Ravintolakokemus

Sellaista tuossa tänään mietiskelin, että kuinka kovin harvassa on oikeasti mun makuun olevat perheravintolat. Kahviloita ja pubeja löytyy, joissa on kiva istuskella, mutta kun oltiin lähdössä lauantai-iltana ulos syömään perheellä, ei valinta ollutkaan ihan simppeli.

American Dinerit ja pizzeriat tietenkin juu, mutta kun syödään aika paljon ulkona (myös kotona, eli meillä syödään paljon hehheh), ranskalaiset ei tunnu oikein hintansa arvoisilta. Burgerit on ok joskus, mutta jos haluaa jotain muuta, sitten meneekin vaihtoehdot vähiin.

Vaatimuksena siis oli, että halutaan mennä paikkaan, jossa on kiva istuskella, ruoka on hyvää mutta sopivan rentoa. Mä olen liian monta kertaa kiltisti niellyt kiukkuni, ja maksanut neljästä nahistuneesta prinssinakista ja muutamasta tikkuperunasta, kahdesta kurkku- ja tomaattilohkosta lähes kympin jossain "perheravintolassa". Noloa myöntää, että tytär on todella ruokarajoitteinen, ei tosiaan mikään ennakkoluuloton seikkailija makujen maailmassa. Mieskin on ehkä lähinnä pizza- ja pihvimiehiä. :)

Googlailun tuloksena yllätyin Swagathin (Tampereella siis ollaan) lasten listasta: Valmistamme lapsille annokset mahdollisimman mietoina säilyttäen kuitenkin intialaisen makumaailman. Tiesin, että "lähdetäänkö ulos syömään" -kysymykseen kaikki vastaa jooooo, mutta jos ehdotan kohteeksi intialaista ravintolaa, innostus jää vaimeaksi. Tällä kertaa ei siis juuri neuvoteltu, ja hyvä niin!!

Ruoka oli tietenkin ihanaa, mutta yllättäen se oli sitä myös tyttären mielestä! Ja ihan niinkuin listalla luvattiin, lapsen annos oli todella maukas, muttei ollenkaan tulinen. Ensimmäistä kertaa itsekin saavutin "mä en syö mitään enää ikinä"-fiiliksen tällä joululomalla. :)

Kuva Swagathin nettisivulta.

Eilen fiksuna tyttönä kävin aamupäivällä hierottavana ja illalla mavettamassa. Olotila on sen mukainen sitten. Onneks ei tarvinnutkaan tehdä tänään muuta kuin syödä hyvin ja ottaa päikkäreitä.

Joulupukin ja muitten tonttuhenkisten Tehdastreeni löytyy videoituna täältä. Kolmisenkymmentä erikokoista joulukunnon tehtailijaa oli paikalla ja kulkusten kilinä sen mukainen. ;) Oi jospa oisin saanut olla muukaana.

Aattoterveiset

Tehdastreeneissä tänä aamuna kuulemma vierailee itse punanuttu eli Joulu Pukki. Piti olla mukana, mutta tytär on vähän kipeä, niin väliin nyt sitten jäi. 

Mulla on ollut ilo ja onni olla työn kautta mukana tuhansien ihmisten jouluvalmisteluissa. Ihanaa kuulla, miten ihmiset on suunnitelleet kattauksia ja panostavat yksityiskohtiin juhlapöydissään. Hämmentävää sen sijaan oli nähdä useita jouluostoksilla humalassa tai aivan järkyttävässä krapulassa. Mitä ihmettä? 

Mun aamukahvi on terästetty vain maidolla, ja seuraavaksi tarkoitus on kuorruttaa kinkku ja ottaa hiki pintaan porraslenkillä ennen saunaa ja sukulointia. 

Jos saan koutsilta ruinattua kuva/videomatskua pukin jumpasta, sitä sitten huomenna. Nyt keskitytään toisiimme ja nauttimaan tunnelmasta, lämpöistä tunnelmaa sinne ruutujen taakse! 

Rinnalle vedä

Rinnalle kiskomista, etukyykkyjä, punnerrusta ja leuanvetoa. Ei kovin hifiä, vaan aivan basicia. Niin sen pitää olla mun mielestä. Rinnalleveto on niin tekninen suoritus, että harrastelijan pää takuulla tyhjenee a)työasioista, b)ihmisten murheista, c)lähestyvästä joulustressistä jne. Näin tänäänkin. Ensin treenattiin rinnalle vedon tekniikkaa huolella, sitten laitettiin painoja lisää ja vedettiin ykkösiä ja kakkosia. Sitten tehtiin kolmen viimeiseksi mainitun liikkeen 10 minuutin kiertotreeni. Very nice, kotona iski kova väsy. Selkää vähän kirvelee, kun leuanvetokuminauha lipsahti tossujen alta suoraan selkänahkaan. 

Pyysin erikseen vielä koutsia katsomaan mun rinnalle veto -suorituksen, kun edellisistä oli aikaa. "Tukka on vähän huonosti." Muuten meni oikein kivasti. Koska meillä on uusi superhieno videointilaite ja yksi todella innostunut videon väsääjä, toivon saavani tännekin jotain kivaa videomatskua joku päivä. Siihen asti, mennään päivän inkkarilla:

weheartit.com

     

Oli mulla muutakin: mulla on ollut tässä ilo saada työkaverikseni yksi fiksu ja kiva punapää, joka on todella viihdyttävä bloggaaja . Rahkamuija sai viime viikolla osakseen anonyymin loanheittoa. "Sussa ei ole jäljellä yhtään naisellisuutta" -kommentti sai mut miettimään, mitä se naisellisuus oikein on? Kyseinen nainen on pieni ja jäntevä, suloinen ja hymyilevä, töissä useimmiten hameessa. Tietenkään anonyymin tarkoitusperistä ei jaksa edes kirjoittaa, mutta aloin miettiä tätä naisellisuus-asiaa. Että kiitos vaan siitä tälle neropatille kuitenkin! En ole pohdinnassani päässyt vielä kovin konkreettisiin tuloksiin, palaan tähän kun aivoissa on enemmän happea! Nyt banaanipannaria, salkkareita, rakkautta ja unta, hyvää yötä!

Karanteeni

Ollaan vietetty tässä muutama päivä aikas lunkkia kotielämää, kun lapsonen viimein sairastui vesirokkoon. Olen siis käynyt juuri ja juuri kirjastosta hakeen leffoja, ja kaupasta evästä pikaisesti, kun ei tuota pikku dalmatialaista ole voinut julkisilla paikoilla kuljettaa. Näin joulun alla se on kuin biologinen ase, kukaan ei varmaan halua kuumeisia, kutisevia ja pilkullisia lapsia juhlapyhiksi. :) Onneksi kuitenkin selvittiin tosi kevyellä versiolla viruksesta, ei edes oikein kuumetta noussut.

Tykkään hirveästi olla kotona ja ottaa rennosti, puuhastella kotijuttuja, kokkailla ja siivoilla. Mutta kun salille ei ollut menemistä, lenkille piti päästä heti kun baby sitter kotiutui. Eli kymmenen aikaan illalla. Olin tosi kiukkuinen, kun tiet oli ihan sairaan liukkaat! En voinut yhtään ymmärtää, minkä takia näin mäkisellä alueella tiet on siis aivan hoitamatta ja ihminen, joka juoksee superultravaimennetuilla pilvilenkkareilla koiran kanssa keskellä yötä, on aivan suorastaan vaarassa kaatua! Kun koko ajan saa mennä kokovartalokrampissa ja pidättää hengitystä kun pelottaa, ei kevyt iltahölkkä välttämättä ole mikään nautinto. Sitten tietenkin siinä alamäessä, jossa ainoa jarrutuskeino on maahan heittäytyminen, joku sosiaalinen pikku fifi hyökkää tien yli tervehtimään. Mur, remmirähjä oli kyllä lenkkareitten päällä tällä kertaa.

Ja Pispalan portaat ne vasta oli, ihan jäässä! No portaissa onneksi irtosi hiki muustakin kuin kaatumisen pelosta ja kiukusta. Kaiteesta sai tukea aina kun tossu luiskahti alta.

Seuraavana iltana kuitenkin päätin koittaa paremmalla asenteella, ja laitoin Jukka-Pojan laulamaan korvanappeihin. Olin liikkeellä vielä vähän myöhempään, mutta tajusin sentään laittaa koiran vyölle kiinni, että voin tarvittaessa laskeutua kahden käden avulla. Mutta vielä mitä! Tein vähän pitemmän lenkin, ja olin tyytyväinen: "Noniii, onhan täällä hiekotettu, sillä lailla!" ja rullailin onnellisena metsätietä alamäkeen kohti Varalaa koiran suorastaan vaatiessa vauhtia. Aah, alamäkijuoksu pitävällä alustalla, niin hienoa! Jotain puolivälissä mulle valkeni, ettei suinkaan hiekoittajat olleet olleet myöhässä. Edellisen illan lenkki kulki pelkästään autoteitä. Jännä, ettei niitten hoidossa sitten ollut huomioitu keskiyön alamäkijuoksijoita... Että itse kiukkuni aiheutin. :)

Iltalenkkejä lukuunottamatta päivät on koostuneet kotona hengailusta, Suden Arvoituksesta ja Pojasta ja Ilveksestä. Ehkä haetaan vielä Myrsky huomenna, tai Näkymätön Elina. Mä en oikein jaksa katsoa piirrettyjä, siksi olen tosi iloinen ku oon päässyt valkkaamaan tollaisia munkin mielestä hyviä leffoja.

Ja lopuksi vielä kuva siitä, kun lapsi halusi vähän meikata äitiä. Makasin takkatulen lähellä tiedostaen näyttäväni pian tosi omituiselta, mutta itse prosessi on oikein rentouttava. Tarkkaan harkitut, hellät siveltimen vedot kasvoilla, pienen ihmisen täydellinen keskittyminen ja ohjeet väännellä naamaa, että varjot tulee oikeisiin paikkoihin. Lopputulos on tässä:

Ehkä vähän vaikutteita Karhukoplasta ja Uuno Turhapurosta. Kuvan ottaminen oli ehtona luvalle pestä naama. Tässä kuvassa ei ole filtteriä eikä edes rajausta, taiteilijan näkemykseen ei pidä kajota ellei oikeasti tiedä mitä tekee.

Itsenäisyyspäivää juhlistamme Varalassa Tehtaan pikkujouluissa. Luvassa on ulkotreeniä, rantasaunaa ja päivällistä loistoporukassa. Nyt pistän vielä blenderin surisemaan ja vetäsen taas ilta-airopiirisen. Tai se on varmaan HIIT, koska kestää vaan alle puol tuntii. Ainakaan se ei ole vaan koiran ulkoiluttamista, koska mulla on trikoot, tekninen takki ja heijastinliivi. Urheilijan erottaa koiranpissittäjästä vauhdin ohella varusteet! Ciao!

Kengät ja hierontaa

Mulla on viimeiset noin 3 vuotta ollut salikenkinä käytössä Adidaksen tanssitossut. Ostin ne alunperin tanssitarkoitukseen, ne on sopivan liukkaat, pehmeät ja taipuisat ja istuu täydellisesti mun kapeaan ja pitkävarpaiseen jalkaterään. Ei varmaan tarvi kertoa naisen ja kenkien välisestä tunnesiteestä, ehkä tiedätte. ;) No kuitenkin, olen kyllä tiedostanut, ettei tanssitossut ole ihan parhaat esim. painoharjoitteluun (jos ei ne villasukatkaan..) ja sen, että maailma on täynnä huippu teknisiä ja karkinkauniita tossuja, jotka soveltuis paremmin. Mutta se tunneside... kun vanhat tossut on niin tutut ja hyvät, käyttäisinkö uusia sittenkään? Yhdet Rykät on jääneet kaappiin, kun ne on liian jotenkin lenkkarit. Tukevat ja jämäkät ja turvalliset.

Olen kuitenkin etsinyt sivusilmällä paremmin omaa treenaamista avittavia sisäpelikenkiä. Kriteerit on kuitenkin olleet tiukat ja puoliso on ilmeisesti vähän turhautunut mun hämäriin jalkineviritelmiin. :) Ja sitten eilen, kun oltiin kaupungilla, ihan vaan menossa lounaalle (urkkakauppojen kautta jännästi), näin Stadiumissa ensimmäiset treenikengät, jotka aiheutti the reaktion. Pulssi kiihtyy, kananlihalle, silmät melkein kostuu. Melkein ei uskalla sovittaa, jos ne ei olekaan hyvät. Onneksi ne oli, täydelliset! Kyseessä on Nike Freet, ja niin sairaan hienot että en kestä!

Tietenkään se ulkonäkö ei ole ainoa kriteeri, mutta hyvätkään kengät ei ole kivat, jos ei ne miellytä silmää. Joten, olen hyvin hyvin onnellinen! Juomapulloon mätsääminen on bonus.

Toinen juttu, eilisen 40 minuutin pikatreenin (etukyykyt, jullea, kuulatempaksia) jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa Tehtaan uuden hierojan, Anna-Kaisan pöydälle. Taas tarvii sanoa, että ennenkokematon elämys, todellinen teräspeukalo! En tosiaan ollut tajunnut, miten jumissa olen, ja yläpakaran hieronta sai tuskan hien pintaan. Mutta aivan huippua ja menen varmasti pian uudestaan!

Nappula on treenannut kovasti päällä seisontaa, kotona on vähän heikot olosuhteet, mutta onneksi se pääsee "treenisalille" melkein aina kun haluaa. Ikinä sinne ei mennä, jos ei se halua, mutta munkin onneksi se haluaa paljon useammin kuin minä. Ja into oppia uusia temppuja on ihan käsittämätön, onneksi on ammattitaitoinen koutsikin omasta takaa, itse varmaan telkeäisin sen lapsiparkkiin värittämään kallon halkeamisen pelossa.

After massage-face ja rakkaat uudet ihanat kengät, jotka rakas ihana mieheni mulle sponssas.

Sitten paluu arkeen ja iltavuoroon kodinsisustuksen ihanaan maailmaan! Hattaroita, vaahtokarkkeja ja yksisarvisia teillekin, pysykää positiivisina!

Ruoka on ratkaisu

Olin parisen viikkoa sitten Tehtaan koutsi Even ravintoluennolla. Aiheena oli aktiivisen aikuisen ravinto. Olen periaatteessa hyvin tiedostava ja omasta mielestä fiksu ruoka-asioissa, silti arjessa on hyvä silloin tällöin vähän pysähtyä funtsimaan, mitä sitä oikein syö ja voisiko syödä paremmin. Siksi olin  heti käpälä pystyssä, kun luennosta kuulin.

En tykkää hifistelystä, ruokavalioista tai kalorien laskemisesta. Absoluuttinen kieltäytyminen mistään ei kuulu mun kuvioihin. Syön sokeria, viljoja ja juon alkoholia yms, mutta ihan niinkuin treenaamisessakin, iso kuva on se mikä ratkaisee. Pari mulle tärkeintä muistutusta luennolta olivat nämä: Ensinnäkin rytmistä on pidettävä kiinni. Esimerkiksi tänään, kun tiesin jumittavani palaverissa yhdestä neljään ilman taukoa, lounas kello 11 oli virhe. Neljältä olin valmis tappamaan ensimmäisen varpusen ravinnoksi, ja kun siitä pitää vielä ajaa tarhan kautta kotiin, venyi safkaväli kestämättömäksi. Tästä vaan ei VOI tinkiä, 3 tunnin välein pitää syödä.

Toinen aivan ultimaattisen tärkeä perusta ihmisen terveydelle on iän ikuinen puoli kiloa päivässä. Kasviksia monipuolisesti ja vaihdellen, mutta JOKA päivä vähintään puoli kiloa. Muutaman päivän kun tähän kiinnittää perusteellista huomiota, ollaan jo rakentamassa kivaa rutiinia. Sitä kuvittelee olevansa terveellisyyden ytimessä, kun kahdella pääruoalla on lautasella hailakan vihreää salaattia. Mutta ei, lisäksi tarvitaan marjoja, erilaisia hedelmiä, juureksia jne. Kuullostaa päiväkotitason informaatiolta, mutta hyvin tavallinen ongelma tavallisen ihmisen arjessa on kasvisten liian pieni osuus.

Sitten lisäksi vesi, mutta siihen mä olen jumissa jo muutenkin, se ei ole ongelma. Puhuttiin myös rasvoista, makroravinteiden osuuksista, smoothieista jne. Lisäksi pohdittiin, minkälaisia haasteita oikealle syömiselle voi arjessa olla.

Älyttomintä, mitä ihminen voi sanoa, on se että on pakko syödä eineksiä tms. koska ei ole AIKAA laittaa ruokaa. Mihin sitä aikaa on, jos ei elintärkeitten ravintoaineiden hankkimiseen, valmistamiseen ja syömiseen? Ei kai kukaan sano, ettei ole aikaa vaihtaa alushousuja tai käydä suihkussa? Kyse on priorisoinnista.

Mä en missään nimessä halua enää palata laskemaan kaloreita tai kieltäytymään. Sen sijaan koitan keskittyä syömisessä huolehtimaan siitä, että jokaisen päivän aikana ainutkertainen kehoni saa rakennusaineita tarpeeksi. Kun ne on hoidettu, jos vielä tuntuu että tekee mieli suklaata tai merkkareita, fine. Yleensä himot on kuitenkin merkki siitä, että ihan kaikkea tarpeellista ole tullut syötyä. Tai tarpeeksi usein, niinkuin tänään.

Aterian jälkeen ei myöskään saa väsyttää tai sattua mahaan. Sekin pitää oppia tietämään, että millaisella tankkauksella saa koneen pidettyä käynnissä ja naaman iloisena. En missään nimessä ole malliesimerkki tässäkään, mutta parhaani teen ja terveeltä pohjalta.

Ruoka on vastaus ainakin seuraaviin asioihin:

-Väsyttää tämä pimeys ->vitamiineja ja hyviä rasvoja koneeseen! Vettä, vettä ja vettä, vaihda myös suola laadukkaaseen ja puhdistamattomaan.

-Päätä särkee iltapäivällä -> Vettä, vettä ja vettä. Ateriarytmi, alkaen aamiaisesta. Tästä ei tingitä.

-Koko ajan on flunssa ja kipu ja kutina -> puoli kiloa päivässä, eikä pelkkiä banaaneja. Tutustu uusiin kavereihin, ruusukaali, punajuuri, avocado, bataatti, sitrukset jne. Vaikka me asutaan täällä käpy-vyöhykkeellä, meillä on marketit väärällään eksoottisia ihanuuksia.

-Iltapäivällä on niin nuutunut, tekis vaan mieli mennä nukkumaan -> jaha, koitappa ensin että juot litran vettä. Hetken päästä saattaa kirkastua.

Ruoka on vastaus, toinen on uni. Siitäkään ei kannata kovin usein tinkiä! :) Jokaisella aterialla pitää syödä jotain proteiinia, sekä jotain kasvista. Siihen päälle omega3 ja d-vitamiini, niin alkaa paketti olla kasassa.

Ei mulla muuta, tällanen pieni saarna vaan! :) Nyt salille, mukelo pomppii jo eteisessä intona!

Rehuja ja mustaa barbaaria

Hei vaan hei, vähän on lukijakato iskenyt, kun oli jotain puolen vuoden taukoja tuossa. Mutta moi te satunnaiset silti! o/

Tampereelle on ilmestynyt ihana uusi salaattiravintola Greli. Maanantaina satoi vaakasuoraan takin alle, ja ajatus jääkylmästä salaattilounaasta ei ollut oikein houkutteleva. Mutta, Grelissä oli lämmin! Kaunis ja simppeli paikka, ihanaa kun saa itse valkata tosi kivoista raaka-aineista lounaansa. Mentiin heti keskiviikkona uudestaan, ja edelleen oli lämmintä ja mukavaa. :) Jostain syystä ruokapaikoissa on usein kylmä... Uu, menkää Greliin, sieltä saa myös napattua mukaan salattiinsa, jos ei halua paikan päällä syödä.

Hiukan tällasta astiakauppiasta ja semisti hipahtavaa häiritsee kertiksillä muoviboksista syöminen ravintolassa, mutta ehkäpä astiat saapuvat myöhemmin? Hope so. No mutta, nousee kyllä kantapaikkojen joukkoon, siihen Nekalan Pihvikeisarin rinnalle melkein.

Sitten menin Kukka Laakson inspiroimana ostamaan myös Molkosania ja Strathia. Molkkikseen olen jo koukussa. "Edistää painonhallintaa" on hyvä myyntipuhe aina,ja onnelliset lehmät Alpeilla.

Ooppeli on muuten loistava talviauto, mutta voi jestas miten nuo lasit vetää huuruun heti kun on ollut vähän kylmempää. Vuosi sitten näihin aikoihin rysäytin motarilla kaiteeseen kun oli vähän huono näkyvyys... Siksi nykyisin istun kiltisti parkissa niin kauan, että näkyy kunnolla. Ja olen sitten vähän myöhässä, mieluummin niin.
Talvirenkaat on kuitenkin ajoissa alla tällä kertaa, ei tartte kavereitten tuuppia vauhtia ylämäessä. :D

Tänään oli salilla taas painonnostomeininki, työntöjä eka telineestä, sitten pukeilta ja lopulta maasta. Tykkään ihan hirveästi enemmän räjähtävästä nostelusta, kuin vaikka mavesta. (Mutta menipä muuten tuossa päivänä eräänä se mave-satanenkin rikki, pikku korokkeelta tosin.) Painonnostoliikkeissä tuntee kehityksen tosi nopeasti, jos ei painojen kasvusta, niin siitä räjähtävyydestä. Härkä esimerkiksi on voimakas, muttei kovin räjähtävä. Haluaisin tulla yhtä räjähtäväksi, kimmoisaksi ja taitavaksi, kuin puolisoni, ja siksi olen kuuliaisesti hyppinyt narua, boksille jne. Painonnosto on näistä ainoa, mistä tulee hyvä mielikin vielä. Se, etten ikinä voi tulla yhtä hyväksi, ei haittaa periaatteessa kuitenkaan, koska mä olen notkeampi. :) Mutta juu, nostelu on mukavaa. Edellisen kerran piti hyppiä narua 700 kertaa putkeen, voin kertoa että hermo meni tuntikausiksi. Se on sietämätöntä!!

Ja jotta ei kuullostaisi siltä, että pelkästään tässä on toiminnallisia ominaisuuksia kehitetty, testasin lopuksi vielä Mustan Barbaarin habatreenin. Mun hauis on sellainen pitkänmallinen, siksi ei kovin erottuva... :p

Maasta se rautakin on nostettava

Viime viikolla tein pitkästä aikaa mave ykkösiä. Jälleen, niinkuin usein ennenkin, törmäsin pää edellä henkiseen tiilimuuriin. 90 kiloa nousee juu, ei ongelmaa. Ei edes tuntunut mitenkään extreme-elämykseltä, vaikka harvakseltaan olen viime aikoina nostellut. Mutta voi hyvänen aika kun laittaa 5 kiloa lisää... pohkeet kramppaa jo kun katsoo tankoa. Niinku sitä luulee hallitsevansa mielensä, positiivista self talkkia, rentoudu, hengitä, hae paine kroppaan, päätä ja nosta. Jep jep. Edes pikkusormi ei oikeasti usko, että nousisi. Mun henkinen maksimi on 92,5 kiloa. Kyllä teki mieli kiroilla. Jos ihminen jaksaa pitää 100 kiloa niskassa ja tehdä sillä edes vajaita kyykkyjä, eikä se pelota, miksei voi uskoa että jaksaa samoilla perslihaksilla hilata sitä tankoa toiseenkin suuntaan. Koutsilla on onneksi keinonsa, nostellaan isoja rautoja korokkeelta ensin, niin saadaan alitajuntaankin viesti perille. :)

Mielen voima konkretisoituu karulla tavalla noinkin yksinkertaisessa asiassa. Kroppa ei toimi, jos mieli ei usko. En ihan hirveän syvällisesti uskalla ajatella, miten paljon oman henkiset esteet rajoittaa sitten vähän hienovaraisemmissa tehtävissä. En edes tiedä, mistä tuo mave-ongelma tulee. Paljon mua pienemmät ihmiset nostelee kolminumeroisilla painoilla sarjoja, ei mulla pitäis olla mitään syytä pelätä. Mutta mielipä ei järkipuhetta ja faktoja kuuntele. Kun alkaa sheikata, ei pysy nopat käsissä.

Toisaalta, uskoin ihan epäilemättä, että osaan ilman pienintäkään harjoitusta väsätä upeita piparkakkutaloja tuhansien ihmisten nähtäväksi. En oo ikinä tehnyt, mutta olin varma että osaan ja tulee upeita. Pettymys oli suuri, kun näin kamalasti vaivaa niitten kanssa ja tulos oli säälittävä. :D Että ei sitä ihan pelkällä uskolla ja tahdonvoimallakaan sitten kuitenkaan. Mutta hei, nämä talot on sellaisia, että oikeasti lapsikin voi tehdä. Ei tulikuuman sokerin kanssa kikkailua, palat loksahtelee toistensa lomiin ku lego-palikat! Muotit ikeasta muutamalla eurolla. Taitoa ei voi ostaa, mutta välineet sentään.

Raskauskiloista

Seisoin tänään R-kioskilla haavi auki tuijottaen pirtsakan näköistä Fit -lehden kantta. En uskonut näkemääni, piti oikein mennä uudestaan läheltä katsomaan:

Toki on taas se vuodenaikojen vaihtuminen käsillä, kun pitää aloittaa uusi elämä. Se on jo niin blaah, etten mä siitä ole moksiskaan. Mutta: "Odottajan muistilista, näin vältät raskauskilot".  Ajoin siitä ärrältä töihin, ja aloin miettiä, että voisko kyseessä olla joku trolli? Että siellä lehdessä lukisikin oikeasti, että haloo, ei raskauskiloja voi välttää, älä stressaa. Harmittaa siis vähän, etten lehteä ostanut. Onko joku lukenut?

Raskauskiloja ei KUULU välttää. Pelkästään lapsi, istukka ja se vesi, missä sikiö uiskentelee, painavat jotain alle 10 kiloa. Plus, että kun baby tulee ulos, se tarvitsee äidin kehon erittämää, erittäin rasvapitoista ravintoa. Ei sitä mistään suonikkaasta hauiksesta irtoa. Sille, että keho pyrkii raskausaikana keräämään rasvaa itseensä, on SYY! Se on luonnonlaki, biologiaa, väitti kiinteytysjumppalehti sitten mitä tahansa.

Koko raskausajan mullekin kilvan kerrottiin, kuinka "kamalan hoikka sä oot" ja "eihän susta yhtään huomaa". Juu kiva kiitti, mutta onko se jotenkin tärkeää ja arvokasta? Ja sitten 5 kuukaudessa synnytyksen jälkeen pudotin 18 kiloa ja kuinka suuri sankari mä sitten olin!! "Eihän suhun ole jäänyt mitään!" Myöhemmin olen miettinyt, että mikä ihmeen kiire mulla oli tulla maailman laihimmaksi? Tekikö se musta onnellisemman? Ei.

Toki on raskauskiloja ja "raskauskiloja". "Raskauskilot" eivät johdu raskaudesta, vaan samasta mistä kaikki ylimääräiset kilot. Raskautta ei voi enää syyttää silloin kun lapsi esim. osaa lukea. :)

Mutta kaikki olevat ja tulevat äidit, raskauskilojen välttäminen ei ole tavoiteltavaa. Raskausaikana on vielä entistäkin tärkeämpää syödä terveellisesti ja riittävästi, liikkua sopivasti ja nukkua paljon! Tuossa lehden kannessa on yksi otsikko, jonka pitäisi herättää oikean suuntaisia ajatuksia. Anna Virmajoki syö 10 kertaa päivässä.

Yleisessä saunassa

Mä olen ihan hurahtanut saunomiseen ja uimiseen yhdessä ja vuorotellen. Parhaita iltoja on olleet Rauhaniemen saunalla vietetyt. Tulikuuma sauna, joka on täynnä eri kielillä pälättäviä ihmisiä ja ikkunasta näkyvä järvimaisema. Sitten järveen, jonka vesi on mulle aina liian kylmää. Sama toistuu niin kauan, että nestehukka käy liian nuuduttavaksi. Sitten mukavat vaatteet päälle ja rantakalliolle nauttimaan ilta-auringosta. Olotila on ihan täydellinen! Vitosen saunamaksu on tosi halpa hinta koko perheen yhteisestä harrastuksesta.

Recliner of Rage, maitorahkasta ja personal trainingista.

Mulla on blogi-burnoutti. Olen tässä kesälomalla seuraillut ehkä normaaliakin aktiivisemmin erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja ja keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Reagoin niihin riehumalla kotona, mutta en jaksa edes ottaa kantaa tai keskustella sen enempää kenenkään kanssa (ennenkuin nyt). Aikuiset ihmiset, enemmän ja vähemmän itseään liikunta-alan ammattilaisena pitävät väittävät, esittävät mustavalkoisia totuuksia, nostavat itseään jalustalle, RIITELEVÄT netissä. Toki kyseessä on marginaalisen pieni ryhmä liikunta-alalla toimijoista, mutta mirkku meikäläinen helposti alkaa pitää totuutena tai ainakin arvokkaana tietona ruudulla lukevaa, tunnetun ihmiset kirjoittamaa tekstiä.

Samalla olen seurannut parin tutun ja muutaman vieraamman valmistautumista ja etenemistä fitness-kisoihin. Nähnyt, miten kauniista ihmisistä kuoriutuu sinnikkäällä työllä epätodellisia urheilijaprinsessoja, jotka kimaltavat ja säteilevät lavalla. Penkkiurheilijana on helppo nauttia onnistumisesta ja elää mukana, punkkulasi kädessä. :) Sitten tätä riemua hiipiii joku häiritsemään kilpirauhaspeikko kainalossa: "fitness tuhoaa elimistön, kehon, mielen, elämän, parisuhteen, lapset..". Ja samaan aikaan tämä ensimmäisenä mainitsemani paremmin tiedostava ryhmä tuomitsee ulkonäkökeskeisyyden ja maitorahkan. 

Mirkku meikäläiselle voimannosto, painonnosto, bodaus, kahvakuulailu ja kuntosalilla käyminen tarkoittaa aika lailla samaa kuin kehonrakennus. Mutta kun mirkku kiinnostuu aiheesta, se nopeasti tajuaa lajien eron, ja senkin, että lajeja voi harrastellessa sekoittaa, eikä rahka ole kynnyskysymys. Oudoin asia tässä nettikeskustelussa onkin asiakkaan totaalinen aliarviointi. Nyt joku jo esittää, että personal trainerin pitäisi hallita myös traumaterapian alkeet. Ja pt:llä pitäisi olla ELÄMÄNKOKEMUSTA! Mielellään tietenkin kokemusta myös ylipainosta ja kilpirauhasongelmista, kilpaurheilusta ja kehonrakennuksesta, olisi hyvä myös tietää, mistä pakurikääpää löytyy. Luuleeko joku asiakas oikeasti, että sopiessaan tapaamisen valmentajan kanssa, hän pestaa elämäänsä henkilökohtaisen Jeesuksen? Ihmisen, joka ottaa kokonaisvaltaisen vastuun henkilön henkisestä, sosiaalisesta, taloudellisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista? Se, että joku ajattelee asiakkaan olevan niin yksinkertainen, tuntuu melkein henkilökohtaiselta loukkaukselta ja ottaa päähän.

Kun mulla on jalka poikki, en palkkaa personal traineria. Kun psyykkinen kuppi menee nurin, en palkkaa personal traineria. Mutta, kun haluan päästä parempaan fyysiseen kuntoon tai ehkä saavuttaa jonkin konkreettisemman tavoitteen kropassa ja elintavoissa, otan yhteyttä liikunta-alan ammattilaiseen eli esimerkiksi personal traineriin. Uskon vakaasti, että useimmat muutkin aikuiset tekevät samoin. Tuntuu, että nämä netissä itseään jalustalle nostavat ammattilaiset eivät kaikelta pohdinnalta ja väittelyltä mitenkään ehdi konkreettisesti tehdä töitä meidän ihan tavallisten mirkku meikäläisten kanssa, jotka nyt vaan haluavat oppia kyykkäämään oikein ja treenaamaan niin että siinä on jotain järkeä. 

Sekä tramojeni, että katkinaisten luitteni kanssa suuntaan jatkossakin lääkärin luo. Uskon, ja toivon että muutkin tekevät niin. Toivon myös, että kaikki oikeat valmentajat kanavoivat energiansa asiakkaitten hyväksi, eivätkä tuhlaa aikaa sen miettimiseen, kuka keksi ensimmäisenä että levytangon kanssa kyykätään melkein lattiaan asti. Sillä kun ei ole väliä, pääasia että kyykätään. 

(Satu-Marja's recliner of rage sisältää ainoastaan kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä, ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin minun omaan elämänkokemukseen ja traumahistoriaani, voin olla aivan väärässä. Nykyään siihen on oikeus, blogiajokorttia ei ole ainakaan vielä keksitty. :) )

Blondin pehmytkudosteoria.

Blondin teoria numero kaksi liittyy huikeaan oivallukseen ja äärettömän tehokkaaseen apuvälineeseen. Pohjustelen vähän ensin. Mä olen treenaillut tosi jalkapainotteisesti kevään ja kesän, yhdistänyt siihen portaita ja vähän intervallijuoksujakin. Olen ennenkin valittanut, kun jalat palautuu niin hitaasti. Jalkapäivän jälkeen on ollut aina tuskainen ja väsynyt olo. Jalkojen (ja pakaroiden) jatkuva särky ja pakotus on myös tehnyt nukahtamisesta ja nukkumisesta vaikeaa. Nukunkin usein jalat vähän kohotettuna.

Kesäkuussa sitten ajauduin Similän Even  kehonhuoltotunnille. Olenhan mä pilatesrullalla niksautellut rintarankaa auki ja muutenkin käyttänyt sitä lähinnä venyttelyn apuvälineenä. Nyt kuitenkin käytiin itse lihasten ja niitten päällä olevan sidekudoksen kimppuun vähän erilaisella rullalla. Kun tunnin ajan rullailin koko kroppaa läpi ohjatusti ja ajatuksen kanssa, sattui ihan hemmetisti ja olin oksentaa tunnin jälkeen. :D Erityisesti reidet oli todella tuskaiset. Oonhan mä niitä venytellyt jne, mutta ei se riitä!

Kova jalkatreeni on kerännyt kinttuihin kuona-aineita, ja kun naisellisen pehmeä nahka ja sidekudos tekee helposti lymfapumpusta vähän tehottoman, ei kuonat ole optimaalisesti poistuneet. Jalkoihin on jäänyt kestojumia ja ne on koko ajan "hapoilla". Tuon putkirullasession jälkeen nukuin paremmin kuin yli vuoteen ja kintuissa on tapahtunut myös silminnähtävä muutos. Kun "väljän" reisinahan alle kertyy ylimääräistä rasvaa, nestettä ja kuona-aineita, se näyttää pahalta. Sitä voisi myös sanoa selluliitiksi. :p Tämä kama on ahkeran (lue: päivittäisen) rullauksen ansiosta vähentynyt. Reisien etu- ja sivuosat oli alkuun aivan sairaan kivuliaat rullata, mutta vähitellen ne on alkaneet pehmetä. Pakarat tuntuu jo suorastaan irtonaisilta. Ei tästä mitään tieteellistä todistetta ole, mutta omat silmät ja fiilis kyllä puhuu sen puolesta, että kun aineenvaihduntaa saa paikallisesti tehostettua, ihon pintakin tasoittuu. Ja ennen kaikkea se jatkuva särky on poissa.

Nystyräinen rulla pureutuu sileää tehokkaammin juuri sidekudokseen ja hieroo paremmin lihasta. Se on  kova sisältä, eli säilyttää muotonsa vaahtorullaa paremmin. Pohkeet, sääret, kyljet, olkapäät, niska jne. niitten reisien ja pakaroitten lisäksi hyötyy rullauksesta. Aivan loistava konsti huoltaa kroppaa, yhdistettynä oikeanlaiseen (toimintakykyä ja liikkuvuutta lisäävään) treeniin, venyttelyyn, hierontaan, veden juomiseen ja tietty perunoista kuumimpaan eli oikeaan ruokaan. 

Ihmiset, kehon huoltaminen on TÄRKEÄÄ! Hapottunut ja kireä kroppa ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. kireät olkapään ja käden lihakset tekee käsien suoristamisesta hemmetin hankalaa.. :D 

Blondin teorioita

Monesti, kun tulee puheeksi ihmisten kanssa joku treenijuttu tai kuntoasia, saan kuulla kuinka onnekas olen asuessani personal trainerin kanssa. Ja kun saan käydä salilla ILMAISEKSI! Helppohan siinä sitten on. Jepjep. Kuinka moni meistä haluaa vapaa-ajallaan tehdä omaa työtään yhdessä elämänkumppanin kanssa? Taksikuskikin varmaan ilomielin kuskaa vapaalla vaimoa joka paikkaan, kun on sentään ammattilainen?

No mutta toki toisen ammattitaitoa voi hyödyntää, ja eräänä iltana tuskailin mun olkapäitä. Vaikka en ole mitenkään aktiivisesti nyt kesällä bodannut, mun epäkkäät turpoaa heti, kun kävelen levytangon ohi. Olkapäät sitten on pienet ja heikot ja usein vähän kipeätkin ja kyselin koutsilta neuvoa. Ja neuvoa sain, tänään kävin sitten asiaan.

Siinä tankoa ylös työnnellessä mulle tuli mieleen teoria. Olen joskus lukenut tutkimuksesta, että kun ihminen hymyilee paljon, sillä on omaan mielialaan positiivinen vaikutus. Eli tavallaan huijaa aivoja luulemaan, että on kivaa, kun vääntää nassunsa virneeseen. Tietenkin tähän liittyy muutakin, hymy saa yleensä positiivista kaikua myös ympäristöstä ja sitä kautta tulee hyvä fiilis. Mutta voiskohan aivoja huijata salillakin? Mulle tulee tosi hyvä olo kaikesta, missä viedään paino pään päälle, mitä raskaampi, sen parempi. Meillähän on tapana nostaa kädet ilmaan, kun voitetaan tai onnistutaan. Esim työnnössä kädet pitää suoristaa räjähtävästi, sehän muistuttaa sellaista spontaania tuuletusta. :D Ehkä aivot alkaa 50 toiston jälkeen erittää voittajafiilis-hormonia, mene ja tiedä! 

Mun tikkupullakäsillä nousee maks. jotain 40 kiloa, tuskin saan rinnallekaan paljon enempää. Silti, ylös nostaminen on ihan sairaan koukuttavaa, ja tekee paitsi yläosastolle, myös keskivartalon syville tukifileille hyvää. Kun tukilihaksisto vahvistuu, tekniikka kehittyy ja hermotus paranee, kyllä ne kilomäärätkin äkkiä kasvaa. 

Työntösetin jälkeen eristelin vielä huolellisesti ärsyttävillä vipunostoilla joka suuntaan ja havaitsin taas kiusallisen puolieron. Hapotti mahtavasti ja oikein tunsi kun veri kohisi olkapäissä. Sitten siirryin äkkiä peilin eteen ottamaan kuvia olkapäistä! Kun näkee vielä huomennakin (kuvista), mitä treeni tekee heti ja vähitellen, jaksaa huitoa seuraavalla kerralla vielä innokkaammin!

Yläkroppa on naiselle todella kiitollinen bodattava, siellä muutoksen näkee helposti kun rasvaa on vähän. Reisissä voi olla vaikka kuinka sitkeät lihat, pakaroista puhumattakaan, mutta norminaikkosella ne lihakset vaan kohottaa sitä pehmeää massaa oikeaan suuntaan. Ei niitä lihaksia ikinä näe. :)  Tähän pehmeään massaan liittyen mulla on myös ihan oma teoria, siitä ensi jaksossa! Nyt mä lähden loppupäiväksi hymyilemään ja hikoilemaan, tack och adjö! Koutsille kiitos treenivinkistä (ilmaisesta, miettikää!!) ja muille hyvää oloa perjantaihin!

Sitkun mutku

Netissä on käynnissä taas joku ihmeen sota, Kukka kirjoitti ikävään sävyyn fitness-urheilusta ja sai kamalasti kannatusta. Fitness-urheilijat siitä sitten suivaantuivat, ja vähän minäkin. Kehonpalvonta ja ortoreksia ei ole hyväksi, se on selvä. Ylilyönti ei ole koskaan osuma, mutta yleistäminen saa mut ainakin ärsyyntymään. Fitness-urheilu ei voi mitenkään olla yhtä kuin syömishäiriö, ainakaan kovin kauaa.

Ihan varmasti fitness-piireissä, niinkuin kaikissa piireissä, on ihmisiä, joilla lähtee lapasesta. Mä en henk. koht. näe juuri mitään eroa kehon muokkaamisella ja vaikka sisustamisella, jotain muutetaan, että näyttäis kivemmalta. Totta on kuitenkin on se, että kehon muokkaaminen ja lavalle arvosteltavaksi meneminen vaatii todella tervettä ja kypsää itsetuntoa. Pitää pystyä erottamaan "minä" ja se arvostelun kohteena oleva ulkomuoto ja esiintyminen. Ja siihen kisakuntoon on mahdollista kiristellä kuulemma ilman nälänhätää ja parisuhteen loppumista. Jos osaa homman. Jos menee pieleen, vaakalaudalla on terveys, sekä henkinen että fyysinen. Väitän, että ihan samat riskit on aika monessa muussakin, pakaran muoto nyt vaan on ollut vähän "alalla" pinnalla viime aikoina. Jos siis on orientoitunut oikeita foorumeita seuraamaan, ei siitä aamulehdessä kirjoiteta.

Mä ajattelen, että niin kauan, kuin se oma elämäntapa ja tyyli on juuri nyt kivaa, kaikki on hyvin. Jos voin tänä päivänä elää niinkuin haluan, ei hätää. Pieleen menee siinä, jos elää joko "sitkussa" tai "mutkussa". Jos elää nyt jotain kuuria, jonka jälkeen taivas aukeaa, tulee suosituksi, kauniiksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi, ollaan metsässä. Tai jos ei tee sitä mitä haluais jonkun "mutkun" takia. Mutta, jos oikeasti nauttii juuri siitä omasta tyylistä treenata, syödä, olla ja vaikka tehdä töitä, mun mielestä fitness ja anti-fitness ei ole kumpikaan yhtään arvokkaampaa. Kaikilla ilmiöillä on vastailmiö. Mitä enemmän joku joukko kiinnostuu jostakin, sitä kärkkäämmin joku toinen joukko dissaa sen maan rakoon.

Itse kannatan semiä, ja tykkään siitä. Ehkä pari vuotta tai vielä vuosikin sitten olisin liittynyt kuoroon: "ketään ei kiinnosta sun pakarat, mä treenaan voimaa ja taitoa, en ulkonäön takia!! Hurraa ja halleluja!!" Kyllä mä voin nyt sanoa, että bodaan mun p*rsettä ja treenaan sen takia, että mä en loppu ikääni näyttäis tukka auki twisted sisterin laulajalta, vaan hyväkuntoiselta naiselta. Toki treenaaminen on mun mielestä kivaa, se on tapa ja rutiini, hyväkuntoisessa kropassa on hyvä olla jne. Ennen kaikkea nuo viimeiset, mutta onhan se vähän tekopyhää väittää, ettei "mua kiinnosta mun ulkonäkö".

Sitkut ja mutkut siis romukoppaan, oli muodikasta ja katu-uskottavaa tai ei, mä teen just sitä mitä mä haluan. Suosittelen, koska siitä tulee hyvä mieli!

Tämä sama koskee myös työelämää. Jos koko ajan laskee tunteja seuraavaan vapaapäivään ja lomaan, eikä ikinä ole onnellinen töissä, juuri siinä hetkessä, tehdessään sitä omaa perus duunia, kannattaa pysähtyä hetkeksi. Mä voin olla työputken loppupuolella väsynyt, mutta ihan vilpittömästi rrrrakastan silloinkin olla töissä. Mun työ on ihanaa, ihana kombo ihmisiä ympärillä, numeroiden pyörittämistä, nopeita ratkaisuja, kauniita asioita jne. Jos oma työ ei tunnu oikealta, kivalta, ei siihen kannata elämästään vuosikymmeniä tuhlata. Voi oikeasti olla, että sitä "sitkua" ei tule. Yksi harha-askel kiviportaissa tms. niin se voi kuulkaa olla siinä.

Elämä, oma kroppa ja mieli on tässä ja nyt. Kukaan muu ei siitä huolehtimisesta ole vastuussa kuin sinä itse! Ja mutkut on tekosyitä, kun tavoittelee oikeita asioita, kaikki järjestyy! Eli hurjasti tsemppiä kaikille kisadieetillä oleville, nauttikaa kevenevästä olotilastanne, samoin muille elämäntaparemontoijille! Ja meille muille, rakkautta ja loputtomasti näitä käsittämättömän kauniita kesäiltoja! Kaikille on tilaa täällä.

"Mutku en mä voi. Sitku mä tästä.." ;)

T-paitoja

Mustaa ja valkosta, myös punaista. Komia logo joko eessä tai takana. Veri nais! 

Tässä muuten kaikille loistava pakaratreenivinkki:

no ass..

Ja kymmenen minuuttia myöhemmin:

Ghettobooty in a minute! :D 

Valokuvaamiskulmaa vaihtamalla kasvaa peppu maksamakkarallekin! Buahhaa!

Huoltoa ja palauttelua

Viime viikonloppuna oli taas mahdollisuus mennä tutustumaan Kuntotehtaan palveluihin, kun lauantaina oli avoimet ovet iltapäivällä. Samaan aikaan oli myös Likkojen lenkki ja Nokian maraton, joten ihan tungosta ei ollut.

Mä olin heti aamusta Hannan pöydällä, ja sen takia en sitten reenannut mukana. Maistelin Foreverin tuotteita ja otin kuvia. Mä olen ravannut jos jonkinlaisissa hoidoissa ja hierojilla aika paljon elämäni aikana. Ihan vilpittömästi voin kehua ja suositella Tehtaan omaa hierojaa, olen ollut ihan super tyytyväinen! Omia nettisivuja ei vielä ole, mutta palvelut löytyvät facebookista, firman nimi on Htime.

Joonas näyttää, miten ei jonglöörata.

Foreverin tuotteista eniten kiinnostaa Argi+. Sehän sisältää mm. punaviiniuutetta, pakko olla terveellistä! :) Ei mutta oikeasti, meillä on tuollainen purkki kaapissa, joten ei ole iso panostus ottaa testikuuri. Tuotteen luvataan antavan lisää potkua mm treenaamiseen. Yllätyin myös Foreverin protskujen hyvästä mausta! Aloe vera-tuotteet onkin jo ihan tuttu juttu. Niinkuin olen ennenkin sanonut, olen tosi huono lisäravinteissa, mutta kuuriluontoisesti onnistun jotain joskus syömään. Argi+ on myös tosi hyvää, ihan kuin marjamehua.

Uudet avoimet ovet ja muuta äksöniä on kuulemma aika pikapuoliin tulossa, kun puolivuotissynttärit Tehtaalla lähestyy. Eilen saatiin painosta myös hienot t-paidat, pistän kuveja niistä tännekin, kunhan sellaisia on! \o/

Tonin ja Mikon täydellistä kuulan hallintaa...

Tästä tuli nyt ihan mainospuheenvuoro, mutta pakko mainostaa vielä mun ripsitaituria! Olen nyt muutaman kuukauden elänyt taas pidennetyin ripsin, ja on se vaan helppoo! Ei tarvi minkään ripsivärin kanssa tuhrata ja pelotella mummoja iltapäivällä kaupassa kun ripsarit on hierottu ympäriinsä. Mun ripset teki ja huoltaa Tiia Lumotusta Kauneudesta . Paitsi että Tiia on taitava ja kiva, tykkään kamalasti siitä, että ripset laitetaan ihan oman hoitohuoneen rauhassa, taustalla soi rentoutusmusiikki ja muutenkin tunnelma on rauhallinen. Kun siinä kuitenkin makaa vähintään tunnin kerrallaan silmät ummessa, ei ole kiva olla keskellä hässäkkää ja kuunnella kun ympärillä pyörii ja kikattelee ihmisiä, joita ei edes näe. Kyllähän sitä tunnin kuussa makais vaikka kadulla, mutta jos valita saa niin mieluummin noin! :) Samassa paikassa saa myös jäätävän upeat kynnet, Janina Lumous on palkittu ja käsittämättömän taitava kynsimuotoilija.

Mulla on taas kintut niin kipeet, että sanat ei riitä kertomaan. Eilen aamulla tein kunnon reisi-peppukiinteytysjumpan, enkä uskaltanut pysähtyä koko päivänä, ettei koivet jämähdä jumiin. Yöllä piti kuitenkin nukkua, ja nyt alkaa kipu olla huipussaan. :) Etukyykkyjä, sumo-maastavetoja ja hip thrustereita, pitkinä sarjoina ja huolellisesti. Niin ja paljon. Piti tehdä aamulla porraslenkki, mutta oisin varmaan kaatunut tai jotain. Eli tilanne on se, että mun alaraajat näyttää paistamattomilta pullapitkoilta (solkkuun oli jono, muuten ne ois ees esikypsennetyt..) mutta tuntuu vanhoilta kelohongilta, jotka katkeaa jos niitä taivuttaa. Jättekiva! Suosittelen painoharjoittelua kaikille! Erityisesti jalkajumppa on hyvä, seuraavana päivänä kaikki sattuu, väsyttää, on koko ajan nälkä jne.

Ei paljoo muuten naurata...

Leikki sikseen, kipua on, eikä se ole kivaa. Kipeytyneet isot lihakset on kuitenkin merkki siitä, että lihakset on saaneet tarpeeksi aggressiivisen ärsykkeen ja ne ehkäpä kehittyvät, jos osaan vielä antaa niille oikeanlaisia rakennusaineksia ja palautella ne toimintakuntoon hellästi. Haaveena olisi jonain päivänä saada pullapuoti näyttämään vähän tämän tyyppiseltä:

Justine Munro

Hauskaa viikonloppua, muista juoda tänäänkin ainakin 3 litraa vettä, venytellä vähän ja hymyillä paljon!

Ulkoilua kera kahvakuulan

Olipas niin kesäistä eilen! Aurinko paistoi niin houkuttelevasti, että selkäjumpan jälkeen otin kuulat kaveriksi ja menin haistelemaan nurmikkoa Tehtaan pihamalle. Mietin hetken, että kuinkahan fiksulta näyttää ohikulkijoista, kun siinä tien varressa itsekseni viskon rautapalloja, mutta tulin siihen tulokseen, että onhan siinä kuitenkin kuntosali. Eikai se mikään yllätys ole, että siellä treenataan. :)

Kuulien heitteleminen on ihan mielettömän kivaa, tuntuu hyvältä lihaksissa! Ja kyllähän se auringon lämpo iholla oli talven jälkeen aikamoista. :) Venyttelinkin oikein huolella, pehmoinen nurtsi oli täydellinen alusta siihenkin.

Ihannenainen :)

Melkein unohdin, tuossa aiemmin "puolet pienemmäksi" -Satun kanssa virtuaalisti juteltiin siitä, minkälainen oma ihannevartalo olisi. Lupailin itsekin vähän avata omaa näkemystä täydellisestä vartalosta. Tässä normaalin arjen keskellä se ei kyllä ihan hirveän paljon ole mielessä, kun mitään iso muutoprojektia ei mun elämässä ole meneillään kehon suhteen. Mutta siinä kohtaa, kun tästä aletaan puhua, on aina tosi virkistävää huomata, miten erilaiset kehot miellyttää eri ihmisten silmää! Siksi aihe on mielenkiintoinen.

Justine Munro

Tämä aihe tuli mieleen, kun eilen katselin Miss Suomi -finalistien kuvia iltalehden sivuilta. Havahduin omaan reaktiooni, kun katselin bikini-kuvia. :) Silmä on niin tottunut hyvin urheilullisiin, lihaksikkaisiin vartaloihin, että missit näytti äkkiseltään hyvin vaatimattomilta. Valkoiset biksut ja kalvakka iho yhdistettynä "normaaliin" kehon koostumukseen, ei herättänyt oikein mitään positiivisia viboja. Älkää ottako mua väärin, missit oli kaikki TODELLA kauniita tyttöjä, taivastelen tässä nyt sitä, että oma silmä on harjaantunut katsomaan urheilijoitten vartaloita. Järkyttävää, että se on vaikuttanut käsitykseen ihannevartalosta niin paljon.

Nicole Wilkins

Mun mielestä naisen kroppa on kauneimmillaan silloin, kun se on naisellinen, linjakkaan hoikka ja jäntevä, liikkuu notkeasti ja pehmeän vaivattomasti. Peppu ja tissit pitää olla, ja raajoissa lihasten muodot nähtävissä. Pitkät ja kapeat jalat ja kädet miellyttää mun silmää, sekä ruskettunut nahka tietenkin. :)

Gabby Douglas

Kropan ulkonäköön vaikuttaa paljon se, miten sitä liikuttaa. "Bodari-kävely" ei ole kovin kaunista, ja saa sironkin varren näyttämään vähän äijämäiseltä. Arvostan ihan valtavasti tanssijoita ja voimistelijoita ja muita, joilla on jäntevän kaunis kroppa, sekä taito ja voima tehdä sillä uskomattomia temppuja. :) Tuo yllä oleva niken sivuilla kaapattu kuva on tällä hetkellä mun ykkös inspis, onneksi mulla on oma pt, joka osaa purkaa kaikki temput helposti harjoiteltaviksi paloiksi. Se ei takaa, että ikinä mitään oppisin, mutta antaa toivoa.

Tästä esimerkiksi on hyvä alottaa. :)

Mutta joo, tollasia kuparin ruskeita, hoikan lihaksikkaita blondeja vähän pörröisellä surffitukalla voisin tänne linkitellä vaikka kuinka. Siinä se mun naisihanne taitaa ulkoisesti olla. :)

Justine Munro

Mun takalinjasto on muuten lauantain reenistä edelleen niin kipee, että suorastaan voin pahoin hetkittäin. :D Että hienosti kyykätty.  Tack och adjö, kommentoikaas ny vähän, minkä näköinen on teidän mielestä täydellinen naisvartalo!

Eräs keväinen lauantai

Heippa, ja nöyrimmät pahoittelut pitkästä blogihiljaisuudesta! Ei tosiaan oo mun tapaista, nyt on ollut vähän työkiirusta sekä "vitamiinien" säätöä, joka vei voimat niin että oon jaksanut vain pakolliset. Nyt alkaa taas olla  virtaa rukkasessa, eli eiköhän täältä taas kuulu normaaliin tahtiin. :)

Vappuiltiin ihan täällä kotinurkilla, eli ilmapalloja ja serpenttiiniä, Vapputori ja Pispalan Vappujuhla! Sinne ei kyllä jääty, Pelle Miljoona olis just alottanu mut me käppäiltiin takas kotiin.

Vappu katkas ihanasti viikon, pari hassua päivää ja taas tuli viikonloppu! Balettia ja pihahommia, sekä reipas iltajumppa, siinä päivän suunnitelmat!

Jos lapsen mielestä joku maan kaivaminen on tylsää, voi sille antaa tehtäväksi esimerkiksi kivien spreijaamisen valitsemallaan värillä. Terassistakin tuli vähän persoonallisempi! :)

Sillä aikaa kun nainen kaivoi maata, levitti soraa ja latoi kiviä ja lapsi ravisteli maalipulloja, mun ihana, rakas, komea ja taitava mies laittoi ruokaa. Mun kaaliin ei mene, miten siitä litteästä lohen palasta voi tehdä medaljonkeja. Mutta tänään mulle on kuulemma valmistettu opetusvideo, eli ehkä mäkin vielä. :D Kasvikset sentään olin osannut tuupata uuniin ennen mullan tonkimisen aloittamista. 

Ja illalla jalat ja selkää hapoille. Askelkyykkykävely tuntuu pelkästään miellyttävälle, mutta heti kohta sen jälkeen tulee se "mit.vit. halvaannunko mää" -tunne kun kaikki reisiin ja pakaroihin liittyvät asiat menee aivan tilttiin. :D Ihan lempiliike on se. Yks työkaveri kysy multa, että "hei where are you muscles? You work out don't you?" Ihmiskeho on ihmeellinen, sitä luulee hankkineensa pattia, sitten vähän laihduttaa tai pitää puntista viikon tauon. Haahaa, patti ei kasva tällaisella harrastelulla näkyväksi, no worries!

Elokuussa tehtaalla nostellaan taas kuulia kilpaa, ja tällä kertaa ehdottomasti pitää mukana olla myös oma Team Kuntotehdas! Mä en lupaa nostaa, mutta tiimiverkkareita mielelläni pitäisin. ;)