tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vinoutunut vartalo

Terrve kaverit! :) Mä oon tässä lähiaikoina pistäny merkille, että kropassa saattaa olla vähän epäsymmetrioita. Esim vasemmassa epäkkäässä on aika paljon enemmän patoutunutta voimaa, ku oikeassa.
Tässä vähän korostetusti, tilanne ei siis oikeasti ole noin paha:


Vinoutumisen huomaa myös esim. kylkivenytyksissä, toinen puoli kiristää alhaalta ja toinen ylhäältä. Tätä ongelmaa ei ollut silloin, kun ratsasti päivittäin. :P Hepat kun alkoi äkkiä juosta vinossa, jos ratsastaja oli pahasti vino. Nyt kun ei elävää suoristajaa ole enää käytössä, pitää vähän enemmän miettiä.

Ryhti lähtee jalkateristä. Eli luultavasti, jos vinouden huomaa niskan ympärillä, se varsinainen ongelma on jossain alempana. Olen nyt treenannut tosi alavartalopainotteisesti, eli luultavasti se kireys, joka vetää vinoon, on jossain tuolla lantion seudulla. (Ainakin persus on koko ajan kipee ja lonkat särkee ja kiristelee.) Korjausliikkeenä siis päätin kokeilla vähän eriyttää jalkoja ja tietenkin venyttelyä olen lisännyt. Tänään suorin jaloin mavetukset yhdellä jalalla seisten kuulien kanssa, sekä lantion nostot lisäpainolla yhdellä jalalla.

Pitää vielä pyytää jota kuta tsekkaamaan, että lantion luut on yhtä edessä ja samoin olkapäät. Sitä on tosi vaikea nähdä itse, tai aistia muutenkaan. Ulkopuolelta sen näkee aika selvästi, jos perus olotila on pahasti kierossa koko ajan. :)

Jumpan lisäksi availin ja venyttelin alaselkää, jalkoja, lonkkia ja kylkiä.


Nyt kun siitä valkoisesta suorakulmion muotoisesta kalasta innostuin, tein sitä huomiseksi evääksi. Keittelin myös pikku tomaateista kastikkeen, tomaatit, sipuli ja paprika hyvissä mausteissa ja pienessä määrässä vettä pehmeiksi ja sauvasuristimella soseeksi.

Satu linkkasi facebookissa oman unelmavartalonsa, tosi mielenkiintoista ja motivoivaa katsella eri tyyppisiä sporttisia ihmiskehojen kuvia! Mä olen miettinyt pitkään tekeväni kuvakollaasin mua motivoivista ihannekropista, vähän niinkuin muotibloggaajat tekee niitä kollaaseja sesongin must have- vaatteista ja asusteista! :) Sports Illustrated -matskua siis tulossa! Nyt kaksi ässää, eli sauna ja salkkarit, tack och adjö!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Portaat, fitnessjuttuja, tukkaa ja sellasta.


 Aa, ihana päivä! :) Jostain syystä herään vapaapäivinäkin ajoissa, tänään nousin seitsemän aikaan ihan pirteänä. Makkariin paistaa aamuaurinko, itse asiassa ihan suoraan naamaan. Aurinkoisina päivinä siis herää automaattisesti pirteän aurinkoisena itsekin. 

Sitten olikin porrastreffit, Kiti tuli kylään ja lähdettiin vähän kipuamaan. :) Molempien kintut sheikkas jo toisen nousun jälkeen oikein kivasti.


Silti mentiin vielä kolmannenkin kerran, ja todettiin että juosten ne on kevyemmät! Varmaan joku tunti siinä vedettiin cardioo eli aeroobista eli lenkkeiltiin. Koiran kanssa juoksentelun voittaa kyllä kaverin kanssa juoruilukävely. Ja plussaa auringonpaisteesta. Kun lähtee reenaamaan bikinifitness-urheilijan kanssa, joka myös sattuu oleen mun kampaaja, vois vähän tietty kattoo miltä näyttää. :D Varsinkin jos kuitenki pitää jotain kuvia ottaa. Mutta ei vissiin oon ihan normaalia laittaa tukkaa ja naamaa kuosiin aamulenkille. Ei kai siinä sitte.



"Mee silleen urheilullisesti! No ei enempää!!" :)

Aivan mahtavaa jauhaa vaan jostain perslihaksista ja tukasta ja bikineistä, eikä kukaan tuu sanoon että maailmassa on tärkeempääki! Ja boonuksena tollasten dieettaajien kans hengailussa on se, että niillä on hemmetti omat eväät mukana! Ei paljoo tarvi kakkuja leipoo. :) (Leivoin sitten myöhemmin, lapsi ja mies saa jotain ihme kicksejä kakuista. Pistin kuitenkin spelttiä, luomuruokosokeria ja raakakaakaota, ettei ny ihan menis mahottomaks.)

Uuniseitä ja värikkäitä kasviaisia.

Siika vai kuha oli tällä kertaa pakasteseitä, ;) todistaa vaan sen, että mä olen loistava kokki. :D Töissä oli viikonloppuna seitä, ja tajusin että oon unohtanu sen kokonaan. Se on vähän niinkuin tofu, voi maistua mille vaan. Ja kelpaa lapsellekin. (Ja on halpaa.)


Iltalenkillä mini näytti vähän portaitten nousemisen tyyliä, ja pettyi pahasti, kun reitillä oleva liukumäki oli sulanut.


Jaa lopuksi vielä todistusaineistoa siitä, että tukastakin tuli lopulta oikein hyvä! Ettei ny kampaajalta ihan maine menis tyvikasvupotilaan julkisten kuvien takia!

Bodauksesta sen verran, että tein torstaina ripeän kyykkysetin, ja vasta tänään alkaa kipu reiskoissa ja persiissä hellittää. Jotain ongelmaa on nyt palautumisessa, plus että selkä on kiusallisen kipee. Auttaiskohan jeesusteippi, kinestesioo kun ei ny oo saatavilla?

Ja sitten aamupäivästä aloin tuskailemaan, että mun mineraalimeikkipohja on loppu ja uus on vasta matkalla. Tekstaria ei kuulunut, eli pelkäsin ettei paketti ole vieläkään perillä. Mutta lottovoitto (melkein) odottikin postilaatikossa! Uusi "kesäväri" olikin tullut kirjeenä kotiin asti. Eli ei mitään hätää!


Vähän huvittais taas alkaa täsmäbodata kesää kohti, lenkkeilyn ja laihduttamisen kanssa se vois toimia. Katotaan nyt mitä mä keksin. :) Nauttikaa ny siitä keväästä, kohta se on ohitte!


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Cross training -inspistä, raakasuklaata ja lihamureke

Kuinka kekseliäs otsikko? Saan ehkä jonkun journalistipalkinnon tästä. Mutta en nyt jaksa jokaisesta tehdä omaa postausta, tällaisia tänään! :)

Jotaki jumppajuttuja teki kuntotehtailija Eerikkilän Urheiluopistolle tuossa talvemmalla. Nyt julkistettuna, tässä linkki virtuaalilehteen:

http://www.eerikkila.fi/filebank/1641-vapaapotku_0113.html

Meidät ja cross trainingia löytyy sivuilta 10-11. Mä oon aina vähän sitä mieltä, että itte kirjottaisin paremmin, mutta tällä kertaa tein vain mitä käskettiin plus otin kuvia. Oikein hyvä siitä tuli.

Sain tänään viimein pitkästä aikaa aikaiseksi tehdä raakasuklaata. Macalla terästettynä ja huolella maustettuna onnistui kyllä oikein hienosti.



Välineet on muuten Ikeasta, tämä haudutusosa on ihan lyömätön suklaamassan tekemiseen! Asettuu jämäkästi vesihauteen päälle ja kaatonokasta on näppärä kaataa muotteihin. Eikä teräksestä liukene mitään muovijuttuja, vaikka vähän kuumenis liikaakin.

Olen tehnyt tosi paljon erilaisia versioita, suklaa jos mikä on makuasia. Lakritsijuurta täytyy vielä saada, ja ehkä minttuöljyä. Tänään maustoin kanelilla, vuoristohunajalla ja pikkasen meni vaahterasiirappiakin. Ja suolaa ei saa ikinä unohtaa! Cayenne ja chili toimii myös hyvin.


Silikonimuoteista on näppärä napsauttaa hyytyneet palat irti, mutta oman trail-mixillä terästetyn osuuden tein kyllä ihan folion päälle lautaselle. Tulee sellanen ohkanen levy, ehkä vielä parempi! :)


Siinä koko kasa, ei pidä sekoittaa terveellisyyttä keveyteen. Raakasuklaa on todella stydiä kamaa, lähes pelkkää rasvaa. Toki ihan täynnä kivennäisiä ja vitamiineja ja ne rasvat on oikein hyviä, mutta sokerittomuus ei tarkoita nollakaloreita. :)

Ainiin, ruokaoivallus! Onnistuin tänään väsäämään aika bodari-henkisen lihamurekkeen, kun kaapissa ei sattumalta ollut a) korppujauhoja tai b)kermaviiliä. Korvasin ne rahkalla ja psylliumilla, toimi aivan loistavasti! Usein kyllä tehdään mureke vaan maustamalla kasa jauhelihaa ja iskemällä uuniin, mukana on milloin siemeniä ja milloin sipulia. Nyt halusin kuitenkin perinteisempää rakennetta, maistui myös lapselle paremmin näin! Loistava gluteeniton ja vähärasvainen vaihtoehto, kokeile ihmeessä!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Aamun ukemi-intervalli

Pettävällä jäällä.. Noniin, terveisiä aamulenkiltä. Heräsin, mietin hetken että miksi kun sais nukkuakin. Sitten nousin kuitenkin, join vähän vettä, vedin topparytkyt niskaan ja koiralle kokovartalokura-asun ja lähdettiin lenkille 6.12.

Kotipihasta kun pääsin puhtaaksi lakaistulle pyörätielle, mun hifi-lenkkarit rullas kauniisti mustalla jäällä alta pois ja iskin ensimmäistä kertaa kyynärpään ja persuksen asfalttiin. Piti 100 metrin sisään tehdä se vielä toisen kerran, ennen kuin uskoin, että harjusta valuvat sulamisvedet on tähän aikaan vielä jäässä.


Musta on hauska tehdä huomioita, ketä liikkuu mihinkin aikaan ulkona. Mä olen aika harvoin ihan noin aikaisin kunnolla liikkeellä, ja kun seiskan jälkeen on lähinnä työmatkapyöräilijät ja pikkukoirien pissittäjät vastassa, nyt oli muitakin "aamuaeroobisella" reipastelijoita ja sitten isompien koirien ulkoiluttajat. Ja tietysti bussijuoksijat, niitä on aika. Eli ne, ketkä ottaa spurtin kun näkee linja-auton lähestyvän. :)

Reipas kävelylenkki ei tuntuisi urheilulta, ellei mukana olisi parin minuutin sykettä nostattava hikiosuus, eli Pispalan portaat. Lauantaina vedin ne eka kertaa juosten, tänään ihan vaan kävellen, mutta hiki irtos untuvatakissa hienosti.


Vitsailin vähän tuossa aiemmin mun Shaky dietista, mutta ihan oikeasti meneillään on pieni kesäkevennys. Syön aika siivosti kokonaisuutena aina, sokeria luukun ottamatta. Sitten kun päätän, että nyt napataan vitonen pois ja aletaan kesälaihaksi, niin se ei ole kovin vaikeeta. Vähennän punttia, lisään lenkkiä ja syön vähemmän. Selviytyjät osoittaa aika hyvin sen, että jos haluaa vaan laihtua, vähemmän syöminen on oikein tehokas tapa. Eri asia on sitten, jos samaan aikaan haluaa myös saada lisää voimaa ja lihasta, silloin se ei toimi. Eikä sitä voi jatkaa kovin kauaa, muuten käy huonosti ja ajautuu salamannopeasti jojo-kierteeseen.

Kun mies oli muitten gurujen kanssa viikonlopun Vierumäellä painnonnosto-ohjaajakurssilla, mä viihdytin itseäni seuraamalla langat kuumina Fitness Classic 2013-kisaa kulttuuritalolta. Ois ollu hienoa päästä paikan päälle, mutta tajusin suunnilleen keskiviikkona, että hei mulla on täysin vapaa viikonloppu. Oikein home alone-viikonloppu. Fitness-maailma on mielenkiintoinen ja viihdyttävä, ja tulin hurjan iloiseksi parin "rookien" menestyksestä. Ja sitten alkaakin se jälkipeli, tuomarien arvostelu ja sympatian hakeminen niitten osalta, jotka kokivat vääryyden eivätkä menestyneet. :) Tulee elävästi mieleen koiranäyttelyt.

Tämä eukko tähtää lavoille taas huomenna, viikonloppu on reenattu pelkästään ulkona. Alkaa levytangot ja kuormalavat kutsua, tosin survivor-kuurin takia voimatasot hetkellisesti saattaa hiipua, eletään sen kanssa. Liikunnallista viikkoa tyypit!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kummasti se kuula liikkuu

Hyvä päivä, ensin rauhallinen työpäivä, sitten Tehtaan treeni ja päätteeksi vielä hyvä kävelylenkki!

Kuulailu on ollut niin satunnaista, että pitäis varmaan hävetä. Ei se mitään, 16-kiloinen tuntui oikein kotoisalta kädessä tänään ja 20-kiloinenkin nousi pään päälle näppärästi. Aina se jaksaa yllättää, kun kuulien koko alkaa vakiintua pykälää ylemmäs. Mä olen päässäni jotenkin erotellut kaiken eristävän punttijumpan omaksi lajikseen, etten ole tullut ajatelleeksi senkin vievän voimatasoa eteenpäin. Että jos bodaa pakaroita, sillä on vaikutusta ainoastaan pakaroiden kokoon ja muotoon, eikä sillä ole mitään tekemistä kahvakuulatyönnön kanssa. Saattaa nyt kuitenkin olla, että kyykkääminen ja varsinkin askelkyykkääminen ja hyppiminen tekee ihan oikeanlaista kehitystä pään päälle nosteluakin ajatellen. Blondi on taas oivaltanut, ei hukkaan mennyt tämäkään huhtikuinen päivä! Nyt lepoa, rauhaa ja rakkautta. :)


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Luonnollinen liikkuminen


Ajatus lähti tästä tekstistä: http://ikiliikkujat.com/2013/04/06/luonnollinen-liikkuminen-on-pop/ . Istuin lapsen kanssa mäkkärissä piiiiitkästä aikaa, kun syötyäni wrappini avasin sosiaalisen median ja törmäsin lempiaiheeseeni, luonnollinen liikkuminen. Pohjustan reaktiotani sillä, että mäkkäri on aivan helvetillinen paikka. Siellä on ahdistava meteli, koneet piippaa koko ajan, musiikki soi liian kovaa, tiskin edessä ja takana on kiire. Plus että ruuasta tulee paha olo. Olin siis vähän väärällä moodilla jo valmiiksi.


Muttamutta, voiko oikeasti sanoa, että luonnollinen liikkuminen on nouseva trendi? Jos näin on, että ihmiset ovat hakeutumassa luonnollisen liikunnan pariin, eikö kyse ole samasta ilmiöstä, kuin ruoankin kanssa? Ihmiset haluaa puhdasta ja alkuperäistä, löytää oman kehonsa ja oppia käyttämään sitä niinkuin sitä on tarkoitus käyttää. Ikiliikkujan teksti on hyvä ja vinkit ihan naulan kantaan, erityisesti kenkien riisuminen ja mp3:sen kotiin jättäminen, RIGHT ON! En juokse enää musat korvissa ikinä. Ei siksi, että olisi trendikkäämpää kuunnella lintujen kiljumista. Syy on se, että treenaamisessa kyse on siitä, että se itse tekeminen on nautinnollista, juuri siinä ja sillä hetkellä. Ei niin, että koitan saada ajatukset muualle ja huijata itseni suorittamaan tietyn kalorimäärän polttamisen. Läsnäolo, hetkessä oleminen ja ympäristön aistiminen on ainoa tapa oppia tuntemaan myös oma keho ja siten saada siitä treenistäkin kaikki hyöty irti jos niin haluaa ajatella.


Se, että luonnollinen liikkuminen pitää brändätä ja konseptoida, on paradoksi. Ihan niinkuin paljasjalkakengät. Useimmat lapset oppivat ilman luentoja juoksemaan automaattisesti oikein, käyttämään koko kehoaan ja kehittämään tasapainoaan, jos oikeanlaiset mahdollisuudet siihen annetaan, eikä kiljuta koko ajan "varovaro" ja tungeta jalkoja ennen ensi askelia tukevan turvallisiin kenkiin. Meillä aikuisilla on mahdollisuus palauttaa kehon toimintakyky. Menkää metsään, jättäkää mittarit ja pienelektroniikka kotiin ja nauttikaa keväästä. Kiivetkää, laskekaa mäkeä kun vielä voi, juoskaa täysillä alamäkeen ja ylämäkeen. Puihin saa kiivetä ilmaiseksi, ja vaikka vetää leukoja oksassa. Happea riittää, eikä tarvi jonottaa. Keho ja mieli kiittää, niitä kun ei voi erottaa. Lapsiparkkiakaan ei tarvita. :)


Näin siis punaista ja kaikkia muitakin värejä, kun "luonnollinen liikkuminen" ja "nouseva trendi" esiintyivät samassa lauseessa. Ihmisille pitää myydä sitä, mitä ne haluaa ostaa, vika ei siis ole jutun kirjoittajassa eikä edes palvelujen tarjoajissa. Enkä oikeastaan tiedä missä vika on, tai onko mitään vikaa olemassakaan. Alkoi vaan siinä ranukoneen piippauksessa ärsyttää. Siispä otin päiväunet, otin lapsen ja koiran mukaan ja lähdin Pyynikille suorittamaan Primal Adventure High intensity trainingia. Eli etsimään parhaita liukumäkiä, seisomaan käsillä risu silmässä epätasaisella alustalla, loikkimaan portaita ja penkkejä, kiljumaan nenän johdattamalle koiralle, ihailemaan keväistä ilta-aurinkoa harjumaisemassa ja toteamaan munkkitornilla, ettei mukana ole yhtään rahaa. Hyvä treeni, hiki tuli ja hyvä fiiwis.


Shaky diet tänään:

-Diet Shake (Mitä helvettiä, kello on noin paljon, mitä mä voin syödä samalla kun kuivaan tukkaa..)

- Sweet chili grilled chicken mc'wrap, vähän ranuja ja light cola. (Eli pala kanaa chilikastikkeella tortillan sisällä.)

- Puoli pussia merkkareita. (Lapsi valitsi kettu-karkit, me ollaan ihan klassikkoporukkaa.)

- Kaksi jauhelihapihviä, pätkä kurkkua ja vajaa desi raejuustoa sekä vähän soijakastiketta. (Pihveissä pelkkää jiiällää ja mausteita, ei mitään munia tai korppujauhoja.)

- Toinen diet shake ja vähän jugurttia kanelilla ja psylliumilla. (Jugge siis turkkilaista, jos sitä vaan vielä on kaapissa. Psyllium on se mun salainen ainesosa, ei mitään ihmevaikutuksia toistaiseksi.) 

- Loput merkkarit ja pari lasia skumppaa ehkä. 

Lauantai, siksi ei itketä puuttuvien vihannesten perään tänään. 

Teeveestä tutut Pyynikin portaat, piece of cake verrattuna Pispalan portaisiin!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Diet Shake, Shaky Diet

Tämä ei ole maksettu mainos (oliskin), mutta pakko hehkuttaa! Olen aiemmin käyttänyt Fastin Dietmixiä, ja ei mulla siitäkään ole mitään pahaa sanottavaa. Mutta nyt sain käsiini SportLifen saman tyyppisen, Diet Shake-jauheen. Olen ihan varma, että siinä on jotain vilppiä ja se on oikeesti O'boy kaakaojauhetta tai jotain.   Suklaanmakuinen maitoon miksattuna on ihan SAIRAAN hyvää!




Kesä tulee, ja tietenkin mun rento ruokasuhde näkyy vähän kropassa. En aio ottaa mitään kuuria, jossa ripotellaan puolukoitten päälle msm-jauhetta ja hengitetään kosteaa ilmaa, mutta pikkasen on kiva siivota ruokia ja kevennellä kesäksi. Vastaus on Pispalan portaissa, punttitreenissä ja tehostetussa harkinnassa syömisen suhteen. Tämän jauheen lisäksi otin käyttöön yhden toisenkin ravintolisän, katsotaan onko siinä mitään taikaa. ;) Ei, kyseessä ei ole Rakas sähän oot läski -ohjelmasta tuttu Konjak. Kerron tästä, kun on vähän kokemusta.


Viime kesän ruskettunut selkä, tänä kesänä saattaa olla vähän pienempiä, mutta toivottavasti kireämpiä patteja yläosassa. Pakarat nyt ei mahdu enää farkkuihin, katsotaan onko siellä lihastakin alla vai onko pyöreys ihan vain Polly Rocksien ja punaviinin ansiota. :)

Ps. Jos et ole maistanut Polly Rockseja, älä maista. Se on turmion tie. :D

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vaihtelua treeniin ja fiilistelyä

Ompas täällä ollut rento pääsiäinen! Kelit ei voi paljon paremmat olla, ja onkin sitten ulkoiltu urakalla. Naureskelin launtai-iltana, että ihan voidaan tällä rutiinilla mennä kuolemaan asti, puolentoistatunnin iltalenkki ja sauna päälle. :) Voidaan tässä kohtaa puhua cardio-treenistä, pk-lenkistä tai aerobisesta treenistä, vähän mediaseksikkäämpää ku iltakävely... Tai oikeestaan lauantai-illan lenkki oli intervallitreeni, ku mä en jaksanu koko ajan juosta. Samanlaiset tuulipuvut puuttuu vielä, tai siis tiimiverkkarit.





Maisemat on vaan näillä hoodeilla ihan uskomattomat. Kun olen kotoisin aivan tasaiselta Pohjois-Pohjanmaalta, en totu ikinä näihin korkeuseroihin.

Tehtaan jengi oli tänään porrasjuoksemassa, aika hapokasta ilmeisesti! Nyt on kaikille salilla pumppaileville oikea aika vuodesta ottaa ohjelmaan mukaan myös ulkoliikunta, kyllähän se monipuolisuus on avainsana, oli tavoitteena sitten mikä tahansa. Voima, räjähtävyys, liikkuvuus, kestävyys, kaikkien niitten kehittäminen yhdessä johtaa eteenpäin. Ja kun koko ajan mukana säilyy tekemisen ja liikkumisen ilo ja aito läsnäolo, niin hymyilyttää varmasti keskivertotallaajaa enemmän. Joskus on niin kiva unohtaa tehot ja kalorit, kilot ja vauhti, nauttia vaan liikkumisesta ja fiiliksestä. Lenkkeily vaihtelevissa maisemissa tekee hyvää!



Koitettiin mennä napsiin kuvia porrastreenaajista, mutta ei oikein osuttu paikalle oikeaan aikaan. Munkkijonossa sen sijaan oltiin täydelliseen aikaan, ennen kuin isoin jonoin ehti muodostua.


Ulkoilu aiheutti vakavan happimyrkytyksen ja naisväki sammui pinoon sohvalle pariksi tunniksi. Tästä on hyvä palata arkeen taas huomenna!