lauantai 25. elokuuta 2012

Kuulajuttuja




Jos joku on onnistunut olemaan huomaamatta, niin Crosstraining-keskus on nyt Polte! Uudet sivut osoitteessa http://www.poltesali.fi/ . Oikeastaan vain ulkoasu ja nimi ovat uudistuneet vetävämmiksi, muuten meininki on sama.

Viime viikonloppuna Poltteessa nähtiin kansainvälistä kahvakuulailua, Ventspils Atlans-kisassa oli mukana suomalaisten lisäksi porukkaa Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Venäjältä. Erityisesti oli kiva nähdä nuoria, siis ihan junioreita, sekä suuri mestari Vasily Ginko kuulan kahvassa, vaikkakin ilmeisesti vähän puolikuntoisena. Viiltävää tekniikka-analyysiä katsomossa, makuja on monia ja melkein väittely saatiin aikaiseksi siitä, kenen tempaus oli kaunein. :D



Huippuhetkiä oli jonglööraukset. Aluksi itse Vasily Ginko näyttää miten kuulaa käsitellään ja sitten venäjän joukkueen raksa-pena, kenen nimeä en nyt mistään löydä. :/ Kuulat on videolla 16-kiloiset, nätisti lentää! Pahoittelut epävakaudesta, iphonen jalusta oli vähän levoton. Jonglööraus on kivaa, ja aina kun näen jonkun heittelevän taitavasti, päätän treenata itsekin. Ja aina turhaudun noin minuutissa, kaikki energia menee varpaitten varomiseen ja v-sanoihin. :D Ja pitkäkyntisenä ei kannata edes yrittää.

Uinti on nyt siinä pisteessä, että toisella koutsauskerralla pääsin tekemään lyhyitä pätkiä vaparia HENGITYKSEN KANSSA! Huimaa. Voin kyllä oikeasti todella lämpimästi suositella pientä panostusta tekniikan opetukseen, jos uiminen tuntuu hankalalta.

Tänään lisää kuulakatsomossa analysointia, Hervannan K4-salilla on salikisat. Ja illalla jotain bilejuttuja. Have a grrrreat weekend!

-Satu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti