Aattoterveiset

Tehdastreeneissä tänä aamuna kuulemma vierailee itse punanuttu eli Joulu Pukki. Piti olla mukana, mutta tytär on vähän kipeä, niin väliin nyt sitten jäi. 

Mulla on ollut ilo ja onni olla työn kautta mukana tuhansien ihmisten jouluvalmisteluissa. Ihanaa kuulla, miten ihmiset on suunnitelleet kattauksia ja panostavat yksityiskohtiin juhlapöydissään. Hämmentävää sen sijaan oli nähdä useita jouluostoksilla humalassa tai aivan järkyttävässä krapulassa. Mitä ihmettä? 

Mun aamukahvi on terästetty vain maidolla, ja seuraavaksi tarkoitus on kuorruttaa kinkku ja ottaa hiki pintaan porraslenkillä ennen saunaa ja sukulointia. 

Jos saan koutsilta ruinattua kuva/videomatskua pukin jumpasta, sitä sitten huomenna. Nyt keskitytään toisiimme ja nauttimaan tunnelmasta, lämpöistä tunnelmaa sinne ruutujen taakse! 

Rinnalle vedä

Rinnalle kiskomista, etukyykkyjä, punnerrusta ja leuanvetoa. Ei kovin hifiä, vaan aivan basicia. Niin sen pitää olla mun mielestä. Rinnalleveto on niin tekninen suoritus, että harrastelijan pää takuulla tyhjenee a)työasioista, b)ihmisten murheista, c)lähestyvästä joulustressistä jne. Näin tänäänkin. Ensin treenattiin rinnalle vedon tekniikkaa huolella, sitten laitettiin painoja lisää ja vedettiin ykkösiä ja kakkosia. Sitten tehtiin kolmen viimeiseksi mainitun liikkeen 10 minuutin kiertotreeni. Very nice, kotona iski kova väsy. Selkää vähän kirvelee, kun leuanvetokuminauha lipsahti tossujen alta suoraan selkänahkaan. 

Pyysin erikseen vielä koutsia katsomaan mun rinnalle veto -suorituksen, kun edellisistä oli aikaa. "Tukka on vähän huonosti." Muuten meni oikein kivasti. Koska meillä on uusi superhieno videointilaite ja yksi todella innostunut videon väsääjä, toivon saavani tännekin jotain kivaa videomatskua joku päivä. Siihen asti, mennään päivän inkkarilla:

weheartit.com

     

Oli mulla muutakin: mulla on ollut tässä ilo saada työkaverikseni yksi fiksu ja kiva punapää, joka on todella viihdyttävä bloggaaja . Rahkamuija sai viime viikolla osakseen anonyymin loanheittoa. "Sussa ei ole jäljellä yhtään naisellisuutta" -kommentti sai mut miettimään, mitä se naisellisuus oikein on? Kyseinen nainen on pieni ja jäntevä, suloinen ja hymyilevä, töissä useimmiten hameessa. Tietenkään anonyymin tarkoitusperistä ei jaksa edes kirjoittaa, mutta aloin miettiä tätä naisellisuus-asiaa. Että kiitos vaan siitä tälle neropatille kuitenkin! En ole pohdinnassani päässyt vielä kovin konkreettisiin tuloksiin, palaan tähän kun aivoissa on enemmän happea! Nyt banaanipannaria, salkkareita, rakkautta ja unta, hyvää yötä!

Karanteeni

Ollaan vietetty tässä muutama päivä aikas lunkkia kotielämää, kun lapsonen viimein sairastui vesirokkoon. Olen siis käynyt juuri ja juuri kirjastosta hakeen leffoja, ja kaupasta evästä pikaisesti, kun ei tuota pikku dalmatialaista ole voinut julkisilla paikoilla kuljettaa. Näin joulun alla se on kuin biologinen ase, kukaan ei varmaan halua kuumeisia, kutisevia ja pilkullisia lapsia juhlapyhiksi. :) Onneksi kuitenkin selvittiin tosi kevyellä versiolla viruksesta, ei edes oikein kuumetta noussut.

Tykkään hirveästi olla kotona ja ottaa rennosti, puuhastella kotijuttuja, kokkailla ja siivoilla. Mutta kun salille ei ollut menemistä, lenkille piti päästä heti kun baby sitter kotiutui. Eli kymmenen aikaan illalla. Olin tosi kiukkuinen, kun tiet oli ihan sairaan liukkaat! En voinut yhtään ymmärtää, minkä takia näin mäkisellä alueella tiet on siis aivan hoitamatta ja ihminen, joka juoksee superultravaimennetuilla pilvilenkkareilla koiran kanssa keskellä yötä, on aivan suorastaan vaarassa kaatua! Kun koko ajan saa mennä kokovartalokrampissa ja pidättää hengitystä kun pelottaa, ei kevyt iltahölkkä välttämättä ole mikään nautinto. Sitten tietenkin siinä alamäessä, jossa ainoa jarrutuskeino on maahan heittäytyminen, joku sosiaalinen pikku fifi hyökkää tien yli tervehtimään. Mur, remmirähjä oli kyllä lenkkareitten päällä tällä kertaa.

Ja Pispalan portaat ne vasta oli, ihan jäässä! No portaissa onneksi irtosi hiki muustakin kuin kaatumisen pelosta ja kiukusta. Kaiteesta sai tukea aina kun tossu luiskahti alta.

Seuraavana iltana kuitenkin päätin koittaa paremmalla asenteella, ja laitoin Jukka-Pojan laulamaan korvanappeihin. Olin liikkeellä vielä vähän myöhempään, mutta tajusin sentään laittaa koiran vyölle kiinni, että voin tarvittaessa laskeutua kahden käden avulla. Mutta vielä mitä! Tein vähän pitemmän lenkin, ja olin tyytyväinen: "Noniii, onhan täällä hiekotettu, sillä lailla!" ja rullailin onnellisena metsätietä alamäkeen kohti Varalaa koiran suorastaan vaatiessa vauhtia. Aah, alamäkijuoksu pitävällä alustalla, niin hienoa! Jotain puolivälissä mulle valkeni, ettei suinkaan hiekoittajat olleet olleet myöhässä. Edellisen illan lenkki kulki pelkästään autoteitä. Jännä, ettei niitten hoidossa sitten ollut huomioitu keskiyön alamäkijuoksijoita... Että itse kiukkuni aiheutin. :)

Iltalenkkejä lukuunottamatta päivät on koostuneet kotona hengailusta, Suden Arvoituksesta ja Pojasta ja Ilveksestä. Ehkä haetaan vielä Myrsky huomenna, tai Näkymätön Elina. Mä en oikein jaksa katsoa piirrettyjä, siksi olen tosi iloinen ku oon päässyt valkkaamaan tollaisia munkin mielestä hyviä leffoja.

Ja lopuksi vielä kuva siitä, kun lapsi halusi vähän meikata äitiä. Makasin takkatulen lähellä tiedostaen näyttäväni pian tosi omituiselta, mutta itse prosessi on oikein rentouttava. Tarkkaan harkitut, hellät siveltimen vedot kasvoilla, pienen ihmisen täydellinen keskittyminen ja ohjeet väännellä naamaa, että varjot tulee oikeisiin paikkoihin. Lopputulos on tässä:

Ehkä vähän vaikutteita Karhukoplasta ja Uuno Turhapurosta. Kuvan ottaminen oli ehtona luvalle pestä naama. Tässä kuvassa ei ole filtteriä eikä edes rajausta, taiteilijan näkemykseen ei pidä kajota ellei oikeasti tiedä mitä tekee.

Itsenäisyyspäivää juhlistamme Varalassa Tehtaan pikkujouluissa. Luvassa on ulkotreeniä, rantasaunaa ja päivällistä loistoporukassa. Nyt pistän vielä blenderin surisemaan ja vetäsen taas ilta-airopiirisen. Tai se on varmaan HIIT, koska kestää vaan alle puol tuntii. Ainakaan se ei ole vaan koiran ulkoiluttamista, koska mulla on trikoot, tekninen takki ja heijastinliivi. Urheilijan erottaa koiranpissittäjästä vauhdin ohella varusteet! Ciao!

Kengät ja hierontaa

Mulla on viimeiset noin 3 vuotta ollut salikenkinä käytössä Adidaksen tanssitossut. Ostin ne alunperin tanssitarkoitukseen, ne on sopivan liukkaat, pehmeät ja taipuisat ja istuu täydellisesti mun kapeaan ja pitkävarpaiseen jalkaterään. Ei varmaan tarvi kertoa naisen ja kenkien välisestä tunnesiteestä, ehkä tiedätte. ;) No kuitenkin, olen kyllä tiedostanut, ettei tanssitossut ole ihan parhaat esim. painoharjoitteluun (jos ei ne villasukatkaan..) ja sen, että maailma on täynnä huippu teknisiä ja karkinkauniita tossuja, jotka soveltuis paremmin. Mutta se tunneside... kun vanhat tossut on niin tutut ja hyvät, käyttäisinkö uusia sittenkään? Yhdet Rykät on jääneet kaappiin, kun ne on liian jotenkin lenkkarit. Tukevat ja jämäkät ja turvalliset.

Olen kuitenkin etsinyt sivusilmällä paremmin omaa treenaamista avittavia sisäpelikenkiä. Kriteerit on kuitenkin olleet tiukat ja puoliso on ilmeisesti vähän turhautunut mun hämäriin jalkineviritelmiin. :) Ja sitten eilen, kun oltiin kaupungilla, ihan vaan menossa lounaalle (urkkakauppojen kautta jännästi), näin Stadiumissa ensimmäiset treenikengät, jotka aiheutti the reaktion. Pulssi kiihtyy, kananlihalle, silmät melkein kostuu. Melkein ei uskalla sovittaa, jos ne ei olekaan hyvät. Onneksi ne oli, täydelliset! Kyseessä on Nike Freet, ja niin sairaan hienot että en kestä!

Tietenkään se ulkonäkö ei ole ainoa kriteeri, mutta hyvätkään kengät ei ole kivat, jos ei ne miellytä silmää. Joten, olen hyvin hyvin onnellinen! Juomapulloon mätsääminen on bonus.

Toinen juttu, eilisen 40 minuutin pikatreenin (etukyykyt, jullea, kuulatempaksia) jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa Tehtaan uuden hierojan, Anna-Kaisan pöydälle. Taas tarvii sanoa, että ennenkokematon elämys, todellinen teräspeukalo! En tosiaan ollut tajunnut, miten jumissa olen, ja yläpakaran hieronta sai tuskan hien pintaan. Mutta aivan huippua ja menen varmasti pian uudestaan!

Nappula on treenannut kovasti päällä seisontaa, kotona on vähän heikot olosuhteet, mutta onneksi se pääsee "treenisalille" melkein aina kun haluaa. Ikinä sinne ei mennä, jos ei se halua, mutta munkin onneksi se haluaa paljon useammin kuin minä. Ja into oppia uusia temppuja on ihan käsittämätön, onneksi on ammattitaitoinen koutsikin omasta takaa, itse varmaan telkeäisin sen lapsiparkkiin värittämään kallon halkeamisen pelossa.

After massage-face ja rakkaat uudet ihanat kengät, jotka rakas ihana mieheni mulle sponssas.

Sitten paluu arkeen ja iltavuoroon kodinsisustuksen ihanaan maailmaan! Hattaroita, vaahtokarkkeja ja yksisarvisia teillekin, pysykää positiivisina!

Ruoka on ratkaisu

Olin parisen viikkoa sitten Tehtaan koutsi Even ravintoluennolla. Aiheena oli aktiivisen aikuisen ravinto. Olen periaatteessa hyvin tiedostava ja omasta mielestä fiksu ruoka-asioissa, silti arjessa on hyvä silloin tällöin vähän pysähtyä funtsimaan, mitä sitä oikein syö ja voisiko syödä paremmin. Siksi olin  heti käpälä pystyssä, kun luennosta kuulin.

En tykkää hifistelystä, ruokavalioista tai kalorien laskemisesta. Absoluuttinen kieltäytyminen mistään ei kuulu mun kuvioihin. Syön sokeria, viljoja ja juon alkoholia yms, mutta ihan niinkuin treenaamisessakin, iso kuva on se mikä ratkaisee. Pari mulle tärkeintä muistutusta luennolta olivat nämä: Ensinnäkin rytmistä on pidettävä kiinni. Esimerkiksi tänään, kun tiesin jumittavani palaverissa yhdestä neljään ilman taukoa, lounas kello 11 oli virhe. Neljältä olin valmis tappamaan ensimmäisen varpusen ravinnoksi, ja kun siitä pitää vielä ajaa tarhan kautta kotiin, venyi safkaväli kestämättömäksi. Tästä vaan ei VOI tinkiä, 3 tunnin välein pitää syödä.

Toinen aivan ultimaattisen tärkeä perusta ihmisen terveydelle on iän ikuinen puoli kiloa päivässä. Kasviksia monipuolisesti ja vaihdellen, mutta JOKA päivä vähintään puoli kiloa. Muutaman päivän kun tähän kiinnittää perusteellista huomiota, ollaan jo rakentamassa kivaa rutiinia. Sitä kuvittelee olevansa terveellisyyden ytimessä, kun kahdella pääruoalla on lautasella hailakan vihreää salaattia. Mutta ei, lisäksi tarvitaan marjoja, erilaisia hedelmiä, juureksia jne. Kuullostaa päiväkotitason informaatiolta, mutta hyvin tavallinen ongelma tavallisen ihmisen arjessa on kasvisten liian pieni osuus.

Sitten lisäksi vesi, mutta siihen mä olen jumissa jo muutenkin, se ei ole ongelma. Puhuttiin myös rasvoista, makroravinteiden osuuksista, smoothieista jne. Lisäksi pohdittiin, minkälaisia haasteita oikealle syömiselle voi arjessa olla.

Älyttomintä, mitä ihminen voi sanoa, on se että on pakko syödä eineksiä tms. koska ei ole AIKAA laittaa ruokaa. Mihin sitä aikaa on, jos ei elintärkeitten ravintoaineiden hankkimiseen, valmistamiseen ja syömiseen? Ei kai kukaan sano, ettei ole aikaa vaihtaa alushousuja tai käydä suihkussa? Kyse on priorisoinnista.

Mä en missään nimessä halua enää palata laskemaan kaloreita tai kieltäytymään. Sen sijaan koitan keskittyä syömisessä huolehtimaan siitä, että jokaisen päivän aikana ainutkertainen kehoni saa rakennusaineita tarpeeksi. Kun ne on hoidettu, jos vielä tuntuu että tekee mieli suklaata tai merkkareita, fine. Yleensä himot on kuitenkin merkki siitä, että ihan kaikkea tarpeellista ole tullut syötyä. Tai tarpeeksi usein, niinkuin tänään.

Aterian jälkeen ei myöskään saa väsyttää tai sattua mahaan. Sekin pitää oppia tietämään, että millaisella tankkauksella saa koneen pidettyä käynnissä ja naaman iloisena. En missään nimessä ole malliesimerkki tässäkään, mutta parhaani teen ja terveeltä pohjalta.

Ruoka on vastaus ainakin seuraaviin asioihin:

-Väsyttää tämä pimeys ->vitamiineja ja hyviä rasvoja koneeseen! Vettä, vettä ja vettä, vaihda myös suola laadukkaaseen ja puhdistamattomaan.

-Päätä särkee iltapäivällä -> Vettä, vettä ja vettä. Ateriarytmi, alkaen aamiaisesta. Tästä ei tingitä.

-Koko ajan on flunssa ja kipu ja kutina -> puoli kiloa päivässä, eikä pelkkiä banaaneja. Tutustu uusiin kavereihin, ruusukaali, punajuuri, avocado, bataatti, sitrukset jne. Vaikka me asutaan täällä käpy-vyöhykkeellä, meillä on marketit väärällään eksoottisia ihanuuksia.

-Iltapäivällä on niin nuutunut, tekis vaan mieli mennä nukkumaan -> jaha, koitappa ensin että juot litran vettä. Hetken päästä saattaa kirkastua.

Ruoka on vastaus, toinen on uni. Siitäkään ei kannata kovin usein tinkiä! :) Jokaisella aterialla pitää syödä jotain proteiinia, sekä jotain kasvista. Siihen päälle omega3 ja d-vitamiini, niin alkaa paketti olla kasassa.

Ei mulla muuta, tällanen pieni saarna vaan! :) Nyt salille, mukelo pomppii jo eteisessä intona!

Rehuja ja mustaa barbaaria

Hei vaan hei, vähän on lukijakato iskenyt, kun oli jotain puolen vuoden taukoja tuossa. Mutta moi te satunnaiset silti! o/

Tampereelle on ilmestynyt ihana uusi salaattiravintola Greli. Maanantaina satoi vaakasuoraan takin alle, ja ajatus jääkylmästä salaattilounaasta ei ollut oikein houkutteleva. Mutta, Grelissä oli lämmin! Kaunis ja simppeli paikka, ihanaa kun saa itse valkata tosi kivoista raaka-aineista lounaansa. Mentiin heti keskiviikkona uudestaan, ja edelleen oli lämmintä ja mukavaa. :) Jostain syystä ruokapaikoissa on usein kylmä... Uu, menkää Greliin, sieltä saa myös napattua mukaan salattiinsa, jos ei halua paikan päällä syödä.

Hiukan tällasta astiakauppiasta ja semisti hipahtavaa häiritsee kertiksillä muoviboksista syöminen ravintolassa, mutta ehkäpä astiat saapuvat myöhemmin? Hope so. No mutta, nousee kyllä kantapaikkojen joukkoon, siihen Nekalan Pihvikeisarin rinnalle melkein.

Sitten menin Kukka Laakson inspiroimana ostamaan myös Molkosania ja Strathia. Molkkikseen olen jo koukussa. "Edistää painonhallintaa" on hyvä myyntipuhe aina,ja onnelliset lehmät Alpeilla.

Ooppeli on muuten loistava talviauto, mutta voi jestas miten nuo lasit vetää huuruun heti kun on ollut vähän kylmempää. Vuosi sitten näihin aikoihin rysäytin motarilla kaiteeseen kun oli vähän huono näkyvyys... Siksi nykyisin istun kiltisti parkissa niin kauan, että näkyy kunnolla. Ja olen sitten vähän myöhässä, mieluummin niin.
Talvirenkaat on kuitenkin ajoissa alla tällä kertaa, ei tartte kavereitten tuuppia vauhtia ylämäessä. :D

Tänään oli salilla taas painonnostomeininki, työntöjä eka telineestä, sitten pukeilta ja lopulta maasta. Tykkään ihan hirveästi enemmän räjähtävästä nostelusta, kuin vaikka mavesta. (Mutta menipä muuten tuossa päivänä eräänä se mave-satanenkin rikki, pikku korokkeelta tosin.) Painonnostoliikkeissä tuntee kehityksen tosi nopeasti, jos ei painojen kasvusta, niin siitä räjähtävyydestä. Härkä esimerkiksi on voimakas, muttei kovin räjähtävä. Haluaisin tulla yhtä räjähtäväksi, kimmoisaksi ja taitavaksi, kuin puolisoni, ja siksi olen kuuliaisesti hyppinyt narua, boksille jne. Painonnosto on näistä ainoa, mistä tulee hyvä mielikin vielä. Se, etten ikinä voi tulla yhtä hyväksi, ei haittaa periaatteessa kuitenkaan, koska mä olen notkeampi. :) Mutta juu, nostelu on mukavaa. Edellisen kerran piti hyppiä narua 700 kertaa putkeen, voin kertoa että hermo meni tuntikausiksi. Se on sietämätöntä!!

Ja jotta ei kuullostaisi siltä, että pelkästään tässä on toiminnallisia ominaisuuksia kehitetty, testasin lopuksi vielä Mustan Barbaarin habatreenin. Mun hauis on sellainen pitkänmallinen, siksi ei kovin erottuva... :p

Maasta se rautakin on nostettava

Viime viikolla tein pitkästä aikaa mave ykkösiä. Jälleen, niinkuin usein ennenkin, törmäsin pää edellä henkiseen tiilimuuriin. 90 kiloa nousee juu, ei ongelmaa. Ei edes tuntunut mitenkään extreme-elämykseltä, vaikka harvakseltaan olen viime aikoina nostellut. Mutta voi hyvänen aika kun laittaa 5 kiloa lisää... pohkeet kramppaa jo kun katsoo tankoa. Niinku sitä luulee hallitsevansa mielensä, positiivista self talkkia, rentoudu, hengitä, hae paine kroppaan, päätä ja nosta. Jep jep. Edes pikkusormi ei oikeasti usko, että nousisi. Mun henkinen maksimi on 92,5 kiloa. Kyllä teki mieli kiroilla. Jos ihminen jaksaa pitää 100 kiloa niskassa ja tehdä sillä edes vajaita kyykkyjä, eikä se pelota, miksei voi uskoa että jaksaa samoilla perslihaksilla hilata sitä tankoa toiseenkin suuntaan. Koutsilla on onneksi keinonsa, nostellaan isoja rautoja korokkeelta ensin, niin saadaan alitajuntaankin viesti perille. :)

Mielen voima konkretisoituu karulla tavalla noinkin yksinkertaisessa asiassa. Kroppa ei toimi, jos mieli ei usko. En ihan hirveän syvällisesti uskalla ajatella, miten paljon oman henkiset esteet rajoittaa sitten vähän hienovaraisemmissa tehtävissä. En edes tiedä, mistä tuo mave-ongelma tulee. Paljon mua pienemmät ihmiset nostelee kolminumeroisilla painoilla sarjoja, ei mulla pitäis olla mitään syytä pelätä. Mutta mielipä ei järkipuhetta ja faktoja kuuntele. Kun alkaa sheikata, ei pysy nopat käsissä.

Toisaalta, uskoin ihan epäilemättä, että osaan ilman pienintäkään harjoitusta väsätä upeita piparkakkutaloja tuhansien ihmisten nähtäväksi. En oo ikinä tehnyt, mutta olin varma että osaan ja tulee upeita. Pettymys oli suuri, kun näin kamalasti vaivaa niitten kanssa ja tulos oli säälittävä. :D Että ei sitä ihan pelkällä uskolla ja tahdonvoimallakaan sitten kuitenkaan. Mutta hei, nämä talot on sellaisia, että oikeasti lapsikin voi tehdä. Ei tulikuuman sokerin kanssa kikkailua, palat loksahtelee toistensa lomiin ku lego-palikat! Muotit ikeasta muutamalla eurolla. Taitoa ei voi ostaa, mutta välineet sentään.