keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Villasukat eivät ole painonnostokengät.

Tänään lämmittelin kuulien kanssa. Koska salilla oli muitakin, lämmittelin 16-kiloisella mm. tempauksia ja työntöjä. Lämpesin oikein hyvin. :) Olin kyllä kasipallo-paidassa, keltainen ei periaatteessa ois sopinut. Pitää ehkä polttaa kaikki pinkit paidat.


Kyykkyjä ja penkkiä, ykkösen kyykkäsin satasella, kakkosen oisin kaatunut ilman varmistajaa. :D Ens kerralla lupaan laittaa kengät jalkaan, maksimeja ei oo viksua kokeilla villasukissa, edes hikisissä.

Ja lopuksi: "Hei mitäs sä harrastat?" Hä? Eeen mä mitään harrasta? "Niinku jotain lajia?" E. (En ehkä oo penaalin terävin kynä illalla puoli kymmeneltä treenin jälkeen.) "Aijaa, mää ajattelin että varmaan jotain vapaaottelua." :D Hei oikeesti, kuinka vihaiselta mä näytän? Tai siis vapaaottelijat on TODELLA kovia tyttöjä, mä oon nössö nykyään. Hienoa jos joku näkee väärin.

 Hyvvää yötä, kohta helpottaa. ;)

Ajatuksia voimakkuudesta

Raskaitten asioitten nosteleminen tuntuu olevan kuntoilun uusi musta. Painonnostokursseja putkahtelee salien ohjelmaan, tytöt juttelee kahvipöydässä kyykkysarjoista, leukojen vetämisestä ja penkkipunnerruksesta. Onko tässä nyt sitten keksitty jotain uutta? Kaisa vakuuttaa, että raskaat painot on must juttu jokanaiselle, superidoli Kukka kavereineen liikuttelee hurjia kiekkokasoja jne. Molemmilla, ja muutamalla muulla on varmasti osuutensa vanhan kunnon punttitreenin lisääntyvään hypeen. Naisten voimistuminen ei tosiaan ole huono asia, mutta vanhojen perusjuttujen nouseminen trendiksi on myös vähän hassua.

Kiitos vaan kannustuksesta edelliseen päivitykseen liittyen, oikeasti kiitos. :) En kuitenkaan ihan maailman voimakkaimpana itseäni pidä, pysytään siis rauhallisena. Tiedän kyllä, että oikeitten punttipirkkojen raudat painaa tuplat. :)

Aloin käymään salilla jotain 13-vuotiaana. Silloin Oulun Kuntoykkösellä mulle väsättiin oikein ohjelma, laitteet oli simppeleitä, ja ohjelmassa oli mm. varpailleen nousuja kuminilkkojen vahvistamiseksi. Lukioaikana käytiin kaverin kanssa saman kaupungin Urheilutalolla painimassa jalkaprässin kanssa ahkerasti. Sali oli kolkko ja täynnä setiä. Meillä oli kivaa.

Nyt kun mietin, niin olen aika pienestä liikkunut monipuolisesti. Salilla on tullut käytyä erilaisten lajien oheisharjoitteluna, vahvimmillani olin varmaan kun kamppailulajit oli elämän sisältö. :) Sitä ei onneksi kauaa kestänyt.. Olen aina tykännyt jumppailla vapailla painoilla, kärsivällisyys ei riitä säätämään asetuksia laitteissa. Tanko on tanko. Aina. Kuitenkaan en ole ikinä mitenkään harrastanut "kuntosalilla käymistä." (Mikä sellainen harrastus edes on? Heiaheiassakin on laji "kuntosali". Ei kai se ole laji tai harrastus vaan paikka.)

Alkusyksystä olin vielä ihan sitä mieltä, ettei kiinnosta käydä salilla. Se on tylsää. Jossain vaiheessa kuitenkin kävi selväksi, ettei niskavammasta toipuminen tule tapahtumaan ilman joko a)kirurgia tai b)aktiivista kuntoutusta. Vasen käsi oli täysin voimaton ja kömpelö vielä pitkään sen jälkeen kun kivut alkoi olla poissa. Nyt, kiitos jollain tavalla suunnitelmallisen treenin, käsien voimassa ei ole enää merkittävästi eroa, vasurin sormet alkaa pitää vähitellen. Periaatteessa en vieläkään allekirjoita kuntosaliharjoittelun mielekkyyttä, kyllä tanssiminen on hauskempaa. Mutta voiman lisääntymiseen jää koukkuun. Siihen tunteeseen, kun tanko painaa ihan p..keleesti ja silti sen saa liikkeelle.

Tässä kuuluu myös ottaa kantaa siihen, kasvaako lihakset kun nostelee painoja. Mä olen nyt "käynyt salilla" (sori noi hipsut, tuo on vaan niin hassu käsite) putkeen noin 5 kuukautta, ja joulun aikaan oli kyllä taukoakin. Samalla on liikkuneet myös kahvakuulat, tanssitossut ja lenkkarit. Kyllä, aika järeäksi muskelimimmiksi olen kasvanut, kuten kuvista alla näkyy. ;) En ehkä mahdu kesällä enää Corsaan, pitää ostaa Hummeri. Kyllä ne lihakset kehittyy, alkaa näkyä ja kasvaakin, myös naisella. Niin niitten kuuluu tehdä, ihmisen kuuluisi olla lihaksistonsa muotoinen, noin niinkuin luonnontilassa, savannilla seeproja metsästäessä. (Kaupunkiympäristössä elävän ei tarvitse, saa olla minkä muotoinen tahansa.) Mutta jos tekee niinkuin minä, hankkii ison osan ravinnosta irtokarkeista ja batterystä, niin aika paljon pitää pumpata, että reidet lakkais mahtumasta pillifarkkuihin. Siis lihasten takia. Ladies, painava rautatanko niskassa tuntuu huipulle, eikä siitä seuraa mitään  pahaa. Reisilihakset on kapeammat kuin reisiläskit, no worries!

Tässä ei ollut päätä eikä häntää, mutta lyhyesti: hieno juttu, että perus punttisalitreeni on muodikasta tylsyydestä huolimatta. Voimaharjoittelu kehittää lihaksia, mutta vuosia pitää tehdä tosi suunnitelmallista ja lähes ammattimaista treeniä kasvaakseen kehorakentajan kokoiseksi, eikä silloin voi syödä laskiaispullia. Vahvat naiset kuten vaikka Kukka, on kauniita ja idoleita.


Pitäis ehkä vaihtaa turkinpippurit pinaattiin.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vahvemmaksi








90 kg, irti maasta ihan omilla pikku lihaksilla. Ei se huono ole. :) Nostin kerran, paparazzi ehti silti vaihtaa kuvakulmaa, on se nopee..;) Satku nousee kun vähän vielä reenataan, ja tuo laiska kohta selästä tulee mukaan voimaryhmään.

Ylpeämpi olen spagaateista, joitten maahan asti saaminen on ollut ihan mahdotonta, muutamasta sentistä kiinni. Endorfiinipöllyissä kipua kestää paremmin, sinne napsahti, molempiin suuntiin.

Huippupäivä, kiitos kaverit taas! :)


perjantai 24. helmikuuta 2012

Tule koneeksi


Nyt se sitten aukes virallisesti, Suomen suurin ja kaunein Crosstraining-keskus! Pikavisiitti ensimmäiseen avajaispäivään, en mennyt edes mukaan demotreeneihin (!!), mutta käsittämättömän hyvältä siellä näyttää. Lasten osastosta unohdin ottaa kuvan, kun siellä oli pomppupatja... mutta siellä oli söpö kiipeilyseinä ja kaikkea.


Toooodella väljää ja viihtyisää, täällä tosiaan mahtuu ja pääsee treenaamaan. Hei kannattaa käydä tsekkaamassa meininki avajaisviikonloppuna! Tykkään siitä, että siellä ei ole mitään the sisäpiiri -fiilistä, vaan kaikki on tasapuolisesti tervetulleita. Hei miettikää tuota pitkää suoraa, mun on melkein pakko joku aamu saada juosta siinä täysiä. X)

torstai 23. helmikuuta 2012

Vain kauniita kuvia



Se tunne, kun on nukkunut ihan liian vähän, juossut ja hyppinyt aamuhämärässä itsensä hikeen, syönyt aamupuuronsa, kuuntelee Chisua ja surffailee kahvimuki kädessä netissä. Ei kiire mihinkään, väsyttää niin paljon että ajatukset vaan harhailee ja hymyilyttää. Ei silloin voi mennä takaisin nukkumaan. :) Pitää vaan nauttia siitä onnellisuuden tunteesta ja vapaudesta olla ajattelematta. Kuvissa Toni Garrn Espanjan Voguessa 4/11. Kuvat Alexi Lubomirski. Vaan koska tykkään niistä kamalasti. :)














Remmirähjät

Plussakeli, sohjoiset pyörätiet ja räntää naamalle, täydelliset lenkkiolosuhteet. Kengät on märät jo parkkipaikalla, koira imee turkkiinsa kuravettä ja nilkat muljahtelee sohjossa. Ei mitään väliä, ihanaa kun ei oo kylmä!

Piti mennä tanssimaan, mutta töistä jäi kotiin niin paljon tekemistä illaksi, että aika ei riittänyt. Siksi koira valjaisiin ja lenkille kesähommien välissä. Kilometrin päässä kotoa meidän piti ihan normaalisti ohittaa kävelyllä oleva koira. Otin omani jalan viereen lyhyelle hihnalle niinkuin aina ohitukseen, hidastin vähän vauhtia ja ohitin miehen ja koiran mahdollisimman kaukaa. Rennosti löntystelevä pikku ponin kokoinen snautseri räjähti kun olin kohdalla, eikä hihnan toisessa päässä oikein ehditty reagoida. Jo toista kertaa väistin saman koiran hampaita! Muistin tyypin heti kun loikkasin sivuun sen leukojen välistä.

En syytä ketään, nuo on tulenarkoja tilanteita kun tiet on kapeita eikä sitä kukaan koko ajan ole skarppina iltakävelyllä. Yleensä kaikki meneekin hyvin, joskus vaan tilanteet tulee yllättäen ja yllätetty koira poksahtaa. Viidakon laki. Siksi juoksen yleensä trikoissa, eipä repeä kangas jos kulmahammas osuu. Ei ole vielä osunut. :)

Pikkusta vaille 8 kilometrin iltalenkki teki tooosi hyvää, nyt takaisin kesänsuunnittelupuuhiin! Kuvitukseksi canicross-fiiliskuva googlesta.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Luulitteks te että ne on oikeita?

Huh, saatan olla sinisilmäinen, mutta mulle tämä oli aika jäätävä paljastus:

H&M tunnusti: Mallit eivät olekaan aitoja!

Henkkamaukan nettisivuilla on siis jotain piirrettyjä hahmoja, ei oikein ihmisiä vaatteiden sisällä. Aika ahdistavaa jotenkin. Lähinnä nyt mietin kasvavia teinityttöjä, bikini- ja alusvaatekuvat väkisinkin muokkaa pikkuneitien käsitystä ihannevartalosta. En ole kokenut henkkamaukan kuvia mitenkään shokeeraaviksi tai vartaloita epäinhimillisiksi, siksi ihmetyttää tosiaan ajatus, ettei tarpeeksi kauniita malleja olisi olemassa. Huhhuh.

Miss Unreal



Kynsionnettomuudet

Viimeiset ehkä kolme kuntonyrkkeilytuntia on katkennu jossain kohtaa siihen, että nielen kirosanoja, ravistelen hanskaa tai revin sitä tuskaisena irti kädestä tasajalkaa pomppien. Joku tutuista kysyy "kynsi?" ja mä nyökkäilen nolona. En tee siitä numeroa siksi, että haluaisin jotenkin korostaa "ai että multa katkes kynsi" -bimbopersoonallisuuttani vaan se oikeasti sattuu ihan v****ti!! Tänään taas päätin että nyrkkeilyt on nyrkkeilty, kun tunsin uuden (eli tiukasti paikallaan istuvan) pinkin pikku stiletin repeytyvän, ja sen mukana osan omaa kynttä. Salilta ei löytynyt saksia, joilla puoliksi irronneen sormenjatkeen olis saanut leikattua. Vedin siis isoimman löytämäni laastarin sormen ympärille ja koitin virnuilevalle vastapuolelle vikistä jotain "en mä oikeesti voi lyödä..." no ei sitä kukaan kuunnellut.

 Illalla kotona sitten kynsileikkureilla ja viilalla irrottelin feikkiosaa yrittäen säästää omaa kudosta mahdollisimman paljon. Taas kiroilutti ja vesi valui silmistä. Kipeä se on vieläkin, ja lupasin itselleni ettei enää. Liian noloa. Tässä kohtaa kumarrus sisäiselle viisaudelle. Kynnet pysyy, kuntonyrkkeily sen sijaan ei ole pitkäkyntisiä varten. Huomenna ripsihuolto, ai että mä oon feikkien feikki! :) Hyvää yötä!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Pim pom pelistä pois

Vapaa viikonloppu meni nyt niin, että lauantaina oli hirveen kivaa. Ensin olin juoksukouluporukan mukana ravailemassa intervalleja tunnin verran, sitten siitä jäin salille koutsin kanssa. Kyykkäiltiin, pukattiin penkit, vedettiin maasta ja leukoja. 2,5 tuntia siinä tais mennä. :D Tosin vika puoli tuntia venytyskoneissa ja muuten tsillaillen. Eli heiaheiaan ei voi kirjata ihan koko käytettyä aikaa, ois huijausta. Päiväunet jäi väliin, ku lapsen piti päästä luistelemaan. Ja illalla juhlittiin parin työkamun läksiäisiä.

Jos henkilö on lauantaina nähty tanssimassa doorsia, depeche modea, spice girlsiä jne baarissa melkein tappiin asti ja sunnuntain se makaa sängyssä täristen ja oksentaa, on aika turha vakuuttaa juoneensa pelkkää Ediä. Mutta niin se nyt kuitenkin meni. Eikä jalat oikein kanna vieläkään, joten toimistohommia tänään peiton alta käsin. 

Ilman langatonta verkkoa, facebookia ja sitä, että telkkariohjelmat voi katsoa netistä, ois ollu sietämätön päivä eilen. Onneksi yhteys maailmaan on säilynyt, joten tiedän, että ulkona on hirveästi uutta lunta, Jani Sievinen on ärsyttävä, vanhan työpaikan naapuripizzerian henkilökuntaa on ammuttu, ja Putous & Idols on katsottuna. Nettitelkkarissa on sekin hyvä puoli, että vaikka nukahtelee kesken ohjelman, voi aina palata siihen kohtaan mihin jäi! Ja facebookissa saa sympatiaa kavereilta. Eli ystäväni Yrjö, jos luulit lannistavasi, epäonnistuit! Huomenna aion olla työkuntoinen ja ylihuomenna urheilukunnossa. 

Hirrveen nättinä on Nicsu tässä videossa, Mi like it. :) Aurinkoista viikkoa!


perjantai 17. helmikuuta 2012

The way we move

Oli mielenkiintoiset lounaskeskustelut eilen töissä. Kaikki lähti siitä, kun työkaveri kertoi ratsastaneensa nuorella hevosella, jolla oli vielä vähän vaikeuksia hallita neljää jalkaa yhtä aikaa. Balanssipula, aika tavallista kun nuoren, lihaksistoltaan kehittymättömän hepan selkään nostetaan ihminen painoksi. :) Siitä sitten siirryttiin ihmisiin ja heidän askellukseen. Siihen, miten juoksutekniikkaansa ajattelemalla koko juoksemisesta tulee tehokkaampaa, taloudellisempaa eli helpompaa ja kivempaa.


Silloin kun ratsastin, oli mielenkiintoista katsoa ihmisiä ensin maassa kävelemässä ja sitten hevosten selässä. Kävelytyylistä pystyi aika tarkasti päättelemään myös sen, miten ihminen liikkuu siellä hevosen selässä. Ja siitä eteenpäin vielä ennustamaan mahdolliset ongelmat erilaisten hevosten kanssa. Oikeasti, tosi mielenkiintoista ja hauskaa analysoida ihmisten liikkumista. Itsekin jouduin kävelyanalyysiin pilates-tunnilla, silloin ei ollut huomautettavaa. :) Jes, kävelen suht koht normaalisti.


Nopeatempoinen minä ja Arttu, joka letkeydellään ajoi mut hulluksi aika usein. Opettavaista mutta ei match made in heaven. :)

Viime kesänä ajauduin Joonaksen juoksukouluun, sitä ennen en oikein pitänyt koko lenkkeilystä. Koska se oli raskasta, eli olin huonossa kunnossa enkä osannut juosta oikein. Aika pienillä jutuilla, askelluksen tsekkaamisella ja päkiärullauksen opettelulla sekä sykemittarin hyödyntämisellä pääsin vauhtiin. Ei se nyt varmaan oppikirjasta ole vieläkään, mutta 8 kilsan lenkki on aika kiva arkilenkki ja olen siihen tyytyväinen. Juoksu on sillä mallilla, että sitä voi kuljettaa mukana treeniohjelmassa kun huvittaa.

 Tänä talvena mua on vähän flunssat kiusanneet, viimeisenä tosi sitkeä streptokokki-kurkkutulehdus, joka ei kokonaan tunnu kuolevan. En siis ole paljoa kilometrejä saanut kerättyä. Maaliskuun alusta on pakko alkaa juosta, 5.5. pitäisi ensimmäinen puolimartsa hipsutella. Se ei välttämättä ihan sisulla mene, tai ainakin aika olisi niin nolo etten antais itselleni anteeksi.:)

Niin juoksussa kuin ihan siinä kävelyssä alkaa aika pian näkyä, jos lihastasapainossa on ongelmia tai jostain päin kroppaa kiristää kroonisesti. Koitan huolehtia liikkuvuudesta, voimaharjoittelun hintana ei pitäis olla notkeuden katoaminen. Samba on erinomaista lantion liikkuvuusterapiaa, hih. Oikeastaan mikä tahansa tanssi, missä edes vähän noudatetaan koreografiaa, auttaa kehon tiedostamisessa ja kehittää koordinaatiota. Ei tarvi olla fysioterapeutti huomatakseen eron ballerinan ja kehonrakentajan kävelytyylissä. :) Ja siihen väliin mahtuu aika monenlaista hiihtäjää. Kannattaa katsella joskus vähän sillä silmällä ihmisiä ja miettiä omaa liikkumista, interesting sanoisin.





Blastista vielä

                                         Nike Blast-koostevideo julkaistiin tänään:



Harmitti kun huomasin vasta jälkikäteen, että legendaarinen David Sye oli tapahtumassa myös. Jotenkin en ole ikinä onnistunut yogabeats-kursseille pääsemään, ehkä sille on joku tarkoitus. Ehkä mä en ole vielä valmis... :) Ei vaan, pitää olla hereillä, haluaisin ehdottomasti miehen oppiin joku päivä.




Hohhoi, koko päivä kotona toipilaan kanssa. Frontside Ollieta nonstoppina ja muuta viisasta. 4 tunnin yöunet, aamutreeni ja sitten aamupuuro paloi pohjaan kun nukahdin sohvalle noin tunniksi. Oli aika kypsää, päätin odotella suosiolla lounasaikaan. Eilisen kuulailun jäljiltä on vähän aran ja kireän tuntoinen korsetti-/hartialihaksisto, oiskohan vähän lenkkiboogie vielä illalla? Vai sauna-venyttely, sekään ei olis huono vaihtoehto.

torstai 16. helmikuuta 2012

Työstä ja stressistä

Olen ollut nykyisessä työssäni nyt reilut 3 kuukautta. Aloitin aika nollista, ja pikavauhtia on pitänyt omaksua hurja määrä juttuja. En ole stressaajatyyppi, mutta nyt on kyllä koeteltu pään kestävyyttä. Pahimmassa vaiheessa makasin yöt hereillä, katsoin vieressä nukkuvaa tytärtä ja olin hajota syyllisyydestä. Siksi, että maailman tärkein oli oikeasti siinä ja sillä hetkellä, ja mä mietin työasioita ja panikoin niistä. Aika naisellisen monimutkaista. :)



Vaikka hommat ei ole hanskassa täysin vieläkään, olen huomannut, että stressaamalla vaan lietsoo kireää ilmapiiriä ympärilleen. Koitan ottaa asiat asioina ja muistaa että elämä on pääasiassa työpaikan ulkopuolella. Sekä mulla, että työkavereilla. :) Tehdään niin hyvin kuin ikinä voidaan, enempään ei tarvi pystyä. Oivallukseen vaadittiin kyllä sellainen minihermoromahdus. Nyt naurattaa, silloin ei naurattanut yhtään. Onneksi ympärillä oli muutama ihminen, jotka kuunteli, ymmärsi ja jaksoi tukea, sanoa että älä luovuta, kohta  helpottaa. Olen loppuikäni kiitollinen niille tyypeille!

Ja sen lisäksi taas tänään ajoin töistä kotiin hymy korvissa. Mulla on aivan ihanat työkaverit, ja isossa talossa niitä on niiiin paljon! Oma pikku tiimi, jossa on aivan huikeita tyyppejä, jokainen. Ja sitten ne muut. Lucky me!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

4,7 kilon päässä täydellisestä elämästä

17 tunnin valveillaolon ja 10 tunnin työpäivän päätteeksi luvassa on jotain tosi älykästä juttua. Saa suodattaa! :)

Laihduttaminen ei missään nimessä motivoi mua liikkumaan, se motiivi tulee muaalta (en ole vielä ehtinyt miettiä mistä, palaan tähän). Mutta tuntuu hemmetin hienolta olla 9,2 kiloa kevyempi kuin vuosi sitten. Vartalo alkaa vähitellen tuntua omalta, liikkuminen on koko ajan helpompaa ja vaatteet isompia. Täydelliseen onneen ja mittoihin on vielä 4,7 kiloa matkaa. Tiedän, että se tulee olemaan tiukka taistelu, koska en suostu näännyttämään lihaksia pois. Nyt on hyvä draivi päällä, ja uskon kyllä onnistuvani. Tässä kohtaa alkaa ulkopuolinen kannustus hiipua, "mistä sä ny vielä laihdutat, lopeta jo" jne. Olis helppo todeta että joo, riittäähän tämä ja hakea pizza. Hahhaa, ei onnistu!

Miksi pitää vielä laihtua? Ei pidä, mutta haluan tuntea olevani fyysisesti itseni kokoinen. Mun kuuluu mennä 26-tuuman farkkuihin, ei 30. "Hei haloo, miks, sähän oot aikuinen." Ehkä mä sitten olen jämähtänyt 16-vuotiaan tasolle, voi olla. Mutta miten vaan, olen tosi tyytyväinen tähän liikunnallisen elämän sivutuotteena syntyneeseen kevyempään oloon.

Ja kun aiemmin angstasin sitä mittaamista ja testaamista, niin tosiaan angstaan vieläkin. Jostain sentään voi ottaa vastuun itse. Edes omasta syömisestä ja sitä kautta kehonkoostumuksesta ja -painosta.

Kasper-koirasesta tuli tänään isä, pitää ehkä lauantaina vähän juhlistaa varpajaisia! ;) Vastahan se oli itse tollanen:



Mini on kipeänä, mä hautaudun töitteni alle ja halvaannun univelasta. Hyvää yötä, huomenna kirkkaamilla ajatuksilla!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Happy Valentine's!

(kuva: weheartit.com)




Erityisen lämpimiä ajatuksia kaikille ystäville tänään, ette osaa aavistaa miten tärkeitä olette! <3

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tanssitähtiä by Nike


Laure Courtellemont, pikkuinen nainen lippiksen alla. En ole ehkä ikinä ollut kenestäkään ensi näkemältä niin liekeissä. Käsittämätön karisma, uskomaton tanssija, ihan timantti naiseksi! Laure tuli Nike Blastiin palkitun koreografian kanssa ja pyysi joka kolmannessa lauseessa anteeksi sen vaikeutta ja rukoili ettei jäässä oleva suomalaisyleisö luovuttaisi. Hehhee, olihan se haastavaa eikä tuollaista kykene tunnissa omaksumaan. Mutta oli niiiin kivaa!

Jaahas, ilmeisesti bloggerissa on joku cuteness alertti päällä, en saa nyt paikan päältä kuvattuja videoita ladattua. Tässä kuitenkin koreo, mitä meille yritettiin tartuttaa:



Toivon ihan kamalasti, että Laure tulisi Suomeen vielä uudestaan, hankkiudun kyllä paikalle varmasti! Siihen saakka luukutan tuota Miss Fatty-biisiä, jää mopoautot niin hopealle! Ja onhan meillä meidän oma Ragga-mama Miia, nou hätä! :)

Toinen tunneista oli Burlesque Chair, koutsina Åsa Eriksson Ruotsista. "It is ok to play with your sexuality, please touch yourself, open your mouth, remember you look damn hot there!!" Siitä niskojen nakkelemisesta on vieläkin kaulalihakset kipeänä. :) "Slut name" jäi kyllä keksimättä. No hauskaahan se oli, ja kamalasti oli liikennettä salin takana olevaan Nike shoppiin tunnin aikana, kun salillinen kilttejä jumppatyttöjä heittäytyi tuhmiksi strippareiksi, hahhaa! Harmi että olin niin keskittynyt, ettei tullut mieleen kuvata Åsaa. Tämä oli Lauren tuntia huomattavasti helpompi, meidän jengi oli aiiivan sekaisin Åsan tunnista. :) Mulle kyllä kolisi tuo ghetto-motha-fucka -meininki enemmän. Enemmän lippis- ku tasselityyppi on hän. :D

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu tietenkin, ensi kerralla vaan pitää mennä pidemmäksi aikaa että ehtii muutakin kuin ravata kohteesta toiseen.

Hei maanantaista melkein selvitty, hyvä me! Olin eilen iltavuorossa ja tänään aamussa, ja siinä välissä yks puolentoista tunnin salitreeni (no okei ehkä viimesen vartin vaan hengailin) ja aamun hyppypomppusolmukuperkeikka-treeni. Mikä kohtuus? :) Aika usein multa kysytään miten ehdin ja jaksan... en tiiä. Saattaa ehkä näkyä täällä kotona? Eli mä meen ny peseen pyykkiä, mo!




lauantai 11. helmikuuta 2012

Motivaatiosta ja tavoitteista

Aloitin omalta osaltani Nike Blast -iltapäivän luennolla. Luennon aiheena oli motivaatio ja tavoitteiden asettaminen, luennoitsijana Tarja Paanola. Mistään ei etukäteen saanut selville, että luento oli suunnattu ohjaajille ja personal trainereille, niinpä näkövinkkeli oli vähän jännittävä. Minähän en motivoi ketään paitsi itseäni, enkä ole ajatellut itseäni koskaan aktiivisen motivoinnin kohteenakaan. Nyt aloin ajatella, enkä ole varma oliko se kivaa. :)

Tavoitteiden asettamis-osuuden allekirjoitan. Periaatteessa tavoitteita pitää olla, ja SMART-mallin mukaisia:
- Specific (yksityiskohtaisia)
- Measurable (mitattavia)
- Attainable (saavutettavia)
- Relevant (oleellisia)
- Timely (aikaan sidottuja)

(Jos joku on onnistunut tämän välttämään... Maslowin  tarvehierarkiaan en aio mennä tässä kuitenkaan.)

Nyt en ole ihan varma, miten metsään liikuntaharrastus voi mennä, jos smartteja tavoitteita ei ole. Siis toki ymmärrän, jos asiakas tulee PT:n luo ja sanoo että tätä haluan, auta minua. Mutta muuten, jos liikunta on kiva harrastus, tarviiko siitä tehdä niin tieteellistä? Eikö riitä että töissä kirjataan smartteja koko ajan, voisiko vapaa-aikana vain relata, ja jos samalla saavuttaa jotain niin kiva juttu?

Motivaation osalta tietenkin kaikki oltiin yhtä mieltä, että sen pitää tulla sisältä. Paraskaan pt ei voi sitä kaataa ulkoapäin. Mutta sitten Tarja haluaisi kaivella asiakkaan sanattomista viesteistä ne todelliset motivaatiotekijät. Että jos asiakas sanoo tavoittelevansa hyvää oloa, se ei riitä, pitää konkretisoida. Mitä se tarkoittaa ja onko se tavoite, vai motivoisiko sittenkin enemmän se, että peppu näyttää farkuissa paremmalta? Ja että hyvän personal trainerin pitää päästä käsiksi todellisiin motivaatiotekijöihin. Aloin jälkikäteen miettiä, miksi.

Olen aikuinen ihminen, mun pitäis ehkä osata itse löytää se motivaatio itsestäni. En ole ikinä ajatellut, että pt-suhteessa mun pitäisi avata sieluni ja pohtia syvällisesti, mihin mä liikunnalla oikein pyrin ja miksi. Tänään pyrin johonkin ja kuukauden päästä johonki muuhun, entäs sitten. Toki samalla mulla on taustalla painonpudotuksellinen tavoite, mutta se liittyy enemmän liikuntaan ruokakaupassa ja keittiössä kuin salilla ja lenkkipolulla. En tarvi ketään käskemään mua olemaan syömättä tai menemään nukkumaan (vai mitenhän se on..).

Koko personal training on mulle tosi vieras juttu, ja painotan puhuvani täysin pirkko perusliikkujan näkökulmasta. Se, mitä mä tarvin mun valmentajilta, on enemmänkin opetusta. Tarvin koutsia, kun haluan oppia tempauksen kahvakuulalla, sen rinnallevedon levytangolla, kuntouttavan saliohjelman niskavaurion jälkeen tai jotain muuta. EN halua testejä, mittauksia tai punnituksia tai odota motivointia. Luennolla ymmärsin, että on olemassa stereotyyppinen ryhmä asiakkaita (hankalia :) ), jotka eivät halua mitattaviksi. Hienoa kuulua ryhmään. Ja sitten oli puhetta siitä, että koutsin ja asiakkaan kemioiden pitäisi kohdata, muuten yhdessä tavoitteiden saavuttamisesta tulee hankalaa. Niin samaa mieltä, jos peruslähtökohta on se, ettei pidä koko tyypistä, tulee projektista raskas molemmille. Mun kokemuksen mukaan alalle on kuitenkin hakeutunut pääasiassa ihmisiä, joista on tosi helppo tykätä. Asiakkaista en sitten tiiä. :)

No mutta, tärkeintä mun mielestä on kemian lisäksi se, että sekä valmentaja että asiakas tietää, mitä suhteelta odotetaan. Kun molemmat on rehellisiä ja avoimia, ollaan win-win -tilanteessa. Mua ei ole pakotettu puntarille, mutta olen saanut sitä oppia ja valmennusta mitä olen halunnut. Tavoitteet on aika hämärän peitossa, mutta en koe kärsiväni siitä. Jokainen tyylillään.

Eniten jäin kuitenkin miettimään, mistä mun todella korkea motivaatio monipuoliseen liikkumiseen syntyy. Siis mikä mua motivoi ja kenelle kaikille mun pitäisi siitä raportoida? Vai riittääkö vaan, että treenit kulkee, on kivaa ja se painokin tippuu samalla? Lupaan kuitenkin käyttää aikaa sen pohtimiseen, mistä motivaationi on peräisin. Vaikka siltä varalta, että se joskus alkaa hiipua. Ja muutenkin, vaikka työelämää varten, aina voi oppia itsestään lisää. :) Yksi inspiraation, ja ehkä motivaationkin lähde on idolit. Videoraporttia ragga-dancehall kuningatar Laure Courtellemontista siis seuraavaksi. :)

Ny mennään!

Jauheet pakattu evääksi, maanantaipaita päällä, lisää treenivaatteita kassissa (myös vähän tilaa mahdollisille uusille...) Here we come Nike Blast!!


perjantai 10. helmikuuta 2012

Jäässä



-28,5 näytti auton mittari, kun ajelin koiran kanssa harjulle. Oli sormet irrota kun räpläsin puhelinta auringonnousun ikuistamiseksi. :) Kylymä!



Aamut on paras aika treenata. Ei siis kymmeneltä, vaan aamulla. Kuudelta. Ens kerralla kyllä vaihdan jumpan jälkeen kuivat vaatteet ennen ku lähden metsään kikkaileen.


Kassua ei pakkanen hidasta, päin vastoin, nopeuttaa. Se on tarkoituksenmukaista, jos palelee niin liiku nopeammin äläkä vikise. Pitäis ottaa mallia koirista ja lapsista.



Kun herää viideltä, tulee vapaapäivästä ihanan pitkä. Varsinkin aamusta. Hikitreeni, lenkki jääkylmässä metsässä, sitten tähän taas se suihku&jumpin-juttu, aamukahvit ja -puurot kaikessa rauhassa. Vois ehkä kattella eiliset Idolssit samalla. (Ignoorataan tässä kohtaa se, että eilen illalla tärisin kofeiini-övereissä ja sain vajaat neljä tuntia nukuttua yöllä. Kyllä kannatti! Battery alkaa ehkä oikeasti olla ongelma. En uskalla enää kitistä siitä, että paino ei putoa kun myrkytän itseäni stripped batterylla päivittäin.)

Ja sitten vielä aamubiisi:


MTV Unplugged, olin unohtanu sen kokonaan! Tahtoisin tuon Björkin mekon, ei se sitä varmaan enää tarvi!

torstai 9. helmikuuta 2012

Joogasta

Kuva pöllitty jostain netistä...


Hehee, yritin kirjoittaa siitä, mikä on sopivasti treenaamista ja missä kohtaa lähtee lapasesta. En saanut mitenkään naamioitua omaa endorfiini-addiktiota, jokaisella lauseella tamppasin kaikkea kohtuullista, rauhallista ja terveellistä syvälle maanrakoon. Vaikka yritin olla kohtuuden kannalla. :) Valehteleminen ei ole kyllä mun laji. Hei, olen satu, liikuntaholisti.

Riehumisen, juoksemisen ja voimailun (henkisenä) tukimuotona olen pitänyt pian kuusi vuotta joogaa vähän eri muodoissa. Löysin tunneille raskaana ollessani ja jatkoin melkein synnytykseen asti äitiysjoogaryhmässä (ratsastin myös ihan viimeisille viikoille, sitä en tekis enää). Sitten tuli noin vuoden tauko, mutta palasin samalle joogakoululle ja sinne on aina välillä pakko päästä. Omyoga sijaitsee vielä toistaiseksi Näsilinnankadulla, mutta on siirtymässä isompii tiloihin lähiaikoina. Tykkään siitä, että kuukausienkaan tauko ei haittaa, tunnille voi mennä aina kun siltä tuntuu, sopii mulle siis täydellisesti.

Olen ihan varma, että jooga sopii jokaiselle, kunhan löytää oikean lajin, paikan ja ohjaajan. Jo pelkästään hyvä ohjaaja antaa energiaa ja rauhoittaa, viihtyisä ympäristö ja positiivisen rauhallinen porukka tekee tunnista täydellisen arjesta irrottautumisen. Ihaninta on kuitenkin ajatus siitä, että harjoituksesta on tarkoitus nauttia. Ei suorittaa, olla parempi, notkeampi tai voimakkaampi. Pitää opetella tuntemaan, mitä oma keho juuri tänään tarvii, rentouttamaan just niitä lihaksia, joita eniten kiristää. Tekee niin hyvää, kannattaa todellakin kokeilla! Joogaharjoitus on lahja omalle keholle, ei ikinä mikään suoritus! Liikkuvuus ja lihastasapaino tietenkin kehittyy asanoihin vääntyillessä puolivahingossa, mutta mä koen kyllä suurimmat hyödyt nimenomaan päässä ja hermostossa. Tuntuu että katsekin liikkuu joogatunnin jälkeen hitaammin, ääni muuttuu pehmeämmäksi ja rennommaksi, on vaan helppo hymyillä.

Nyt just tulis kyllä tarpeeseen, aika montaa kohtaa kiristää lähipäivien kokousten, kokousten ja autossa istumisen jäljiltä, eikä vähiten sitä päätä. :) Mun viikonloppu tais muuten just alkaa, kelpaa!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Viikonloppua ootellessa

Lauantaina ajellaan iltapäiväks Kaapelitehtaalle... Nike Blast jes jes! :) No ei se jumppa, sitähän tässä tehään kaikki päivät muutenkin, mutta hyvä porukka ja minireissu urheiluhengessä toimii aina!

Ehkä eniten odotan ihanan Laure Courtellemontin tuntia, on se niiiiiin cool!


                            Kotiin palataan suunnilleen näin atleettisina: 


Työpäivä, kevyt pikku kuntonyrkkeilysetti, tulikuuma suihku, sukellus Jumpiniin, salkkarit. Elämä on aika täydellistä! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Frustraatio

*Angsti-varoitus!* :)
Jossain kohtaa joku sai hyvän idean, että S-M:n pitäis opetella nosteleen levytankoa. Olin tietenkin heti mukana, joo tottakai jee jee! En yhtään tajunnu, kuinka hemmetin vaikeeta se voi olla. 

Video on viime maanantailta, silloin tehtiin rinnalle vetoa kolmatta kertaa ja alkoi olla sellainen positiivinen "kyllä se tästä alkaa joskus sujua" -fiilis. Tänään olis pitäny sitten jo sujua, ei kai ny kukaan harjottele yli kolmea kertaa? Sen jälkeen pitäis laittaa painoja ja alkaa treenata, voimistua. 

Teki kyllä mieli potkia kiekkoja, kiroilla ja lähtä zumbaamaan. Turhautuminen on lamaannuttavan aggressiivinen fiilis, siitä ei saa revittyä energiaa itse toimintaan. Ei hymyilyttänyt sitten yhtään. Siinä kohtaa pitää tajuta lopettaa ja kokeilla ens kerralla paremmalla asenteella. Tekniikan hiominen on raskasta, se ei tunnu treeniltä. Se tuntuu aloittelulta. Haluaisin repiä, hikoilla ja olla hapoilla, en olla pihalla. Mutta eihän siitä mitään tuu jos tanko karkaa ja hakkaa olkapäihin.


video
Video J.Koskisen puhelimesta, se kääntyi itsestään oikeinpäin!

Ei se kauniilta näytä, mutta HALUAN oppia. Tai mieluiten osata jo. Ostetaan pitkäjänteisyyttä ja frustraatiopuskuria. Ps. En ole läski, mulla on huononmalliset housut, jotka peittää sikspäkin siron linjan. :p

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Whaat's with the hair?

Tiiättekö, kun joskus sanotaan ilkeästi, ettei joku ansaitsis koiraa, lasta tai miestä tms. kun ei arvosta ja pidä huolta? Hmm, mää en ansaitsis hiuksia!




Kampaaja (blondispesialisti, superammattilainen) asuu kotioveltani 30 metrin päässä, omistan kasan muotoilurautoja ja hyvän föönin jajaja..


Ennen mulla oli aina kerastaset väririvissä kylppärissä, homma hanskassa ja paksu letti niskassa. Huoh.



Pistetäänkö pakkasen ja pipokauden piikkiin ja lupaan ryhdistäytyä. :D No ainakin yrittää. Mikäs se oli se yks Saana, joka blogissaan kertoi saavansa salitreeniin potkua kunnon salimeikistä. No harvoin mäkään missään puhtaalla nassulla kuljen, mutta jotenkin tuo pubiruusu-kampaus kompensoi. 




Yhen toisenki kikkuroita saa olla kiskomassa vetskarin välistä koko ajan ja suostuttelemassa peikkoa letityspenkkiin. :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

Hymyilee kuin aurinko

Otsikko vois olla inkkarinimi, vähän niinkuin Tanssii susien kanssa. Mulla on nyt joku intiaani-villitys, ei liity kyllä aiheeseen mutta ompahan silti. Enkä edes pohjusta tällä mitään kenkien ostamista, intiaanit nyt vaan on kiehtovia. Plus että tatska-aika lähestyy ja se vähän liittyy inkkareihin ja kotkan sulkiin. ;)
                                                                                 

Missä oli kamera, kun ajeltiin maalla melkein kolmenkympin pakkasessa, aamuaurinko sytytteli pikku timantteja huikean kylmään ja kauniiseen maisemaan? No kamera oli kotona. Jos mun auto ei olis hajoamaisillaan, niin ajelisin takas ihan vaan ottamaan kuvia! :)

Jos saisin valita, treenailisin tosi usein suloisella pikku maalaiskoululla. Hepat huutelee pihalla aamuheinien perään ja jumppasali tuoksuu jumppasalille, aaaahhh mikä tunnelma! Paras viikonlopun aloitus siis ajella lauantai-aamuna kuulailemaan vanhalle kyläkoululle, joka sijaitsee jossain metsätaipaleen takana. Ja auringon pitää tietenkin paistaa kiitos.

                                                                             

Juteltiin aamulla yhden aamujumppaaja-kollegan (hih..) kanssa siitä, kun joskus harrastusporukoissa ollaan totisina, naamat nurinpäin ja kiukkuisina, vaikka on itse vapaaehtoisesti tultu ja maksettu, esimerkkitapaus oli paritanssikurssi. Itse en jaksa kahta kertaa vaivautua paikalle, jos tunnelma on kireä (paritanssimaan en tosin muutenkaan). Ihmiset, olkaa kivoja toisillenne!

Joskus joogatunnilla ihana aurinkoinen ohjaaja Paula ohjasi ryhmän asanaan, jalat näin, kädet näin, kierrä keskivartalo, hengitä ja hymyile! Kannattaa kokeilla, sopii myös muihin lajeihin! Hei liikunta on ihanaa, eikä mitään hampaan poraamista! Sisäänpäin vaikka silmät kiinni hymyileminen rauhoittaa ja parantaa mielialaa välittömästi, meidän aivoja on niin helppo huijata. Niin ja moi, mä olen se, joka tekee maastavetoja ja laulaa samalla. Silti, enempää ei kiekkoja nousis, vaikka kiroilisin ja irvistelisin. :) No, kukin tavallaan, ei se irvistelykään väärin ole. Kunhan sitten hymyilee vaikka treenin jälkeen!



PS. Note to self: Aina kun käsittelet kahvakuulaa tai muuta painavahkoa esinettä, koita jotenkin keskittyä siihen mitä teet. Paperinarusta punottu kaularanka ei tykännyt aamuisesta "oho, menin melkein ympäri ja kuula putosi pään taakse" -sitsueissonista. Huoh, sormet ja varpaat pystyyn, että välilevy pysyi kuitenkin lokerossaan eikä ens viikolla olla leikkausjonossa. Vanhoilla vammoilla kun on taipumus uusiutua. Tähän kohtaan kirosana. :)