löytyi oikein kivoja perus vempaimia, ja sain piiitkästä aikaa tehtyä ihanan eristävän yläkropan treenin. Tuntuipa tosi hyvälle ja oli kiva myös huomata, että voima ei ole laitekohtaista, talja liikkui ihan entiseen malliin. o/ Oon kaivannut jo hetken sellaista nopeaa kertamaksettavaa paikkaa käydä tekemässä ittekseen peruspunttia Tehdastreenien lisäksi. Kiitos vaan Rahkamuijalle vinkistä, vastaus oli tosi lähellä. Nyt mikään ei ole enää esteenä mun supersporttielämän uudelle alulle!

Raahaan koutsin pitään mua käd.. kattoon vähän perään ja tsekkaan voimailusalinkin puolen, ja ehkä lahjon sen tekeen mulle kivan bodausohjelman. Jatkossa muistan ottaa kuulokkeet mukaan myös. En oo mitenkään epäsosiaalinen, mutta Markku Aron biisit ja keskustelut zeoliitittomista pesuaineista ei anna samaa fiilistä kuin itse kasattu soittolista. :) Jännä.

Tärisevin käsin ajelin salilta suoraan hierojan pöydälle, tällä kertaa rakkaalle työpaikalle. Selkä oli täynnä jotain käpyjä, mutta kyllä ne sieltä tuntui pehmenevän. Asiasta aasinsiltaa pitkin kukkaruukkuun, mä oon tän syksyn ja talven aikana saanu riesakseni migreenin noin 10 vuoden tauon jälkeen. Hieronta laukasee sen lähes joka kerta, plus sitten jotkut muut vielä tarkemmin määrittämättömät asiat. Juttelin asiasta Kitin kanssa viimeksi. Hän oli kuullut huhuja, että beeta-alaniini auttaisi joillakin migreeniin! En millään haluaisi joutua syömään säännöllisesti särkylääkkeitä tai muitakaan lääkkeitä, joten tämä oljenkorsi täytyy ehdottomasti kokeilla. Kunnon migreeni vie kyllä toimintakyvyn totaalisesti ja siksi tärkeintä oliskin nyt päästä syyn jäljille pikaisesti, että vaivan pystyisi välttämään mahdollisimman hyvin. Betsku-purkki on nyt kuitenkin pöydällä, joten tää bodaus menee ny ihan niin pitkälle, että alan vetää latareita taas.

Menkää ja täyttäkää kuntokeskukset, nyt on sen aika! Salaattilinkoja ja muita terveellisen evään valmistustarvikkeita notkuu hyllyt Ikeassa, ihana uusi vuosi on alkanut! Jee!

Karanteeni

Ollaan vietetty tässä muutama päivä aikas lunkkia kotielämää, kun lapsonen viimein sairastui vesirokkoon. Olen siis käynyt juuri ja juuri kirjastosta hakeen leffoja, ja kaupasta evästä pikaisesti, kun ei tuota pikku dalmatialaista ole voinut julkisilla paikoilla kuljettaa. Näin joulun alla se on kuin biologinen ase, kukaan ei varmaan halua kuumeisia, kutisevia ja pilkullisia lapsia juhlapyhiksi. :) Onneksi kuitenkin selvittiin tosi kevyellä versiolla viruksesta, ei edes oikein kuumetta noussut.

Tykkään hirveästi olla kotona ja ottaa rennosti, puuhastella kotijuttuja, kokkailla ja siivoilla. Mutta kun salille ei ollut menemistä, lenkille piti päästä heti kun baby sitter kotiutui. Eli kymmenen aikaan illalla. Olin tosi kiukkuinen, kun tiet oli ihan sairaan liukkaat! En voinut yhtään ymmärtää, minkä takia näin mäkisellä alueella tiet on siis aivan hoitamatta ja ihminen, joka juoksee superultravaimennetuilla pilvilenkkareilla koiran kanssa keskellä yötä, on aivan suorastaan vaarassa kaatua! Kun koko ajan saa mennä kokovartalokrampissa ja pidättää hengitystä kun pelottaa, ei kevyt iltahölkkä välttämättä ole mikään nautinto. Sitten tietenkin siinä alamäessä, jossa ainoa jarrutuskeino on maahan heittäytyminen, joku sosiaalinen pikku fifi hyökkää tien yli tervehtimään. Mur, remmirähjä oli kyllä lenkkareitten päällä tällä kertaa.

Ja Pispalan portaat ne vasta oli, ihan jäässä! No portaissa onneksi irtosi hiki muustakin kuin kaatumisen pelosta ja kiukusta. Kaiteesta sai tukea aina kun tossu luiskahti alta.

Seuraavana iltana kuitenkin päätin koittaa paremmalla asenteella, ja laitoin Jukka-Pojan laulamaan korvanappeihin. Olin liikkeellä vielä vähän myöhempään, mutta tajusin sentään laittaa koiran vyölle kiinni, että voin tarvittaessa laskeutua kahden käden avulla. Mutta vielä mitä! Tein vähän pitemmän lenkin, ja olin tyytyväinen: "Noniii, onhan täällä hiekotettu, sillä lailla!" ja rullailin onnellisena metsätietä alamäkeen kohti Varalaa koiran suorastaan vaatiessa vauhtia. Aah, alamäkijuoksu pitävällä alustalla, niin hienoa! Jotain puolivälissä mulle valkeni, ettei suinkaan hiekoittajat olleet olleet myöhässä. Edellisen illan lenkki kulki pelkästään autoteitä. Jännä, ettei niitten hoidossa sitten ollut huomioitu keskiyön alamäkijuoksijoita... Että itse kiukkuni aiheutin. :)

Iltalenkkejä lukuunottamatta päivät on koostuneet kotona hengailusta, Suden Arvoituksesta ja Pojasta ja Ilveksestä. Ehkä haetaan vielä Myrsky huomenna, tai Näkymätön Elina. Mä en oikein jaksa katsoa piirrettyjä, siksi olen tosi iloinen ku oon päässyt valkkaamaan tollaisia munkin mielestä hyviä leffoja.

Ja lopuksi vielä kuva siitä, kun lapsi halusi vähän meikata äitiä. Makasin takkatulen lähellä tiedostaen näyttäväni pian tosi omituiselta, mutta itse prosessi on oikein rentouttava. Tarkkaan harkitut, hellät siveltimen vedot kasvoilla, pienen ihmisen täydellinen keskittyminen ja ohjeet väännellä naamaa, että varjot tulee oikeisiin paikkoihin. Lopputulos on tässä:

Ehkä vähän vaikutteita Karhukoplasta ja Uuno Turhapurosta. Kuvan ottaminen oli ehtona luvalle pestä naama. Tässä kuvassa ei ole filtteriä eikä edes rajausta, taiteilijan näkemykseen ei pidä kajota ellei oikeasti tiedä mitä tekee.

Itsenäisyyspäivää juhlistamme Varalassa Tehtaan pikkujouluissa. Luvassa on ulkotreeniä, rantasaunaa ja päivällistä loistoporukassa. Nyt pistän vielä blenderin surisemaan ja vetäsen taas ilta-airopiirisen. Tai se on varmaan HIIT, koska kestää vaan alle puol tuntii. Ainakaan se ei ole vaan koiran ulkoiluttamista, koska mulla on trikoot, tekninen takki ja heijastinliivi. Urheilijan erottaa koiranpissittäjästä vauhdin ohella varusteet! Ciao!

Maasta se rautakin on nostettava

Viime viikolla tein pitkästä aikaa mave ykkösiä. Jälleen, niinkuin usein ennenkin, törmäsin pää edellä henkiseen tiilimuuriin. 90 kiloa nousee juu, ei ongelmaa. Ei edes tuntunut mitenkään extreme-elämykseltä, vaikka harvakseltaan olen viime aikoina nostellut. Mutta voi hyvänen aika kun laittaa 5 kiloa lisää... pohkeet kramppaa jo kun katsoo tankoa. Niinku sitä luulee hallitsevansa mielensä, positiivista self talkkia, rentoudu, hengitä, hae paine kroppaan, päätä ja nosta. Jep jep. Edes pikkusormi ei oikeasti usko, että nousisi. Mun henkinen maksimi on 92,5 kiloa. Kyllä teki mieli kiroilla. Jos ihminen jaksaa pitää 100 kiloa niskassa ja tehdä sillä edes vajaita kyykkyjä, eikä se pelota, miksei voi uskoa että jaksaa samoilla perslihaksilla hilata sitä tankoa toiseenkin suuntaan. Koutsilla on onneksi keinonsa, nostellaan isoja rautoja korokkeelta ensin, niin saadaan alitajuntaankin viesti perille. :)

Mielen voima konkretisoituu karulla tavalla noinkin yksinkertaisessa asiassa. Kroppa ei toimi, jos mieli ei usko. En ihan hirveän syvällisesti uskalla ajatella, miten paljon oman henkiset esteet rajoittaa sitten vähän hienovaraisemmissa tehtävissä. En edes tiedä, mistä tuo mave-ongelma tulee. Paljon mua pienemmät ihmiset nostelee kolminumeroisilla painoilla sarjoja, ei mulla pitäis olla mitään syytä pelätä. Mutta mielipä ei järkipuhetta ja faktoja kuuntele. Kun alkaa sheikata, ei pysy nopat käsissä.

Toisaalta, uskoin ihan epäilemättä, että osaan ilman pienintäkään harjoitusta väsätä upeita piparkakkutaloja tuhansien ihmisten nähtäväksi. En oo ikinä tehnyt, mutta olin varma että osaan ja tulee upeita. Pettymys oli suuri, kun näin kamalasti vaivaa niitten kanssa ja tulos oli säälittävä. :D Että ei sitä ihan pelkällä uskolla ja tahdonvoimallakaan sitten kuitenkaan. Mutta hei, nämä talot on sellaisia, että oikeasti lapsikin voi tehdä. Ei tulikuuman sokerin kanssa kikkailua, palat loksahtelee toistensa lomiin ku lego-palikat! Muotit ikeasta muutamalla eurolla. Taitoa ei voi ostaa, mutta välineet sentään.

Recliner of Rage, maitorahkasta ja personal trainingista.

Mulla on blogi-burnoutti. Olen tässä kesälomalla seuraillut ehkä normaaliakin aktiivisemmin erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja ja keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Reagoin niihin riehumalla kotona, mutta en jaksa edes ottaa kantaa tai keskustella sen enempää kenenkään kanssa (ennenkuin nyt). Aikuiset ihmiset, enemmän ja vähemmän itseään liikunta-alan ammattilaisena pitävät väittävät, esittävät mustavalkoisia totuuksia, nostavat itseään jalustalle, RIITELEVÄT netissä. Toki kyseessä on marginaalisen pieni ryhmä liikunta-alalla toimijoista, mutta mirkku meikäläinen helposti alkaa pitää totuutena tai ainakin arvokkaana tietona ruudulla lukevaa, tunnetun ihmiset kirjoittamaa tekstiä.

Samalla olen seurannut parin tutun ja muutaman vieraamman valmistautumista ja etenemistä fitness-kisoihin. Nähnyt, miten kauniista ihmisistä kuoriutuu sinnikkäällä työllä epätodellisia urheilijaprinsessoja, jotka kimaltavat ja säteilevät lavalla. Penkkiurheilijana on helppo nauttia onnistumisesta ja elää mukana, punkkulasi kädessä. :) Sitten tätä riemua hiipiii joku häiritsemään kilpirauhaspeikko kainalossa: "fitness tuhoaa elimistön, kehon, mielen, elämän, parisuhteen, lapset..". Ja samaan aikaan tämä ensimmäisenä mainitsemani paremmin tiedostava ryhmä tuomitsee ulkonäkökeskeisyyden ja maitorahkan. 

Mirkku meikäläiselle voimannosto, painonnosto, bodaus, kahvakuulailu ja kuntosalilla käyminen tarkoittaa aika lailla samaa kuin kehonrakennus. Mutta kun mirkku kiinnostuu aiheesta, se nopeasti tajuaa lajien eron, ja senkin, että lajeja voi harrastellessa sekoittaa, eikä rahka ole kynnyskysymys. Oudoin asia tässä nettikeskustelussa onkin asiakkaan totaalinen aliarviointi. Nyt joku jo esittää, että personal trainerin pitäisi hallita myös traumaterapian alkeet. Ja pt:llä pitäisi olla ELÄMÄNKOKEMUSTA! Mielellään tietenkin kokemusta myös ylipainosta ja kilpirauhasongelmista, kilpaurheilusta ja kehonrakennuksesta, olisi hyvä myös tietää, mistä pakurikääpää löytyy. Luuleeko joku asiakas oikeasti, että sopiessaan tapaamisen valmentajan kanssa, hän pestaa elämäänsä henkilökohtaisen Jeesuksen? Ihmisen, joka ottaa kokonaisvaltaisen vastuun henkilön henkisestä, sosiaalisesta, taloudellisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista? Se, että joku ajattelee asiakkaan olevan niin yksinkertainen, tuntuu melkein henkilökohtaiselta loukkaukselta ja ottaa päähän.

Kun mulla on jalka poikki, en palkkaa personal traineria. Kun psyykkinen kuppi menee nurin, en palkkaa personal traineria. Mutta, kun haluan päästä parempaan fyysiseen kuntoon tai ehkä saavuttaa jonkin konkreettisemman tavoitteen kropassa ja elintavoissa, otan yhteyttä liikunta-alan ammattilaiseen eli esimerkiksi personal traineriin. Uskon vakaasti, että useimmat muutkin aikuiset tekevät samoin. Tuntuu, että nämä netissä itseään jalustalle nostavat ammattilaiset eivät kaikelta pohdinnalta ja väittelyltä mitenkään ehdi konkreettisesti tehdä töitä meidän ihan tavallisten mirkku meikäläisten kanssa, jotka nyt vaan haluavat oppia kyykkäämään oikein ja treenaamaan niin että siinä on jotain järkeä. 

Sekä tramojeni, että katkinaisten luitteni kanssa suuntaan jatkossakin lääkärin luo. Uskon, ja toivon että muutkin tekevät niin. Toivon myös, että kaikki oikeat valmentajat kanavoivat energiansa asiakkaitten hyväksi, eivätkä tuhlaa aikaa sen miettimiseen, kuka keksi ensimmäisenä että levytangon kanssa kyykätään melkein lattiaan asti. Sillä kun ei ole väliä, pääasia että kyykätään. 

(Satu-Marja's recliner of rage sisältää ainoastaan kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä, ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin minun omaan elämänkokemukseen ja traumahistoriaani, voin olla aivan väärässä. Nykyään siihen on oikeus, blogiajokorttia ei ole ainakaan vielä keksitty. :) )

Blondin teorioita

Monesti, kun tulee puheeksi ihmisten kanssa joku treenijuttu tai kuntoasia, saan kuulla kuinka onnekas olen asuessani personal trainerin kanssa. Ja kun saan käydä salilla ILMAISEKSI! Helppohan siinä sitten on. Jepjep. Kuinka moni meistä haluaa vapaa-ajallaan tehdä omaa työtään yhdessä elämänkumppanin kanssa? Taksikuskikin varmaan ilomielin kuskaa vapaalla vaimoa joka paikkaan, kun on sentään ammattilainen?

No mutta toki toisen ammattitaitoa voi hyödyntää, ja eräänä iltana tuskailin mun olkapäitä. Vaikka en ole mitenkään aktiivisesti nyt kesällä bodannut, mun epäkkäät turpoaa heti, kun kävelen levytangon ohi. Olkapäät sitten on pienet ja heikot ja usein vähän kipeätkin ja kyselin koutsilta neuvoa. Ja neuvoa sain, tänään kävin sitten asiaan.

Siinä tankoa ylös työnnellessä mulle tuli mieleen teoria. Olen joskus lukenut tutkimuksesta, että kun ihminen hymyilee paljon, sillä on omaan mielialaan positiivinen vaikutus. Eli tavallaan huijaa aivoja luulemaan, että on kivaa, kun vääntää nassunsa virneeseen. Tietenkin tähän liittyy muutakin, hymy saa yleensä positiivista kaikua myös ympäristöstä ja sitä kautta tulee hyvä fiilis. Mutta voiskohan aivoja huijata salillakin? Mulle tulee tosi hyvä olo kaikesta, missä viedään paino pään päälle, mitä raskaampi, sen parempi. Meillähän on tapana nostaa kädet ilmaan, kun voitetaan tai onnistutaan. Esim työnnössä kädet pitää suoristaa räjähtävästi, sehän muistuttaa sellaista spontaania tuuletusta. :D Ehkä aivot alkaa 50 toiston jälkeen erittää voittajafiilis-hormonia, mene ja tiedä! 

Mun tikkupullakäsillä nousee maks. jotain 40 kiloa, tuskin saan rinnallekaan paljon enempää. Silti, ylös nostaminen on ihan sairaan koukuttavaa, ja tekee paitsi yläosastolle, myös keskivartalon syville tukifileille hyvää. Kun tukilihaksisto vahvistuu, tekniikka kehittyy ja hermotus paranee, kyllä ne kilomäärätkin äkkiä kasvaa. 

Työntösetin jälkeen eristelin vielä huolellisesti ärsyttävillä vipunostoilla joka suuntaan ja havaitsin taas kiusallisen puolieron. Hapotti mahtavasti ja oikein tunsi kun veri kohisi olkapäissä. Sitten siirryin äkkiä peilin eteen ottamaan kuvia olkapäistä! Kun näkee vielä huomennakin (kuvista), mitä treeni tekee heti ja vähitellen, jaksaa huitoa seuraavalla kerralla vielä innokkaammin!

Yläkroppa on naiselle todella kiitollinen bodattava, siellä muutoksen näkee helposti kun rasvaa on vähän. Reisissä voi olla vaikka kuinka sitkeät lihat, pakaroista puhumattakaan, mutta norminaikkosella ne lihakset vaan kohottaa sitä pehmeää massaa oikeaan suuntaan. Ei niitä lihaksia ikinä näe. :)  Tähän pehmeään massaan liittyen mulla on myös ihan oma teoria, siitä ensi jaksossa! Nyt mä lähden loppupäiväksi hymyilemään ja hikoilemaan, tack och adjö! Koutsille kiitos treenivinkistä (ilmaisesta, miettikää!!) ja muille hyvää oloa perjantaihin!

Sitkun mutku

Netissä on käynnissä taas joku ihmeen sota, Kukka kirjoitti ikävään sävyyn fitness-urheilusta ja sai kamalasti kannatusta. Fitness-urheilijat siitä sitten suivaantuivat, ja vähän minäkin. Kehonpalvonta ja ortoreksia ei ole hyväksi, se on selvä. Ylilyönti ei ole koskaan osuma, mutta yleistäminen saa mut ainakin ärsyyntymään. Fitness-urheilu ei voi mitenkään olla yhtä kuin syömishäiriö, ainakaan kovin kauaa.

Ihan varmasti fitness-piireissä, niinkuin kaikissa piireissä, on ihmisiä, joilla lähtee lapasesta. Mä en henk. koht. näe juuri mitään eroa kehon muokkaamisella ja vaikka sisustamisella, jotain muutetaan, että näyttäis kivemmalta. Totta on kuitenkin on se, että kehon muokkaaminen ja lavalle arvosteltavaksi meneminen vaatii todella tervettä ja kypsää itsetuntoa. Pitää pystyä erottamaan "minä" ja se arvostelun kohteena oleva ulkomuoto ja esiintyminen. Ja siihen kisakuntoon on mahdollista kiristellä kuulemma ilman nälänhätää ja parisuhteen loppumista. Jos osaa homman. Jos menee pieleen, vaakalaudalla on terveys, sekä henkinen että fyysinen. Väitän, että ihan samat riskit on aika monessa muussakin, pakaran muoto nyt vaan on ollut vähän "alalla" pinnalla viime aikoina. Jos siis on orientoitunut oikeita foorumeita seuraamaan, ei siitä aamulehdessä kirjoiteta.

Mä ajattelen, että niin kauan, kuin se oma elämäntapa ja tyyli on juuri nyt kivaa, kaikki on hyvin. Jos voin tänä päivänä elää niinkuin haluan, ei hätää. Pieleen menee siinä, jos elää joko "sitkussa" tai "mutkussa". Jos elää nyt jotain kuuria, jonka jälkeen taivas aukeaa, tulee suosituksi, kauniiksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi, ollaan metsässä. Tai jos ei tee sitä mitä haluais jonkun "mutkun" takia. Mutta, jos oikeasti nauttii juuri siitä omasta tyylistä treenata, syödä, olla ja vaikka tehdä töitä, mun mielestä fitness ja anti-fitness ei ole kumpikaan yhtään arvokkaampaa. Kaikilla ilmiöillä on vastailmiö. Mitä enemmän joku joukko kiinnostuu jostakin, sitä kärkkäämmin joku toinen joukko dissaa sen maan rakoon.

Itse kannatan semiä, ja tykkään siitä. Ehkä pari vuotta tai vielä vuosikin sitten olisin liittynyt kuoroon: "ketään ei kiinnosta sun pakarat, mä treenaan voimaa ja taitoa, en ulkonäön takia!! Hurraa ja halleluja!!" Kyllä mä voin nyt sanoa, että bodaan mun p*rsettä ja treenaan sen takia, että mä en loppu ikääni näyttäis tukka auki twisted sisterin laulajalta, vaan hyväkuntoiselta naiselta. Toki treenaaminen on mun mielestä kivaa, se on tapa ja rutiini, hyväkuntoisessa kropassa on hyvä olla jne. Ennen kaikkea nuo viimeiset, mutta onhan se vähän tekopyhää väittää, ettei "mua kiinnosta mun ulkonäkö".

Sitkut ja mutkut siis romukoppaan, oli muodikasta ja katu-uskottavaa tai ei, mä teen just sitä mitä mä haluan. Suosittelen, koska siitä tulee hyvä mieli!

Tämä sama koskee myös työelämää. Jos koko ajan laskee tunteja seuraavaan vapaapäivään ja lomaan, eikä ikinä ole onnellinen töissä, juuri siinä hetkessä, tehdessään sitä omaa perus duunia, kannattaa pysähtyä hetkeksi. Mä voin olla työputken loppupuolella väsynyt, mutta ihan vilpittömästi rrrrakastan silloinkin olla töissä. Mun työ on ihanaa, ihana kombo ihmisiä ympärillä, numeroiden pyörittämistä, nopeita ratkaisuja, kauniita asioita jne. Jos oma työ ei tunnu oikealta, kivalta, ei siihen kannata elämästään vuosikymmeniä tuhlata. Voi oikeasti olla, että sitä "sitkua" ei tule. Yksi harha-askel kiviportaissa tms. niin se voi kuulkaa olla siinä.

Elämä, oma kroppa ja mieli on tässä ja nyt. Kukaan muu ei siitä huolehtimisesta ole vastuussa kuin sinä itse! Ja mutkut on tekosyitä, kun tavoittelee oikeita asioita, kaikki järjestyy! Eli hurjasti tsemppiä kaikille kisadieetillä oleville, nauttikaa kevenevästä olotilastanne, samoin muille elämäntaparemontoijille! Ja meille muille, rakkautta ja loputtomasti näitä käsittämättömän kauniita kesäiltoja! Kaikille on tilaa täällä.

"Mutku en mä voi. Sitku mä tästä.." ;)

Huoltoa ja palauttelua

Viime viikonloppuna oli taas mahdollisuus mennä tutustumaan Kuntotehtaan palveluihin, kun lauantaina oli avoimet ovet iltapäivällä. Samaan aikaan oli myös Likkojen lenkki ja Nokian maraton, joten ihan tungosta ei ollut.

Mä olin heti aamusta Hannan pöydällä, ja sen takia en sitten reenannut mukana. Maistelin Foreverin tuotteita ja otin kuvia. Mä olen ravannut jos jonkinlaisissa hoidoissa ja hierojilla aika paljon elämäni aikana. Ihan vilpittömästi voin kehua ja suositella Tehtaan omaa hierojaa, olen ollut ihan super tyytyväinen! Omia nettisivuja ei vielä ole, mutta palvelut löytyvät facebookista, firman nimi on Htime.

Joonas näyttää, miten ei jonglöörata.

Foreverin tuotteista eniten kiinnostaa Argi+. Sehän sisältää mm. punaviiniuutetta, pakko olla terveellistä! :) Ei mutta oikeasti, meillä on tuollainen purkki kaapissa, joten ei ole iso panostus ottaa testikuuri. Tuotteen luvataan antavan lisää potkua mm treenaamiseen. Yllätyin myös Foreverin protskujen hyvästä mausta! Aloe vera-tuotteet onkin jo ihan tuttu juttu. Niinkuin olen ennenkin sanonut, olen tosi huono lisäravinteissa, mutta kuuriluontoisesti onnistun jotain joskus syömään. Argi+ on myös tosi hyvää, ihan kuin marjamehua.

Uudet avoimet ovet ja muuta äksöniä on kuulemma aika pikapuoliin tulossa, kun puolivuotissynttärit Tehtaalla lähestyy. Eilen saatiin painosta myös hienot t-paidat, pistän kuveja niistä tännekin, kunhan sellaisia on! \o/

Tonin ja Mikon täydellistä kuulan hallintaa...

Tästä tuli nyt ihan mainospuheenvuoro, mutta pakko mainostaa vielä mun ripsitaituria! Olen nyt muutaman kuukauden elänyt taas pidennetyin ripsin, ja on se vaan helppoo! Ei tarvi minkään ripsivärin kanssa tuhrata ja pelotella mummoja iltapäivällä kaupassa kun ripsarit on hierottu ympäriinsä. Mun ripset teki ja huoltaa Tiia Lumotusta Kauneudesta . Paitsi että Tiia on taitava ja kiva, tykkään kamalasti siitä, että ripset laitetaan ihan oman hoitohuoneen rauhassa, taustalla soi rentoutusmusiikki ja muutenkin tunnelma on rauhallinen. Kun siinä kuitenkin makaa vähintään tunnin kerrallaan silmät ummessa, ei ole kiva olla keskellä hässäkkää ja kuunnella kun ympärillä pyörii ja kikattelee ihmisiä, joita ei edes näe. Kyllähän sitä tunnin kuussa makais vaikka kadulla, mutta jos valita saa niin mieluummin noin! :) Samassa paikassa saa myös jäätävän upeat kynnet, Janina Lumous on palkittu ja käsittämättömän taitava kynsimuotoilija.

Mulla on taas kintut niin kipeet, että sanat ei riitä kertomaan. Eilen aamulla tein kunnon reisi-peppukiinteytysjumpan, enkä uskaltanut pysähtyä koko päivänä, ettei koivet jämähdä jumiin. Yöllä piti kuitenkin nukkua, ja nyt alkaa kipu olla huipussaan. :) Etukyykkyjä, sumo-maastavetoja ja hip thrustereita, pitkinä sarjoina ja huolellisesti. Niin ja paljon. Piti tehdä aamulla porraslenkki, mutta oisin varmaan kaatunut tai jotain. Eli tilanne on se, että mun alaraajat näyttää paistamattomilta pullapitkoilta (solkkuun oli jono, muuten ne ois ees esikypsennetyt..) mutta tuntuu vanhoilta kelohongilta, jotka katkeaa jos niitä taivuttaa. Jättekiva! Suosittelen painoharjoittelua kaikille! Erityisesti jalkajumppa on hyvä, seuraavana päivänä kaikki sattuu, väsyttää, on koko ajan nälkä jne.

Ei paljoo muuten naurata...

Leikki sikseen, kipua on, eikä se ole kivaa. Kipeytyneet isot lihakset on kuitenkin merkki siitä, että lihakset on saaneet tarpeeksi aggressiivisen ärsykkeen ja ne ehkäpä kehittyvät, jos osaan vielä antaa niille oikeanlaisia rakennusaineksia ja palautella ne toimintakuntoon hellästi. Haaveena olisi jonain päivänä saada pullapuoti näyttämään vähän tämän tyyppiseltä:

Justine Munro

Hauskaa viikonloppua, muista juoda tänäänkin ainakin 3 litraa vettä, venytellä vähän ja hymyillä paljon!

Ihannenainen :)

Melkein unohdin, tuossa aiemmin "puolet pienemmäksi" -Satun kanssa virtuaalisti juteltiin siitä, minkälainen oma ihannevartalo olisi. Lupailin itsekin vähän avata omaa näkemystä täydellisestä vartalosta. Tässä normaalin arjen keskellä se ei kyllä ihan hirveän paljon ole mielessä, kun mitään iso muutoprojektia ei mun elämässä ole meneillään kehon suhteen. Mutta siinä kohtaa, kun tästä aletaan puhua, on aina tosi virkistävää huomata, miten erilaiset kehot miellyttää eri ihmisten silmää! Siksi aihe on mielenkiintoinen.

Justine Munro

Tämä aihe tuli mieleen, kun eilen katselin Miss Suomi -finalistien kuvia iltalehden sivuilta. Havahduin omaan reaktiooni, kun katselin bikini-kuvia. :) Silmä on niin tottunut hyvin urheilullisiin, lihaksikkaisiin vartaloihin, että missit näytti äkkiseltään hyvin vaatimattomilta. Valkoiset biksut ja kalvakka iho yhdistettynä "normaaliin" kehon koostumukseen, ei herättänyt oikein mitään positiivisia viboja. Älkää ottako mua väärin, missit oli kaikki TODELLA kauniita tyttöjä, taivastelen tässä nyt sitä, että oma silmä on harjaantunut katsomaan urheilijoitten vartaloita. Järkyttävää, että se on vaikuttanut käsitykseen ihannevartalosta niin paljon.

Nicole Wilkins

Mun mielestä naisen kroppa on kauneimmillaan silloin, kun se on naisellinen, linjakkaan hoikka ja jäntevä, liikkuu notkeasti ja pehmeän vaivattomasti. Peppu ja tissit pitää olla, ja raajoissa lihasten muodot nähtävissä. Pitkät ja kapeat jalat ja kädet miellyttää mun silmää, sekä ruskettunut nahka tietenkin. :)

Gabby Douglas

Kropan ulkonäköön vaikuttaa paljon se, miten sitä liikuttaa. "Bodari-kävely" ei ole kovin kaunista, ja saa sironkin varren näyttämään vähän äijämäiseltä. Arvostan ihan valtavasti tanssijoita ja voimistelijoita ja muita, joilla on jäntevän kaunis kroppa, sekä taito ja voima tehdä sillä uskomattomia temppuja. :) Tuo yllä oleva niken sivuilla kaapattu kuva on tällä hetkellä mun ykkös inspis, onneksi mulla on oma pt, joka osaa purkaa kaikki temput helposti harjoiteltaviksi paloiksi. Se ei takaa, että ikinä mitään oppisin, mutta antaa toivoa.

Tästä esimerkiksi on hyvä alottaa. :)

Mutta joo, tollasia kuparin ruskeita, hoikan lihaksikkaita blondeja vähän pörröisellä surffitukalla voisin tänne linkitellä vaikka kuinka. Siinä se mun naisihanne taitaa ulkoisesti olla. :)

Justine Munro

Mun takalinjasto on muuten lauantain reenistä edelleen niin kipee, että suorastaan voin pahoin hetkittäin. :D Että hienosti kyykätty.  Tack och adjö, kommentoikaas ny vähän, minkä näköinen on teidän mielestä täydellinen naisvartalo!

Vinoutunut vartalo

Terrve kaverit! :) Mä oon tässä lähiaikoina pistäny merkille, että kropassa saattaa olla vähän epäsymmetrioita. Esim vasemmassa epäkkäässä on aika paljon enemmän patoutunutta voimaa, ku oikeassa.
Tässä vähän korostetusti, tilanne ei siis oikeasti ole noin paha:

Vinoutumisen huomaa myös esim. kylkivenytyksissä, toinen puoli kiristää alhaalta ja toinen ylhäältä. Tätä ongelmaa ei ollut silloin, kun ratsasti päivittäin. :P Hepat kun alkoi äkkiä juosta vinossa, jos ratsastaja oli pahasti vino. Nyt kun ei elävää suoristajaa ole enää käytössä, pitää vähän enemmän miettiä.

Ryhti lähtee jalkateristä. Eli luultavasti, jos vinouden huomaa niskan ympärillä, se varsinainen ongelma on jossain alempana. Olen nyt treenannut tosi alavartalopainotteisesti, eli luultavasti se kireys, joka vetää vinoon, on jossain tuolla lantion seudulla. (Ainakin persus on koko ajan kipee ja lonkat särkee ja kiristelee.) Korjausliikkeenä siis päätin kokeilla vähän eriyttää jalkoja ja tietenkin venyttelyä olen lisännyt. Tänään suorin jaloin mavetukset yhdellä jalalla seisten kuulien kanssa, sekä lantion nostot lisäpainolla yhdellä jalalla.

Pitää vielä pyytää jota kuta tsekkaamaan, että lantion luut on yhtä edessä ja samoin olkapäät. Sitä on tosi vaikea nähdä itse, tai aistia muutenkaan. Ulkopuolelta sen näkee aika selvästi, jos perus olotila on pahasti kierossa koko ajan. :)

Jumpan lisäksi availin ja venyttelin alaselkää, jalkoja, lonkkia ja kylkiä.

Nyt kun siitä valkoisesta suorakulmion muotoisesta kalasta innostuin, tein sitä huomiseksi evääksi. Keittelin myös pikku tomaateista kastikkeen, tomaatit, sipuli ja paprika hyvissä mausteissa ja pienessä määrässä vettä pehmeiksi ja sauvasuristimella soseeksi.

Satu linkkasi facebookissa oman unelmavartalonsa, tosi mielenkiintoista ja motivoivaa katsella eri tyyppisiä sporttisia ihmiskehojen kuvia! Mä olen miettinyt pitkään tekeväni kuvakollaasin mua motivoivista ihannekropista, vähän niinkuin muotibloggaajat tekee niitä kollaaseja sesongin must have- vaatteista ja asusteista! :) Sports Illustrated -matskua siis tulossa! Nyt kaksi ässää, eli sauna ja salkkarit, tack och adjö!

Aamun ukemi-intervalli

Pettävällä jäällä.. Noniin, terveisiä aamulenkiltä. Heräsin, mietin hetken että miksi kun sais nukkuakin. Sitten nousin kuitenkin, join vähän vettä, vedin topparytkyt niskaan ja koiralle kokovartalokura-asun ja lähdettiin lenkille 6.12.

Kotipihasta kun pääsin puhtaaksi lakaistulle pyörätielle, mun hifi-lenkkarit rullas kauniisti mustalla jäällä alta pois ja iskin ensimmäistä kertaa kyynärpään ja persuksen asfalttiin. Piti 100 metrin sisään tehdä se vielä toisen kerran, ennen kuin uskoin, että harjusta valuvat sulamisvedet on tähän aikaan vielä jäässä.

Musta on hauska tehdä huomioita, ketä liikkuu mihinkin aikaan ulkona. Mä olen aika harvoin ihan noin aikaisin kunnolla liikkeellä, ja kun seiskan jälkeen on lähinnä työmatkapyöräilijät ja pikkukoirien pissittäjät vastassa, nyt oli muitakin "aamuaeroobisella" reipastelijoita ja sitten isompien koirien ulkoiluttajat. Ja tietysti bussijuoksijat, niitä on aika. Eli ne, ketkä ottaa spurtin kun näkee linja-auton lähestyvän. :)

Reipas kävelylenkki ei tuntuisi urheilulta, ellei mukana olisi parin minuutin sykettä nostattava hikiosuus, eli Pispalan portaat. Lauantaina vedin ne eka kertaa juosten, tänään ihan vaan kävellen, mutta hiki irtos untuvatakissa hienosti.

Vitsailin vähän tuossa aiemmin mun Shaky dietista, mutta ihan oikeasti meneillään on pieni kesäkevennys. Syön aika siivosti kokonaisuutena aina, sokeria luukun ottamatta. Sitten kun päätän, että nyt napataan vitonen pois ja aletaan kesälaihaksi, niin se ei ole kovin vaikeeta. Vähennän punttia, lisään lenkkiä ja syön vähemmän. Selviytyjät osoittaa aika hyvin sen, että jos haluaa vaan laihtua, vähemmän syöminen on oikein tehokas tapa. Eri asia on sitten, jos samaan aikaan haluaa myös saada lisää voimaa ja lihasta, silloin se ei toimi. Eikä sitä voi jatkaa kovin kauaa, muuten käy huonosti ja ajautuu salamannopeasti jojo-kierteeseen.

Kun mies oli muitten gurujen kanssa viikonlopun Vierumäellä painnonnosto-ohjaajakurssilla, mä viihdytin itseäni seuraamalla langat kuumina Fitness Classic 2013-kisaa kulttuuritalolta. Ois ollu hienoa päästä paikan päälle, mutta tajusin suunnilleen keskiviikkona, että hei mulla on täysin vapaa viikonloppu. Oikein home alone-viikonloppu. Fitness-maailma on mielenkiintoinen ja viihdyttävä, ja tulin hurjan iloiseksi parin "rookien" menestyksestä. Ja sitten alkaakin se jälkipeli, tuomarien arvostelu ja sympatian hakeminen niitten osalta, jotka kokivat vääryyden eivätkä menestyneet. :) Tulee elävästi mieleen koiranäyttelyt.

Tämä eukko tähtää lavoille taas huomenna, viikonloppu on reenattu pelkästään ulkona. Alkaa levytangot ja kuormalavat kutsua, tosin survivor-kuurin takia voimatasot hetkellisesti saattaa hiipua, eletään sen kanssa. Liikunnallista viikkoa tyypit!

Vaihtelua treeniin ja fiilistelyä

Ompas täällä ollut rento pääsiäinen! Kelit ei voi paljon paremmat olla, ja onkin sitten ulkoiltu urakalla. Naureskelin launtai-iltana, että ihan voidaan tällä rutiinilla mennä kuolemaan asti, puolentoistatunnin iltalenkki ja sauna päälle. :) Voidaan tässä kohtaa puhua cardio-treenistä, pk-lenkistä tai aerobisesta treenistä, vähän mediaseksikkäämpää ku iltakävely... Tai oikeestaan lauantai-illan lenkki oli intervallitreeni, ku mä en jaksanu koko ajan juosta. Samanlaiset tuulipuvut puuttuu vielä, tai siis tiimiverkkarit.

Maisemat on vaan näillä hoodeilla ihan uskomattomat. Kun olen kotoisin aivan tasaiselta Pohjois-Pohjanmaalta, en totu ikinä näihin korkeuseroihin.

Tehtaan jengi oli tänään porrasjuoksemassa, aika hapokasta ilmeisesti! Nyt on kaikille salilla pumppaileville oikea aika vuodesta ottaa ohjelmaan mukaan myös ulkoliikunta, kyllähän se monipuolisuus on avainsana, oli tavoitteena sitten mikä tahansa. Voima, räjähtävyys, liikkuvuus, kestävyys, kaikkien niitten kehittäminen yhdessä johtaa eteenpäin. Ja kun koko ajan mukana säilyy tekemisen ja liikkumisen ilo ja aito läsnäolo, niin hymyilyttää varmasti keskivertotallaajaa enemmän. Joskus on niin kiva unohtaa tehot ja kalorit, kilot ja vauhti, nauttia vaan liikkumisesta ja fiiliksestä. Lenkkeily vaihtelevissa maisemissa tekee hyvää!

Koitettiin mennä napsiin kuvia porrastreenaajista, mutta ei oikein osuttu paikalle oikeaan aikaan. Munkkijonossa sen sijaan oltiin täydelliseen aikaan, ennen kuin isoin jonoin ehti muodostua.

Ulkoilu aiheutti vakavan happimyrkytyksen ja naisväki sammui pinoon sohvalle pariksi tunniksi. Tästä on hyvä palata arkeen taas huomenna!

Mieltä olemisen vapaus

Mietin, kummasta kirjoittaisin, muutoksesta vai vitutuksesta. Päädyin jälkimmäisen kautta tavoitteisiin ja rutiineihin.

Olen tosi passiivinen blogi-surffari, kommentoin tuskin koskaan, vaikka seuraan lähes päivittäin kymmeniä blogeja. Eilen kuitenkin satuin olemaan linjoilla, kun Marko postasi tavoitteellisuudesta. Jäin sitten vähän miettimään omia tavoitteita, rutiinia ja motiiveja liikkumisessa. Olen siis tosiaan periaatteessa vastaan kaikkia "kuureja", määräaikaan sidottuja tavoitteita. Pelkään niitten olevan väliaikaisia, äärimmäisyyksiin vietyjä elämäntapamuutoksia, joilla on alku ja loppu. Mä haluan mun liikkumisen olevan luonnollinen osa elämää aina. Se voi vaihtaa muotoaan ja intensiteettiään riippuen elämäntilanteesta, mutta se pysyy.

On eri asia treenata jotain suoritusta, kilpailua varten, kuin olla tällainen kuntoilija. Puhun siis ihan rivikansalaisena, kisatykit on erikseen. Jossain määrin nämä nyt sekoittuu, kun fitness on yhtäkkiä niin pop. Superdieetit ja muut tehostartit elämänmuutokselle on täysin fine, olen ihan fani! Mutta, niitten pitäisi johtaa siihen, että liikkumisesta, säännöllisestä syömisestä ja lepäämisestä tulee elämäntapa. Nyt on joku ihme trendi, että ollaan ylipainoisia ja liikunta on kaukainen ajatus. Sitten tehdään muutos ja tähdätään kisalavoille 2016. Mitä siinä tapahtuu matkalla? Missä vaiheessa se normaali, terve hyvinvointi sitten tulee mukaan kuvioihin? Fitness-lajit eivät ole yhtäkuin terveellinen elämä. Se on äärimmäisyyksiin viety kilpailulaji huippu-urheilun ja kauneuskisojen välimaastossa. Dieetit ja treenit vie kropan ja mielen aivan äärirajoille, se on todella kovaa duunia. Kuulemma. Väitteeni perustuu valkkarilasi kädessä mukavassa asennossa erilaisista lähteistä hankittuun tietoon. :) Mietin vain, estääkö tässä tavoite sen tasapainon, normaalin aktiivisen elämäntavan löytymistä?

Mulla ei varmaan ole tavoitteita, tai on aina välillä mutta sitten ne menee pois mielestä tai vaihtuu. Jokaisella on oma tapansa jäsentää elämäänsä, mä pyrin tasapainoon. Haluan olla terve, vahva, liikkuva, motorisesti näppärä ja näyttää sporttisen hyvinvoivalta. Välillä olen siellä, välillä en ehkä ihan. Mä uskoisin, että olen onnistunut luomaan liikkumisesta rutiinin. Mulla on kausia, että haluaisin olla ankarampi, dieetata ja treenata hulluna. Pääasiassa kuitenkaan ei. Joskus haluaisin maailman eniten olla läpinäkyvän laiha, toisinaan hankkia lihakset. Kumpikaan ei onneksi onnistu siinä aikajänteessä, missä mä elän. :) Oli niin tai näin, liikutan itseni hikeen useita kertoja viikossa, syön joka päivä kasviksia ja proteiinia ja olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Jälleen kerran, ihailen ja kunnioitan suuresti kaikkia kisatykkejä tai sellaisiksi aikovia. Haluaisin kuitenkin, että täysliikkumattomuuden ja minut nähdään kisalavalla 2016 välissä muistettaisiin olevan aika monenlaista liikunnallisen elämän muotoa. Haluaisin tietenkin näyttää fitness-tyypiltä, pystyä crossfit-suorituksiin ja maratoniin, mutta se vaatisi asioita, joihin en ole valmis. Siksi en aseta tavoitteita kovin tosissani, olen vain iloinen rutiineistani. :)

Tänään lisäbuusti tuli siitä, mistä aloitin, vitutuksesta. Tein jopa muutaman negatiivisen leuanvedon, vaikka en tykkää niistä yhtään. Ärsytti niin kovasti. Selkälihakset hyötyivät tällä kertaa kiukusta. :)

Kahvakuula on pop

Tästä nyt vaahtoaa kaikki, liityn siis joukkoon. Kahvakuula on kuulkaa trendikäs laji! Hitti, suosikki! Jos et jostain syystä tähän vielä ole törmännyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, käy lukemassa:

" Zumba ei hetkauta suomalaisia entiseen malliin.."

 Ainoa vaan että kahvakuula on ihan yhtä paljon laji, kuin hyppynarulla hyppiminen on dieetti.

 Hylkäsin heiaheian parista syystä. Ensimmäinen on se, että olen todella kilpailuhenkinen. Mun oli aina pakko olla ykkösenä kavereista, paitsi jos olin sairas. Enkä mä ole sairas juuri koskaan, sairas tarkoittaa sellaista, ettei voi mennä töihin. Korkea kuume tai mahatauti, ei mikään nuha, jolloin on epämiellyttävää mennä ulos. No siis niin, saatoin jumpata ekstratunnin vain heiaheian takia.

Toinen ja tärkeämpi syy oli totaalinen ärsyyntyminen siihen, että mun kovimmat "kilpailijat" keräsivät treenitunteja imuroimalla, shoppailemalla ideaparkissa, purkamalla kuormaa töissä. Ei nekään ole lajeja!! Mä halusin kerätä tuntini oikealla treenillä, en kirjata ylös arjen jokaista liikettä, jonka olisin tehnyt muutenkin. Alkoi ketuttaa niin paljon, että lopetin koko heiaheian käytön. Nyt sieltä tulee viesti viikoittain, että toivottavasti olet kunnossa ja pääset pian liikkumaan. Daa-a, kun tietäisit mun lumitöistä, ja todellakin koirakin ulkoilee kolmesti päivässä, plus ne oikeat treenit. Ylimielisesti tuhahdellen deletoin viestit.

Tuohon linkittämääni artikkeliin liittyen: Zumbaa ja kahvakuulalla jumppaamista yhdistää yksi asia. Aloittamisen kynnys on matala. Jos käsitellään kahvakuulaa vaikka siitä näkökulmasta, että se on perusliikkeistä muodostuva treeni, joka sisältää heilautuksia, punnerruksia, työntöjä, ehkä kyykkyjä ja maasta nostoja. Ja vaikka tuulimyllyjä ja turkkilaisia ylösnousuja. Kuulaa voi myös heitellä ja työntää maata pitkin. Ei tarvitse olla akrobaatti suoriutuakseen, ja kuulan voi valita oman voimatasonsa mukaan. Jos jaksat kantaa kauppakassin autosta sisälle, jaksat heilautella hetken yhdellä kädellä 12-kiloista. Zumbata taas voi jokainen, joka kuulee musiikin ja pystyy seisomaan jaloillaan. Eikä se musiikin kuuleminen kai edes ole välttämätöntä.

Toivottavasti kovin moni ei osta itselleen mitään 2,5 kilon kuulakkeita, epämuotoisia. Paitsi lapselle, mutta sillekin mieluummin pyöreä ja kunnon kahvalla. Kuulan ostamisen sijaan kannattaa etsiä käsiinsä joku henkilö, jolla on jotain käsitystä kahvakuulaurheilusta. Kuulasta saa todellakin ilon irti, koko kropan voimakkaaksi ja tikkiin, kun tietää mitä tekee ja ottaa tarpeeksi raskaan kuulan. Mutta ei se kuula mikään taikapallo ole, sen nostaminen ja tehokkaasti jumppaaminen on ihan hemmetin rankkaa! Ihan yhtä rankkaa kuin vaikka sen levytangon nostaminen. Kahvakuula on painava, se on paino. Ei se tule itsekseen ja muokkaa Baba Lybeck-käsivarsia.

Ilahduttavaa, jos kahvakuulan suosio kertoo siitä, että naiset viimein hyväksyvät painoharjoittelun hyvää tekevän vaikutuksen. Voima on hyväksi, sitä ei voi oikein olla liikaa. Jos tulos kertoo niistä epämuotoisista kumikuulakkeista ihmisten kotona, ja niillä tehdyistä hauiskäännöistä sohvalla salkkareita katsoessa, tuhahtelen taas ylimielisesti. Ei se ole oikeaa treenaamista, sanoin heiaheia mitä hyvänsä.