Matkalla Pohjoisessa

Tehtiin pikavisiitti Ouluun. Muksu mummolaan, majottuminen kesähotelliin ja QStock! Olin aika liekeissä festariviikonlopusta. Ei mitään asiallisia vaatteita tai vaihtokenkiä, vaan huippukeikkoja, aurinkoa, vanhoja kavereita, festariruokaa ja -juomaa.

 

Olin niin festarifiilareissa, että otin matkaseuralaisen "ois kiva käydä vähän jumppaamassa" -ehdotuksen vähän kevyesti, mutta heitin kuitenkin kassiin trikoot ja mun tanssitossut (jotka siis soveltuu kaikkeen liikuntaan, eh). Matka kesti koiran hoitoon heittoineen jotain 10 tuntia, sitten syötiin mummolassa pihvit ja kermakakut...

 "No nyt sinne Voimalaan !" Nieleskelin kaikki mutkumäjustsöin-mutinat ja innostuin samantien alkavasta ulkokuulailusta. Voimalan Sanna veti superkivan treenin ja endorfiinipöllyissä olin taas kiitollinen a) aktiivisesta miehestä, b)auringosta ja merituulesta ja c)positiivisista ihmisistä. Setin toiseksi viimeisenä liikkeenä oli valakyykyt kuula yläasennossa. Viimeinen liike oli viidensadan metrin juoksu ja koska mukaan piti juoksulenkille ottaa se kyykkykuula, olin kiitollinen myös etten ottanut kermakakkua lisää. :p Ihan tajuttoman ärsyttävää juosta kuulan kanssa!

Koska en siis ollut ajatellut kuntoilla lomareissulla, olin edellisenä päivänä tehnyt kidutushenkisen jalkatreenin.   Nauraminen, käveleminen, istuminen jne sattui siis sunnuntainakin vielä. :D Pitää sitä nyt valmistautua. No, teki hyvää kävellä kesähotlan ja festaripaikan väliä. Itse rokkijuhlat oli huikeat, 28 000 hymyilevää ihmistä nautti auringosta ja keikoista. Kaikkien kotimaan starbojen ohella vaikutuksen teki eestiläinen Iiris, mieletön pikku menninkäinen!

En ollut käynyt kotikaupungissa 1,5 vuoteen, joten oli kiva ajella ympäriinsä. Erityisesti meren rantaa on joskus sisämaassa ikävä, vaikka rannikon kylmä tuuli tuleekin joka kerta yllätyksenä. Aina palelee. :)
Oli kyllä ihan ulkomaanmatka-fiilis, vaikka paikat oli tuttuakin tutumpia. Nallikarissa oli tosi paljon ulkomaisia turisteja, ehkä senkin takia.

QStock päättyi huikeaan ilotulitukseen, yöruokaan Oulun torilla ja palohälytykseen hotellilla. :)  Kotiin piti palata päivää alkuperäissuunnitelmaa aiemmin, oli yks asuntokauppa odottamassa. Rokkijuhlille mennään ensi kesänäkin ihan varmasti!

Diippiä

Olen lomalla, ja mulla on aikaa ajatella. Pahoittelen. :)

Lähiaikoina olen vain seurannut sivusta, miten asiat rullaa omalla painollaan oikeaan suuntaan. Tämä koti-asia esimerkiksi. Kävin joskus muutama vuosi sitten tutun kotona, ihailin taloa, asuntoa, ympäristöä ja sijaintia ujon kateellisena. "Mulla ei IKINÄ ole mitään saumaa saada tällaista kotia." Ja nyt, ilman että oikeastaan uskalsin edes unelmoida, kaikki näyttäisi menevän oikein. Oikeat ihmiset, oikea hetki. Siihen hetkeen pelottomasti tarttuminen. Muutamme unelmien kotiin ihan pian. Olen niin kiitollinen, ettei sanat riitä. Pelkäämällä muutoksia, estää hienoja asioita pääsemästä elämään. Tiedän, että monet on ihmetelleet ja paheksuneet mun tekemiä päätöksiä. Lähimmät kuitenkin näkee sen minkä minäkin, näin on hyvä, ihan hirveän hyvä.

Söin sanani, ostin koiralle flexin. Päätin ettei ikinä, ja siinä se koikkelehti holtittomasti ja hallitsemattomasti rullapiuhassa. Hohhoi, se on niin menetetty, villiintynyt kukkerspanieli. <3

En tiiä, johtuuko parisuhteesta vai bodaamisesta, mutta paino on noussut pari kiloa. Vai tuosta mun liberaalista suhtautumisesta syömiseen, pitääkö siinäkin syödä sanat ja liittyä parsan punnitsijoihin jos aikoo oikeasti päästä sinne tavoitelukemiinsa? En suoraan sanottuna ole ihan varma. Nyt on kuitenkin taas aika vähän muuttaa jumppaa. Luulisin, että lisää rautaa ja vähemmän nitkutusta, tai jotain. Konsultoin vielä koutsia. Mainitsinko sen loma-asian. :)

Perstuntuma-dieetti

Aamupalaksi kahvia ja äidin leipomaa pullaa... Telkkarista tulee Suurin pudottaja. Töitä on vielä kolme päivää jäljellä ennen lomaa. Jalat on tosi kipeät eilisestä treenistä, vaikka jouduin lyhentämään sitä rankasti ajanpuutteen ja lapsen mukana olon takia. 

Luin aamukahvin kaverina Jonin tekstin ja tulin iloiseksi, että joku kirjoittaa noin maanläheisesti liikkumisesta. Viime viikolla luin salilla Pro Body -lehteä (odotellessani miestä töistä vapautuvaksi) ja ahdistuin. Ahdistuin eksentrisestä lihastyöstä, hormonivasteesta ja muusta tieteellisestä, mitä kyykkäämiseen liittyy. Meinasin heittää trikoot roskiin, kun tajusin, etten tiedä koko kuntoilusta yhtään mitään. Enkä ole edes kiinnostunut. Kellon tarkka parsan punnitseminen on myös ahdistava ajatus. Olenkin kapinallisena kiljunut usein, ettei VOI olla niin vaikeaa päästä ja pysyä kunnossa! Se, että on energinen ja hyvinvoiva, näyttää urheilulliselta ja jaksaa hymyillä, ei VOI vaatia biologin tutkintoa, ravintovalmennusta, veriarvojen mittaamista, glykeemisten indeksien laskemista jne. En suostu sellaiseen. 

"Onko sulla joku syy syödä noin?" tai "Aiotko kauan jatkaa tuota?" ovat työpaikan aamupalapöydässä kuulemani kysymykset. Molemmilla kerroilla pysähdyin ihmettelemään, syödä miten, jatkaa mitä? Ei, en ole millään dieetillä. Syön näin, koska olen nälkäisenä ihan yksi perkele läheisille, sokerihumalassa flegmaattinen vätys joka ei ymmärrä puhetta jne. Syön, että jaksan. Pyrin syömään niin, että tuntuu hyvälle sekä siinä syödessä, että sen jälkeen. Ei töissä ole mahdollisuutta mennä päikkäreille ruuan jälkeen, siksi syön niin, että saan lisää virtaa, enkä niin, että nukahdan. Siinä syy, ja sitä aion jatkaa loppuelämän. 

Sama koskee treenaamista. Jos en liiku, tulen kipeäksi ja kiukkuiseksi, koska kroppa alkaa muuttua jäykäksi ja oleminen tuntuu ikävältä kehossa. Liikun niin, että se tuntuu tehdessä kivalle ja jälkikäteen on onnellinen olo. Bonusta, jos seuraavana päivänä tuntuu lihaksissa. Jos olen henkisesti ja fyysisesti liian kovilla jostain syystä, käytän aamupäivän niinkuin tänään, makoiluun yöpaidassa. :) 

Liikun useita tunteja viikossa, ja syön joka päivä kasviksia, enkä koske kermaperunoihin. Mutta ajatus siinä taustalla ei ole se, että "mun on pakko näyttää hyvältä, kuolen jos lihon". Ajatus on se, että olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Väitän tietäväni, koska keho kaipaa vettä, rautaa, c-vitamiinia lisää, nopeasti hiilareita jne. Enkä muista, koska olisin ollut flunssassa tms. Olen oppinut myös, ettei pulla silloin tällöin, tai karkkipussi   aika usein, ole kovin merkittävä asia kokonaisuuden kannalta. 

Mulle tuo "diet and exercise" tarkoittaa siis perstuntumalla syömistä, liikkumista ja lepoa. :D Ja tietenkin, kyselen viisaammilta ja opiskelen, jos siltä tuntuu. Halusin ehkä sanoa saman mitä Jonikin tekstissään: ei pidä ajatella, että elämä on joko tai. Kyllä se on sekä että. :) "Nyt lopetan herkkujen syömisen ja television katsomisen" on kovin lyhytaikainen päätös. Sen sijaan "alan syödä kunnon aamupalan joka aamu ja nostella rautaa pari kertaa viikossa kaverin kanssa" on äkkiä elämäntapa. Joten, ei ressata, nautitaan vaan olosta!

Maalle? Kaupunkiin?

Treenin sivusta, tai taustalta, kaikki kuitenkin liittyy kaikkeen. Olen asunut tässä pikkuisessa, ihan omassa kodissa nyt 3,5 kuukautta. Joka aamu, kun lähden Kasper Koirasen kanssa ulos, väistelen kuorma-autoja. Joka kerta, kun lähden töihin, joudun arpomaan reitin sen mukaan, missä on tietyön takia keltaliivisiä setiä tien tukkeena. Iltaisin mopot, mopoautot ja teiniautot kaahaa joka puolella, ja muutenkin on tosi levotonta. Itse asiassa nytkin tähän kotisängylle kuuluu Lahdentien äänet. Ahdistaa. Haluan rauhaa ja linnunlaulua.

Juhannus maalla jotenkin herätti tähän. Siellä oli ihan hiljaista, yöllä oli ihana istua portailla ja olla välittämättä sääskistä. Peltomaisema ympärillä toimi kuin pullo punkkua, päässä hiljeni. Tajusin yhtäkkiä, että tätä mä haluan! Puutalon tuoksun ja tilaa hengittää. Ja kun palasin arkeen, huomasin, kuinka se jatkuva pärinä ja kolke kiristää päänahkaa. Käytiin katsomassa jo mieletöntä maataloa loistavien kulkuyhteyksien päässä, metsässä. Hehkuttelin, kuinka ois huikeeta omistaa piha, jossa voi ajaa autolla lipputangon ympäri. Sitten kiipesin saunarakennuksen vintill... vintin portaille. Kuulin rapinaa ja aloin kiljua.

Aloin epäillä, kuinka lähelle luontoa oikeastaan halusin. Pesässä rätisevät puut ja lautalattia, kyllä kiitos. Kattoremontti ja hiirenloukut, nouuu thänks. Olin ehkä alkanut kuvitella, että maalla on aina juhannus. Pelkkää aikaa ja portailla haaveilua. Unohtanut talven ja arjen. Ja sen, miksi maalla kaikilla on kissa.

Onko se levottomuus sittenkään siinä ympärillä? Ehkä se onkin mielentila. Olen tosi kärsimätön, levoton ja hötky. Puhun nopeasti ja liikun nopeasti, en jaksa odottaa, että toiset saa puhuttua lauseensa loppuun tai kävelevät rauhallisemmin. Muuttuisinko muuttamalla maalle? Vai saisinko entistä pahempia hepuleita, kun saunan lämpiäminen kestäisi kauemmin? Luulen, että kierrän nyt vastausta johonkin tärkeään kysymykseen. Metsään voi paeta, mutta sieltä pitää tulla myös pois. Silloin se tasapaino pitäisi löytyä sisältä päin, siellä on kuitenkin se ainoa maailma, minkä oikeasti voi muuttaa. Sen voi hiljentää, vaikka moottoritietä ei.

Jos jollakulla nyt sattuu olemaan myynnissä hyväkuntoinen puutalo hyvien kulkuyhteyksien päässä Tampereen keskustasta, vähintään 3h+k+sauna, hinta ei hirveästi yli vanhan miljuunan, takka/leivinuuni, lautalattiat ja kuisti, niin kiireesti yhteys! :) Muuten musta taitaa tulla city-hiiri.

Back on track

Hei mulla on uus puhelin, ihan oikea iphone! Ei enää säröistä näyttöä eikä puheluita shuffle-valinnoilla... Ja aifounilla voi ottaa kuviakin:

Mun mielestä on vähän noloa ottaa kuvia peilin kautta, ja varsinkin selkään tähtääminen on aika haastavaa. :D Mutta kun muutkin niin minäkin vähän, hih. Nyt on muutama viikko erilaista treeniä takana. Talvella ja keväällä treenasin aika paljon voimaa, isoilla painoilla maastavetoa ja erilaisia kyykkyjä pienillä toistoilla ja sitten lisäksi kaikkea hauskaa, cross-training, tanssit, zumbat, juoksu, kahvakuulailu jne. Nyt sitten kesäkuulla huvikseen kinusin uuden saliohjelman.

Treenimäärä on viikkotasolla pienentynyt jonkun verran, ja painottunut bodaamiseen. Tavoitteena on se, että hyvin toimiva ja ihan vahvakin kroppa alkaisi myös näyttää vähän sporttisemmalta. :) Ja ennen kaikkea saada vähän vaihtelua, plus vielä helpotusta selkävaivaan.

Alaselkäongelmien takia pitää vähän soveltaa perus jumppajuttuja: teen jalkaprässin yhdellä jalalla, maastavedon kuulia painoina käyttäen yhdellä jalalla ja sitten koitan panostaa keskivartalon voimaan. Kyykyt vaihdoin etukyykkyihin, ja koko ajan pitää olla tarkkana että selkä tulee lämmiteltyä kunnolla. Niinä päivinä, kun selkä tuntuu ihan mahdottomalta, keskityn sitten yläkroppaan ja selän huoltamiseen venytellen ja foam rollaillen. Pitää ehkä mennä taas pian myös akupunktoitavaksi. Mulla on ollut selän kanssa ongelmia ihan teinivuosista asti, ja lepo on sille ihan myrkkyä. Varsinaista vikaa siellä ei ole, yliliikkuvuutta vaan ja sitten lihaskiristyksiä. On ihan mahtavaa, että salilla on ammattilaisia, jotka osaa neuvoa ja auttaa löytämään sopivia sovelluksia ja variaatioita.

Mutta niin, bodaaminen on ihan kivaa. Täsmätreenillä lihakset alkaa erottua vähitellen. :) Huono puoli on se, että kun eilen menin mukaan Energanzan koreo-tunnille, oli vähän hunks-fiilis... aika äkkiä sitä saa itsensä tukkoon ja kankeaksi. :D Tanssimista ei siis sovi unohtaa. Ihanaa kun on lämmin ja ihan kohta loma, jee!