Juhannus maalla jotenkin herätti tähän. Siellä oli ihan hiljaista, yöllä oli ihana istua portailla ja olla välittämättä sääskistä. Peltomaisema ympärillä toimi kuin pullo punkkua, päässä hiljeni. Tajusin yhtäkkiä, että tätä mä haluan! Puutalon tuoksun ja tilaa hengittää. Ja kun palasin arkeen, huomasin, kuinka se jatkuva pärinä ja kolke kiristää päänahkaa. Käytiin katsomassa jo mieletöntä maataloa loistavien kulkuyhteyksien päässä, metsässä. Hehkuttelin, kuinka ois huikeeta omistaa piha, jossa voi ajaa autolla lipputangon ympäri. Sitten kiipesin saunarakennuksen vintill... vintin portaille. Kuulin rapinaa ja aloin kiljua.
Aloin epäillä, kuinka lähelle luontoa oikeastaan halusin. Pesässä rätisevät puut ja lautalattia, kyllä kiitos. Kattoremontti ja hiirenloukut, nouuu thänks. Olin ehkä alkanut kuvitella, että maalla on aina juhannus. Pelkkää aikaa ja portailla haaveilua. Unohtanut talven ja arjen. Ja sen, miksi maalla kaikilla on kissa.
Onko se levottomuus sittenkään siinä ympärillä? Ehkä se onkin mielentila. Olen tosi kärsimätön, levoton ja hötky. Puhun nopeasti ja liikun nopeasti, en jaksa odottaa, että toiset saa puhuttua lauseensa loppuun tai kävelevät rauhallisemmin. Muuttuisinko muuttamalla maalle? Vai saisinko entistä pahempia hepuleita, kun saunan lämpiäminen kestäisi kauemmin? Luulen, että kierrän nyt vastausta johonkin tärkeään kysymykseen. Metsään voi paeta, mutta sieltä pitää tulla myös pois. Silloin se tasapaino pitäisi löytyä sisältä päin, siellä on kuitenkin se ainoa maailma, minkä oikeasti voi muuttaa. Sen voi hiljentää, vaikka moottoritietä ei.
Jos jollakulla nyt sattuu olemaan myynnissä hyväkuntoinen puutalo hyvien kulkuyhteyksien päässä Tampereen keskustasta, vähintään 3h+k+sauna, hinta ei hirveästi yli vanhan miljuunan, takka/leivinuuni, lautalattiat ja kuisti, niin kiireesti yhteys! :) Muuten musta taitaa tulla city-hiiri.
On se levottomuus varmaan isolta osin mielentila, mutta vaikuttaa se ympäristökin. Me kun muutettiin vähän citymmästä tänne metsäisempään lähiöön, tuli jotenkin rauhallisempi olo. Ikkunasta ei näe juuri mitään liikettä, vaikka asutaan rivaritaloyhtiössä ja leikkipaikka on tässä meidän minipihan takana. Mä tykkään kauheasti (suur)kaupunkinäkymästä ikkunoista, mutta onhan tommosen vanhan vihreän omenapuun katsominen kuitenkin tosi rauhoittavaa. Ja ihanaa on, kun ovesta pääsee heti metsään, löytyy useampikin koiralenkki, missä ei tarvitse autotien varressa kulkea. Jos saisin valita, että kaupunki vai maaseutu, niin en tiedä, kummassakin on puolensa, ehkä kuitenkin kerrostalo betonin keskellä olisi se omin juttu, mutta korkealla pitäisi asuu, että näkyisi metsääkin :-)
VastaaPoistaMä olen asunut myös sekä ihan kaupungissa, että lehmien laitumen laidalla ja enimmäkseen jotain siltä väliltä. Nyt olis yks ihan täydellinen koti kiikarissa, en uskalla siitä puhua vielä mitään enempää kun kiinnostuneita on muitakin. :) Ei muuten ole ihan helppo löytää kotia, joka on oikea sisältä (perheeseen ei kuulu remppareiskoja) että sijaitsee oikeassa paikassa. Oishan se tällaisina aamuina hieno pyöräillä töihin sen sijaan, että bensavalo vilkkuen kaahaa moottoritietä sinne. :) Sekin etu sulla Satu on, että pääset töihin kävellen! Luksusta.
VastaaPoistaJoo, tää on ainakin työmatkan suhteen vallan mainio! En ehkä muutenkaan vaadi kodilta niin paljon, ei olla remppaihmisiä mekään (Sami on wannabe), tykkään, että homma toimii ja plussaa on metsään pääsy nopeasti, jos on tarvetta :-) En haluaisi asua ihan keskellä ei mitään, en varmaan uskaltaisikaan... Toivottavasti löytyy pian just teille oikea koti!
VastaaPoistaJoo muakin se uskaltaminen vähän epäilyttää... :) En oikeesti uskaltais ees rivarissa asua ilman koiraa varmaan. Se onneks kertoo jos joku kulkee pihalla tms.
VastaaPoista