Rehuja ja mustaa barbaaria

Hei vaan hei, vähän on lukijakato iskenyt, kun oli jotain puolen vuoden taukoja tuossa. Mutta moi te satunnaiset silti! o/

Tampereelle on ilmestynyt ihana uusi salaattiravintola Greli. Maanantaina satoi vaakasuoraan takin alle, ja ajatus jääkylmästä salaattilounaasta ei ollut oikein houkutteleva. Mutta, Grelissä oli lämmin! Kaunis ja simppeli paikka, ihanaa kun saa itse valkata tosi kivoista raaka-aineista lounaansa. Mentiin heti keskiviikkona uudestaan, ja edelleen oli lämmintä ja mukavaa. :) Jostain syystä ruokapaikoissa on usein kylmä... Uu, menkää Greliin, sieltä saa myös napattua mukaan salattiinsa, jos ei halua paikan päällä syödä.

Hiukan tällasta astiakauppiasta ja semisti hipahtavaa häiritsee kertiksillä muoviboksista syöminen ravintolassa, mutta ehkäpä astiat saapuvat myöhemmin? Hope so. No mutta, nousee kyllä kantapaikkojen joukkoon, siihen Nekalan Pihvikeisarin rinnalle melkein.

Sitten menin Kukka Laakson inspiroimana ostamaan myös Molkosania ja Strathia. Molkkikseen olen jo koukussa. "Edistää painonhallintaa" on hyvä myyntipuhe aina,ja onnelliset lehmät Alpeilla.

Ooppeli on muuten loistava talviauto, mutta voi jestas miten nuo lasit vetää huuruun heti kun on ollut vähän kylmempää. Vuosi sitten näihin aikoihin rysäytin motarilla kaiteeseen kun oli vähän huono näkyvyys... Siksi nykyisin istun kiltisti parkissa niin kauan, että näkyy kunnolla. Ja olen sitten vähän myöhässä, mieluummin niin.
Talvirenkaat on kuitenkin ajoissa alla tällä kertaa, ei tartte kavereitten tuuppia vauhtia ylämäessä. :D

Tänään oli salilla taas painonnostomeininki, työntöjä eka telineestä, sitten pukeilta ja lopulta maasta. Tykkään ihan hirveästi enemmän räjähtävästä nostelusta, kuin vaikka mavesta. (Mutta menipä muuten tuossa päivänä eräänä se mave-satanenkin rikki, pikku korokkeelta tosin.) Painonnostoliikkeissä tuntee kehityksen tosi nopeasti, jos ei painojen kasvusta, niin siitä räjähtävyydestä. Härkä esimerkiksi on voimakas, muttei kovin räjähtävä. Haluaisin tulla yhtä räjähtäväksi, kimmoisaksi ja taitavaksi, kuin puolisoni, ja siksi olen kuuliaisesti hyppinyt narua, boksille jne. Painonnosto on näistä ainoa, mistä tulee hyvä mielikin vielä. Se, etten ikinä voi tulla yhtä hyväksi, ei haittaa periaatteessa kuitenkaan, koska mä olen notkeampi. :) Mutta juu, nostelu on mukavaa. Edellisen kerran piti hyppiä narua 700 kertaa putkeen, voin kertoa että hermo meni tuntikausiksi. Se on sietämätöntä!!

Ja jotta ei kuullostaisi siltä, että pelkästään tässä on toiminnallisia ominaisuuksia kehitetty, testasin lopuksi vielä Mustan Barbaarin habatreenin. Mun hauis on sellainen pitkänmallinen, siksi ei kovin erottuva... :p

Maasta se rautakin on nostettava

Viime viikolla tein pitkästä aikaa mave ykkösiä. Jälleen, niinkuin usein ennenkin, törmäsin pää edellä henkiseen tiilimuuriin. 90 kiloa nousee juu, ei ongelmaa. Ei edes tuntunut mitenkään extreme-elämykseltä, vaikka harvakseltaan olen viime aikoina nostellut. Mutta voi hyvänen aika kun laittaa 5 kiloa lisää... pohkeet kramppaa jo kun katsoo tankoa. Niinku sitä luulee hallitsevansa mielensä, positiivista self talkkia, rentoudu, hengitä, hae paine kroppaan, päätä ja nosta. Jep jep. Edes pikkusormi ei oikeasti usko, että nousisi. Mun henkinen maksimi on 92,5 kiloa. Kyllä teki mieli kiroilla. Jos ihminen jaksaa pitää 100 kiloa niskassa ja tehdä sillä edes vajaita kyykkyjä, eikä se pelota, miksei voi uskoa että jaksaa samoilla perslihaksilla hilata sitä tankoa toiseenkin suuntaan. Koutsilla on onneksi keinonsa, nostellaan isoja rautoja korokkeelta ensin, niin saadaan alitajuntaankin viesti perille. :)

Mielen voima konkretisoituu karulla tavalla noinkin yksinkertaisessa asiassa. Kroppa ei toimi, jos mieli ei usko. En ihan hirveän syvällisesti uskalla ajatella, miten paljon oman henkiset esteet rajoittaa sitten vähän hienovaraisemmissa tehtävissä. En edes tiedä, mistä tuo mave-ongelma tulee. Paljon mua pienemmät ihmiset nostelee kolminumeroisilla painoilla sarjoja, ei mulla pitäis olla mitään syytä pelätä. Mutta mielipä ei järkipuhetta ja faktoja kuuntele. Kun alkaa sheikata, ei pysy nopat käsissä.

Toisaalta, uskoin ihan epäilemättä, että osaan ilman pienintäkään harjoitusta väsätä upeita piparkakkutaloja tuhansien ihmisten nähtäväksi. En oo ikinä tehnyt, mutta olin varma että osaan ja tulee upeita. Pettymys oli suuri, kun näin kamalasti vaivaa niitten kanssa ja tulos oli säälittävä. :D Että ei sitä ihan pelkällä uskolla ja tahdonvoimallakaan sitten kuitenkaan. Mutta hei, nämä talot on sellaisia, että oikeasti lapsikin voi tehdä. Ei tulikuuman sokerin kanssa kikkailua, palat loksahtelee toistensa lomiin ku lego-palikat! Muotit ikeasta muutamalla eurolla. Taitoa ei voi ostaa, mutta välineet sentään.

Raskauskiloista

Seisoin tänään R-kioskilla haavi auki tuijottaen pirtsakan näköistä Fit -lehden kantta. En uskonut näkemääni, piti oikein mennä uudestaan läheltä katsomaan:

Toki on taas se vuodenaikojen vaihtuminen käsillä, kun pitää aloittaa uusi elämä. Se on jo niin blaah, etten mä siitä ole moksiskaan. Mutta: "Odottajan muistilista, näin vältät raskauskilot".  Ajoin siitä ärrältä töihin, ja aloin miettiä, että voisko kyseessä olla joku trolli? Että siellä lehdessä lukisikin oikeasti, että haloo, ei raskauskiloja voi välttää, älä stressaa. Harmittaa siis vähän, etten lehteä ostanut. Onko joku lukenut?

Raskauskiloja ei KUULU välttää. Pelkästään lapsi, istukka ja se vesi, missä sikiö uiskentelee, painavat jotain alle 10 kiloa. Plus, että kun baby tulee ulos, se tarvitsee äidin kehon erittämää, erittäin rasvapitoista ravintoa. Ei sitä mistään suonikkaasta hauiksesta irtoa. Sille, että keho pyrkii raskausaikana keräämään rasvaa itseensä, on SYY! Se on luonnonlaki, biologiaa, väitti kiinteytysjumppalehti sitten mitä tahansa.

Koko raskausajan mullekin kilvan kerrottiin, kuinka "kamalan hoikka sä oot" ja "eihän susta yhtään huomaa". Juu kiva kiitti, mutta onko se jotenkin tärkeää ja arvokasta? Ja sitten 5 kuukaudessa synnytyksen jälkeen pudotin 18 kiloa ja kuinka suuri sankari mä sitten olin!! "Eihän suhun ole jäänyt mitään!" Myöhemmin olen miettinyt, että mikä ihmeen kiire mulla oli tulla maailman laihimmaksi? Tekikö se musta onnellisemman? Ei.

Toki on raskauskiloja ja "raskauskiloja". "Raskauskilot" eivät johdu raskaudesta, vaan samasta mistä kaikki ylimääräiset kilot. Raskautta ei voi enää syyttää silloin kun lapsi esim. osaa lukea. :)

Mutta kaikki olevat ja tulevat äidit, raskauskilojen välttäminen ei ole tavoiteltavaa. Raskausaikana on vielä entistäkin tärkeämpää syödä terveellisesti ja riittävästi, liikkua sopivasti ja nukkua paljon! Tuossa lehden kannessa on yksi otsikko, jonka pitäisi herättää oikean suuntaisia ajatuksia. Anna Virmajoki syö 10 kertaa päivässä.

Yleisessä saunassa

Mä olen ihan hurahtanut saunomiseen ja uimiseen yhdessä ja vuorotellen. Parhaita iltoja on olleet Rauhaniemen saunalla vietetyt. Tulikuuma sauna, joka on täynnä eri kielillä pälättäviä ihmisiä ja ikkunasta näkyvä järvimaisema. Sitten järveen, jonka vesi on mulle aina liian kylmää. Sama toistuu niin kauan, että nestehukka käy liian nuuduttavaksi. Sitten mukavat vaatteet päälle ja rantakalliolle nauttimaan ilta-auringosta. Olotila on ihan täydellinen! Vitosen saunamaksu on tosi halpa hinta koko perheen yhteisestä harrastuksesta.

Recliner of Rage, maitorahkasta ja personal trainingista.

Mulla on blogi-burnoutti. Olen tässä kesälomalla seuraillut ehkä normaaliakin aktiivisemmin erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja ja keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Reagoin niihin riehumalla kotona, mutta en jaksa edes ottaa kantaa tai keskustella sen enempää kenenkään kanssa (ennenkuin nyt). Aikuiset ihmiset, enemmän ja vähemmän itseään liikunta-alan ammattilaisena pitävät väittävät, esittävät mustavalkoisia totuuksia, nostavat itseään jalustalle, RIITELEVÄT netissä. Toki kyseessä on marginaalisen pieni ryhmä liikunta-alalla toimijoista, mutta mirkku meikäläinen helposti alkaa pitää totuutena tai ainakin arvokkaana tietona ruudulla lukevaa, tunnetun ihmiset kirjoittamaa tekstiä.

Samalla olen seurannut parin tutun ja muutaman vieraamman valmistautumista ja etenemistä fitness-kisoihin. Nähnyt, miten kauniista ihmisistä kuoriutuu sinnikkäällä työllä epätodellisia urheilijaprinsessoja, jotka kimaltavat ja säteilevät lavalla. Penkkiurheilijana on helppo nauttia onnistumisesta ja elää mukana, punkkulasi kädessä. :) Sitten tätä riemua hiipiii joku häiritsemään kilpirauhaspeikko kainalossa: "fitness tuhoaa elimistön, kehon, mielen, elämän, parisuhteen, lapset..". Ja samaan aikaan tämä ensimmäisenä mainitsemani paremmin tiedostava ryhmä tuomitsee ulkonäkökeskeisyyden ja maitorahkan. 

Mirkku meikäläiselle voimannosto, painonnosto, bodaus, kahvakuulailu ja kuntosalilla käyminen tarkoittaa aika lailla samaa kuin kehonrakennus. Mutta kun mirkku kiinnostuu aiheesta, se nopeasti tajuaa lajien eron, ja senkin, että lajeja voi harrastellessa sekoittaa, eikä rahka ole kynnyskysymys. Oudoin asia tässä nettikeskustelussa onkin asiakkaan totaalinen aliarviointi. Nyt joku jo esittää, että personal trainerin pitäisi hallita myös traumaterapian alkeet. Ja pt:llä pitäisi olla ELÄMÄNKOKEMUSTA! Mielellään tietenkin kokemusta myös ylipainosta ja kilpirauhasongelmista, kilpaurheilusta ja kehonrakennuksesta, olisi hyvä myös tietää, mistä pakurikääpää löytyy. Luuleeko joku asiakas oikeasti, että sopiessaan tapaamisen valmentajan kanssa, hän pestaa elämäänsä henkilökohtaisen Jeesuksen? Ihmisen, joka ottaa kokonaisvaltaisen vastuun henkilön henkisestä, sosiaalisesta, taloudellisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista? Se, että joku ajattelee asiakkaan olevan niin yksinkertainen, tuntuu melkein henkilökohtaiselta loukkaukselta ja ottaa päähän.

Kun mulla on jalka poikki, en palkkaa personal traineria. Kun psyykkinen kuppi menee nurin, en palkkaa personal traineria. Mutta, kun haluan päästä parempaan fyysiseen kuntoon tai ehkä saavuttaa jonkin konkreettisemman tavoitteen kropassa ja elintavoissa, otan yhteyttä liikunta-alan ammattilaiseen eli esimerkiksi personal traineriin. Uskon vakaasti, että useimmat muutkin aikuiset tekevät samoin. Tuntuu, että nämä netissä itseään jalustalle nostavat ammattilaiset eivät kaikelta pohdinnalta ja väittelyltä mitenkään ehdi konkreettisesti tehdä töitä meidän ihan tavallisten mirkku meikäläisten kanssa, jotka nyt vaan haluavat oppia kyykkäämään oikein ja treenaamaan niin että siinä on jotain järkeä. 

Sekä tramojeni, että katkinaisten luitteni kanssa suuntaan jatkossakin lääkärin luo. Uskon, ja toivon että muutkin tekevät niin. Toivon myös, että kaikki oikeat valmentajat kanavoivat energiansa asiakkaitten hyväksi, eivätkä tuhlaa aikaa sen miettimiseen, kuka keksi ensimmäisenä että levytangon kanssa kyykätään melkein lattiaan asti. Sillä kun ei ole väliä, pääasia että kyykätään. 

(Satu-Marja's recliner of rage sisältää ainoastaan kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä, ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin minun omaan elämänkokemukseen ja traumahistoriaani, voin olla aivan väärässä. Nykyään siihen on oikeus, blogiajokorttia ei ole ainakaan vielä keksitty. :) )

Blondin pehmytkudosteoria.

Blondin teoria numero kaksi liittyy huikeaan oivallukseen ja äärettömän tehokkaaseen apuvälineeseen. Pohjustelen vähän ensin. Mä olen treenaillut tosi jalkapainotteisesti kevään ja kesän, yhdistänyt siihen portaita ja vähän intervallijuoksujakin. Olen ennenkin valittanut, kun jalat palautuu niin hitaasti. Jalkapäivän jälkeen on ollut aina tuskainen ja väsynyt olo. Jalkojen (ja pakaroiden) jatkuva särky ja pakotus on myös tehnyt nukahtamisesta ja nukkumisesta vaikeaa. Nukunkin usein jalat vähän kohotettuna.

Kesäkuussa sitten ajauduin Similän Even  kehonhuoltotunnille. Olenhan mä pilatesrullalla niksautellut rintarankaa auki ja muutenkin käyttänyt sitä lähinnä venyttelyn apuvälineenä. Nyt kuitenkin käytiin itse lihasten ja niitten päällä olevan sidekudoksen kimppuun vähän erilaisella rullalla. Kun tunnin ajan rullailin koko kroppaa läpi ohjatusti ja ajatuksen kanssa, sattui ihan hemmetisti ja olin oksentaa tunnin jälkeen. :D Erityisesti reidet oli todella tuskaiset. Oonhan mä niitä venytellyt jne, mutta ei se riitä!

Kova jalkatreeni on kerännyt kinttuihin kuona-aineita, ja kun naisellisen pehmeä nahka ja sidekudos tekee helposti lymfapumpusta vähän tehottoman, ei kuonat ole optimaalisesti poistuneet. Jalkoihin on jäänyt kestojumia ja ne on koko ajan "hapoilla". Tuon putkirullasession jälkeen nukuin paremmin kuin yli vuoteen ja kintuissa on tapahtunut myös silminnähtävä muutos. Kun "väljän" reisinahan alle kertyy ylimääräistä rasvaa, nestettä ja kuona-aineita, se näyttää pahalta. Sitä voisi myös sanoa selluliitiksi. :p Tämä kama on ahkeran (lue: päivittäisen) rullauksen ansiosta vähentynyt. Reisien etu- ja sivuosat oli alkuun aivan sairaan kivuliaat rullata, mutta vähitellen ne on alkaneet pehmetä. Pakarat tuntuu jo suorastaan irtonaisilta. Ei tästä mitään tieteellistä todistetta ole, mutta omat silmät ja fiilis kyllä puhuu sen puolesta, että kun aineenvaihduntaa saa paikallisesti tehostettua, ihon pintakin tasoittuu. Ja ennen kaikkea se jatkuva särky on poissa.

Nystyräinen rulla pureutuu sileää tehokkaammin juuri sidekudokseen ja hieroo paremmin lihasta. Se on  kova sisältä, eli säilyttää muotonsa vaahtorullaa paremmin. Pohkeet, sääret, kyljet, olkapäät, niska jne. niitten reisien ja pakaroitten lisäksi hyötyy rullauksesta. Aivan loistava konsti huoltaa kroppaa, yhdistettynä oikeanlaiseen (toimintakykyä ja liikkuvuutta lisäävään) treeniin, venyttelyyn, hierontaan, veden juomiseen ja tietty perunoista kuumimpaan eli oikeaan ruokaan. 

Ihmiset, kehon huoltaminen on TÄRKEÄÄ! Hapottunut ja kireä kroppa ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. kireät olkapään ja käden lihakset tekee käsien suoristamisesta hemmetin hankalaa.. :D 

Blondin teorioita

Monesti, kun tulee puheeksi ihmisten kanssa joku treenijuttu tai kuntoasia, saan kuulla kuinka onnekas olen asuessani personal trainerin kanssa. Ja kun saan käydä salilla ILMAISEKSI! Helppohan siinä sitten on. Jepjep. Kuinka moni meistä haluaa vapaa-ajallaan tehdä omaa työtään yhdessä elämänkumppanin kanssa? Taksikuskikin varmaan ilomielin kuskaa vapaalla vaimoa joka paikkaan, kun on sentään ammattilainen?

No mutta toki toisen ammattitaitoa voi hyödyntää, ja eräänä iltana tuskailin mun olkapäitä. Vaikka en ole mitenkään aktiivisesti nyt kesällä bodannut, mun epäkkäät turpoaa heti, kun kävelen levytangon ohi. Olkapäät sitten on pienet ja heikot ja usein vähän kipeätkin ja kyselin koutsilta neuvoa. Ja neuvoa sain, tänään kävin sitten asiaan.

Siinä tankoa ylös työnnellessä mulle tuli mieleen teoria. Olen joskus lukenut tutkimuksesta, että kun ihminen hymyilee paljon, sillä on omaan mielialaan positiivinen vaikutus. Eli tavallaan huijaa aivoja luulemaan, että on kivaa, kun vääntää nassunsa virneeseen. Tietenkin tähän liittyy muutakin, hymy saa yleensä positiivista kaikua myös ympäristöstä ja sitä kautta tulee hyvä fiilis. Mutta voiskohan aivoja huijata salillakin? Mulle tulee tosi hyvä olo kaikesta, missä viedään paino pään päälle, mitä raskaampi, sen parempi. Meillähän on tapana nostaa kädet ilmaan, kun voitetaan tai onnistutaan. Esim työnnössä kädet pitää suoristaa räjähtävästi, sehän muistuttaa sellaista spontaania tuuletusta. :D Ehkä aivot alkaa 50 toiston jälkeen erittää voittajafiilis-hormonia, mene ja tiedä! 

Mun tikkupullakäsillä nousee maks. jotain 40 kiloa, tuskin saan rinnallekaan paljon enempää. Silti, ylös nostaminen on ihan sairaan koukuttavaa, ja tekee paitsi yläosastolle, myös keskivartalon syville tukifileille hyvää. Kun tukilihaksisto vahvistuu, tekniikka kehittyy ja hermotus paranee, kyllä ne kilomäärätkin äkkiä kasvaa. 

Työntösetin jälkeen eristelin vielä huolellisesti ärsyttävillä vipunostoilla joka suuntaan ja havaitsin taas kiusallisen puolieron. Hapotti mahtavasti ja oikein tunsi kun veri kohisi olkapäissä. Sitten siirryin äkkiä peilin eteen ottamaan kuvia olkapäistä! Kun näkee vielä huomennakin (kuvista), mitä treeni tekee heti ja vähitellen, jaksaa huitoa seuraavalla kerralla vielä innokkaammin!

Yläkroppa on naiselle todella kiitollinen bodattava, siellä muutoksen näkee helposti kun rasvaa on vähän. Reisissä voi olla vaikka kuinka sitkeät lihat, pakaroista puhumattakaan, mutta norminaikkosella ne lihakset vaan kohottaa sitä pehmeää massaa oikeaan suuntaan. Ei niitä lihaksia ikinä näe. :)  Tähän pehmeään massaan liittyen mulla on myös ihan oma teoria, siitä ensi jaksossa! Nyt mä lähden loppupäiväksi hymyilemään ja hikoilemaan, tack och adjö! Koutsille kiitos treenivinkistä (ilmaisesta, miettikää!!) ja muille hyvää oloa perjantaihin!