Aamun ukemi-intervalli

Pettävällä jäällä.. Noniin, terveisiä aamulenkiltä. Heräsin, mietin hetken että miksi kun sais nukkuakin. Sitten nousin kuitenkin, join vähän vettä, vedin topparytkyt niskaan ja koiralle kokovartalokura-asun ja lähdettiin lenkille 6.12.

Kotipihasta kun pääsin puhtaaksi lakaistulle pyörätielle, mun hifi-lenkkarit rullas kauniisti mustalla jäällä alta pois ja iskin ensimmäistä kertaa kyynärpään ja persuksen asfalttiin. Piti 100 metrin sisään tehdä se vielä toisen kerran, ennen kuin uskoin, että harjusta valuvat sulamisvedet on tähän aikaan vielä jäässä.

Musta on hauska tehdä huomioita, ketä liikkuu mihinkin aikaan ulkona. Mä olen aika harvoin ihan noin aikaisin kunnolla liikkeellä, ja kun seiskan jälkeen on lähinnä työmatkapyöräilijät ja pikkukoirien pissittäjät vastassa, nyt oli muitakin "aamuaeroobisella" reipastelijoita ja sitten isompien koirien ulkoiluttajat. Ja tietysti bussijuoksijat, niitä on aika. Eli ne, ketkä ottaa spurtin kun näkee linja-auton lähestyvän. :)

Reipas kävelylenkki ei tuntuisi urheilulta, ellei mukana olisi parin minuutin sykettä nostattava hikiosuus, eli Pispalan portaat. Lauantaina vedin ne eka kertaa juosten, tänään ihan vaan kävellen, mutta hiki irtos untuvatakissa hienosti.

Vitsailin vähän tuossa aiemmin mun Shaky dietista, mutta ihan oikeasti meneillään on pieni kesäkevennys. Syön aika siivosti kokonaisuutena aina, sokeria luukun ottamatta. Sitten kun päätän, että nyt napataan vitonen pois ja aletaan kesälaihaksi, niin se ei ole kovin vaikeeta. Vähennän punttia, lisään lenkkiä ja syön vähemmän. Selviytyjät osoittaa aika hyvin sen, että jos haluaa vaan laihtua, vähemmän syöminen on oikein tehokas tapa. Eri asia on sitten, jos samaan aikaan haluaa myös saada lisää voimaa ja lihasta, silloin se ei toimi. Eikä sitä voi jatkaa kovin kauaa, muuten käy huonosti ja ajautuu salamannopeasti jojo-kierteeseen.

Kun mies oli muitten gurujen kanssa viikonlopun Vierumäellä painnonnosto-ohjaajakurssilla, mä viihdytin itseäni seuraamalla langat kuumina Fitness Classic 2013-kisaa kulttuuritalolta. Ois ollu hienoa päästä paikan päälle, mutta tajusin suunnilleen keskiviikkona, että hei mulla on täysin vapaa viikonloppu. Oikein home alone-viikonloppu. Fitness-maailma on mielenkiintoinen ja viihdyttävä, ja tulin hurjan iloiseksi parin "rookien" menestyksestä. Ja sitten alkaakin se jälkipeli, tuomarien arvostelu ja sympatian hakeminen niitten osalta, jotka kokivat vääryyden eivätkä menestyneet. :) Tulee elävästi mieleen koiranäyttelyt.

Tämä eukko tähtää lavoille taas huomenna, viikonloppu on reenattu pelkästään ulkona. Alkaa levytangot ja kuormalavat kutsua, tosin survivor-kuurin takia voimatasot hetkellisesti saattaa hiipua, eletään sen kanssa. Liikunnallista viikkoa tyypit!

Luonnollinen liikkuminen

Ajatus lähti tästä tekstistä: http://ikiliikkujat.com/2013/04/06/luonnollinen-liikkuminen-on-pop/ . Istuin lapsen kanssa mäkkärissä piiiiitkästä aikaa, kun syötyäni wrappini avasin sosiaalisen median ja törmäsin lempiaiheeseeni, luonnollinen liikkuminen. Pohjustan reaktiotani sillä, että mäkkäri on aivan helvetillinen paikka. Siellä on ahdistava meteli, koneet piippaa koko ajan, musiikki soi liian kovaa, tiskin edessä ja takana on kiire. Plus että ruuasta tulee paha olo. Olin siis vähän väärällä moodilla jo valmiiksi.

Muttamutta, voiko oikeasti sanoa, että luonnollinen liikkuminen on nouseva trendi? Jos näin on, että ihmiset ovat hakeutumassa luonnollisen liikunnan pariin, eikö kyse ole samasta ilmiöstä, kuin ruoankin kanssa? Ihmiset haluaa puhdasta ja alkuperäistä, löytää oman kehonsa ja oppia käyttämään sitä niinkuin sitä on tarkoitus käyttää. Ikiliikkujan teksti on hyvä ja vinkit ihan naulan kantaan, erityisesti kenkien riisuminen ja mp3:sen kotiin jättäminen, RIGHT ON! En juokse enää musat korvissa ikinä. Ei siksi, että olisi trendikkäämpää kuunnella lintujen kiljumista. Syy on se, että treenaamisessa kyse on siitä, että se itse tekeminen on nautinnollista, juuri siinä ja sillä hetkellä. Ei niin, että koitan saada ajatukset muualle ja huijata itseni suorittamaan tietyn kalorimäärän polttamisen. Läsnäolo, hetkessä oleminen ja ympäristön aistiminen on ainoa tapa oppia tuntemaan myös oma keho ja siten saada siitä treenistäkin kaikki hyöty irti jos niin haluaa ajatella.

Se, että luonnollinen liikkuminen pitää brändätä ja konseptoida, on paradoksi. Ihan niinkuin paljasjalkakengät. Useimmat lapset oppivat ilman luentoja juoksemaan automaattisesti oikein, käyttämään koko kehoaan ja kehittämään tasapainoaan, jos oikeanlaiset mahdollisuudet siihen annetaan, eikä kiljuta koko ajan "varovaro" ja tungeta jalkoja ennen ensi askelia tukevan turvallisiin kenkiin. Meillä aikuisilla on mahdollisuus palauttaa kehon toimintakyky. Menkää metsään, jättäkää mittarit ja pienelektroniikka kotiin ja nauttikaa keväästä. Kiivetkää, laskekaa mäkeä kun vielä voi, juoskaa täysillä alamäkeen ja ylämäkeen. Puihin saa kiivetä ilmaiseksi, ja vaikka vetää leukoja oksassa. Happea riittää, eikä tarvi jonottaa. Keho ja mieli kiittää, niitä kun ei voi erottaa. Lapsiparkkiakaan ei tarvita. :)

Näin siis punaista ja kaikkia muitakin värejä, kun "luonnollinen liikkuminen" ja "nouseva trendi" esiintyivät samassa lauseessa. Ihmisille pitää myydä sitä, mitä ne haluaa ostaa, vika ei siis ole jutun kirjoittajassa eikä edes palvelujen tarjoajissa. Enkä oikeastaan tiedä missä vika on, tai onko mitään vikaa olemassakaan. Alkoi vaan siinä ranukoneen piippauksessa ärsyttää. Siispä otin päiväunet, otin lapsen ja koiran mukaan ja lähdin Pyynikille suorittamaan Primal Adventure High intensity trainingia. Eli etsimään parhaita liukumäkiä, seisomaan käsillä risu silmässä epätasaisella alustalla, loikkimaan portaita ja penkkejä, kiljumaan nenän johdattamalle koiralle, ihailemaan keväistä ilta-aurinkoa harjumaisemassa ja toteamaan munkkitornilla, ettei mukana ole yhtään rahaa. Hyvä treeni, hiki tuli ja hyvä fiiwis.

Shaky diet tänään:

-Diet Shake (Mitä helvettiä, kello on noin paljon, mitä mä voin syödä samalla kun kuivaan tukkaa..)

- Sweet chili grilled chicken mc'wrap, vähän ranuja ja light cola. (Eli pala kanaa chilikastikkeella tortillan sisällä.)

- Puoli pussia merkkareita. (Lapsi valitsi kettu-karkit, me ollaan ihan klassikkoporukkaa.)

- Kaksi jauhelihapihviä, pätkä kurkkua ja vajaa desi raejuustoa sekä vähän soijakastiketta. (Pihveissä pelkkää jiiällää ja mausteita, ei mitään munia tai korppujauhoja.)

- Toinen diet shake ja vähän jugurttia kanelilla ja psylliumilla. (Jugge siis turkkilaista, jos sitä vaan vielä on kaapissa. Psyllium on se mun salainen ainesosa, ei mitään ihmevaikutuksia toistaiseksi.) 

- Loput merkkarit ja pari lasia skumppaa ehkä. 

Lauantai, siksi ei itketä puuttuvien vihannesten perään tänään. 

Teeveestä tutut Pyynikin portaat, piece of cake verrattuna Pispalan portaisiin!

Ido Portal ja koneista kaunein

Törmäsin tähän Ido Portalin videohaastatteluun heti aamusta, kiitos Urbaanioranki! Tässä on niin paljon asiaa, ihmiset maksaa itsensä kipeäksi päästäkseen heiluttamaan pakotetuin liikeradoin hienoja koneita, kun tärkeämpää olisi oppia käyttämään koneista kauneinta, omaa kehoa! 

"To be able to move around, invert yourself, crawl on the ground, lift, climb, flip, twist, to have this freedom, it is for everyone. It is fun, it is the best."

Liikkuminen lapsen kanssa

Aivan mahtavaa, blogiin oli löydetty mm. hakusanoilla "hiihtäjät aamuhämärässä". Toivottavasti hakija löysi etsimänsä, tuskin täältä kuitenkaan. :D

Minun pieni karvakorvaisena syntynyt kiukkupussi täytti tänään kuusi vuotta, ja pitäis ilmoittaa eskariin. Ha! En usko, justhan se oppi kävelemään. Juhlimisen jälkeen tsillattiin pinossa sohvalla, ja sitten mentiin salille. Tai ensin mä unohdin kääntää pihassa ja ajoin eturenkaan niin syvälle hankeen, että koutsi joutui TAAS lapiohommiin. Onneks mulla on todella rauhallinen ja kärsivällinen mies. Lopulta päästiin irti kinoksesta ja tien päälle. Jalkahommia oli tänään ohjelmassa ja kuusivuotias mukana päästelemässä höyryjä.

Lapsen kanssa ei tietenkään voi mennä kikkailemaan mihinkään täyteen ahdetulle peruspunttisalille. Meillä on ollut kuitenkin vähän erityisolosuhteet ja hyvä tuuri. Niinä aikoina, kun salilla on vähän väkeä ja paljon tilaa, sekä lapsi on aika fiksu ja kiltti, on sen kanssa oikein kiva treenailla. Olen kuullut vähän vihjailua siitä, ettei lasta pitäisi "pakottaa" liikkumaan liikaa. Kuvista varmaan näyttää, että me jotenkin valmennetaan nappulaa, käsketään voimailla ja venytellä. Oikeasti tilanne on se, että sillä on oma trampoliini ja vapaus keksiä leikkejä saliolosuhteissa. Väkisin se alkaa ottaa mallia, matkia, kiinnostuu meidän treenaamisesta ja kinuaa opettamaan. Opetan ja neuvon, kehun ja kannustan, mutten koskaan käske jatkamaan tai muutenkaan vaadi muuta kuin olemaan varovainen. Ja jos lapsi sanoo, ettei se jaksa tai halua lähteä, ei mennä. Ikinä ei ole vielä niin kyllä käynyt.

Lasten liikkuminen on vähentynyt koko ajan tosi paljon. Siksi tuntuu hassulta, että vanhemmat liikkuvat vuorotellen, toisen ollessa lapsenvahtina tai muksut istuu salin lapsiparkissa katsomassa telkkaria. Pitää järjestää lapselle harrastus, johon toisen vanhemmista pitää sitten lapsi viedä ja istua sen aikaa jossain räpläämässä puhelinta esimerkiksi. Miksi se on mennyt niin monimutkaiseksi? Eikö ois aika kiva, jos vanhemmat vois mennä liikkumaan yhdessä ja ottaa ne lapsetkin mukaan niin kauan ku ne on sen ikäisiä että haluavat. En tarkoita mitään koko perheen satujumppaa, ennemminkin ajattelen, että nappulat ois omassa ohjatussa temppupomppujumpassaan sillä aikaa kun aikuiset on omassaan. Tietysti tämä meidän oma suljetun "osaston" treenaaminen on aivan ihanteellista, mutta ei toimi isolla porukalla. Lapsilla on tapana kadottaa korvat ja järki, kun niitä kokoontuu nippuun yli 3. Silloin tarvitaan jo ohjattua tekemistä. En tiedä, mulla ei ole tähän käytännön ratkaisua, ja tietenkin lapset haluaa tehdä myös omia juttujaan. Joskus vaan ahdistaa, kun ihmiset puhuu lapsista esteinä elämälle. Ei voi mennä ravintolaan, nähdä kavereita, käydä elokuvissa, treenata, mennä vaateostoksille jne. pienen lapsen kanssa vaan pitää järjestää joku sitä vahtimaan. Lapsen pitää saada olla lapsi, mutta kai se voi olla lapsi osana aikuisten elämää. Okei, joskus mennään hoploppiin ja joskus tarvii tauon siitä "äiti, äiti, äiti" -tarrautumisesta, mutta pääasiassa mun mielestä lapsen kanssa voi tehdä myös aikuisten asioita.

Siksi arvostan mahdollisuutta liikkua yhdessä lapsen kanssa, se oppii että liikunta on osa arkea. Positiivinen asia, jossa kehittyy, oppii uusia temppuja, tulee vähän hiki ja alkaa väsyttää. Liikunta ei ole pelkästään kerran viikossa tapahtuva suoritus jossain ryhmässä, mihin äiti tai joku vie. Mä mietin tätä, ja jos keksin jonkun kuningasidean, miten aikuiset ja lapset voisi voimailla, temppuilla ja hikoilla jos nyt ei ihan sekaisin, edes joskus jotenkin rinta rinnan, kerron heti. :) Ehkä vaan "lapsellisten" salivuoro aina joskus? Mitäs muut lapselliset ajattelee? Onko sali paikka irrottautua tahmatassuista, vai voisko ne olla joskus mukana tempaamassa omaa pientä kuulaa tai kyykkäilemässä kepin kanssa? Temppuilemassa omalla radalla tai opettelemassa naruhyppyjä?