Perstuntuma-dieetti

Aamupalaksi kahvia ja äidin leipomaa pullaa... Telkkarista tulee Suurin pudottaja. Töitä on vielä kolme päivää jäljellä ennen lomaa. Jalat on tosi kipeät eilisestä treenistä, vaikka jouduin lyhentämään sitä rankasti ajanpuutteen ja lapsen mukana olon takia. 

Luin aamukahvin kaverina Jonin tekstin ja tulin iloiseksi, että joku kirjoittaa noin maanläheisesti liikkumisesta. Viime viikolla luin salilla Pro Body -lehteä (odotellessani miestä töistä vapautuvaksi) ja ahdistuin. Ahdistuin eksentrisestä lihastyöstä, hormonivasteesta ja muusta tieteellisestä, mitä kyykkäämiseen liittyy. Meinasin heittää trikoot roskiin, kun tajusin, etten tiedä koko kuntoilusta yhtään mitään. Enkä ole edes kiinnostunut. Kellon tarkka parsan punnitseminen on myös ahdistava ajatus. Olenkin kapinallisena kiljunut usein, ettei VOI olla niin vaikeaa päästä ja pysyä kunnossa! Se, että on energinen ja hyvinvoiva, näyttää urheilulliselta ja jaksaa hymyillä, ei VOI vaatia biologin tutkintoa, ravintovalmennusta, veriarvojen mittaamista, glykeemisten indeksien laskemista jne. En suostu sellaiseen. 

"Onko sulla joku syy syödä noin?" tai "Aiotko kauan jatkaa tuota?" ovat työpaikan aamupalapöydässä kuulemani kysymykset. Molemmilla kerroilla pysähdyin ihmettelemään, syödä miten, jatkaa mitä? Ei, en ole millään dieetillä. Syön näin, koska olen nälkäisenä ihan yksi perkele läheisille, sokerihumalassa flegmaattinen vätys joka ei ymmärrä puhetta jne. Syön, että jaksan. Pyrin syömään niin, että tuntuu hyvälle sekä siinä syödessä, että sen jälkeen. Ei töissä ole mahdollisuutta mennä päikkäreille ruuan jälkeen, siksi syön niin, että saan lisää virtaa, enkä niin, että nukahdan. Siinä syy, ja sitä aion jatkaa loppuelämän. 

Sama koskee treenaamista. Jos en liiku, tulen kipeäksi ja kiukkuiseksi, koska kroppa alkaa muuttua jäykäksi ja oleminen tuntuu ikävältä kehossa. Liikun niin, että se tuntuu tehdessä kivalle ja jälkikäteen on onnellinen olo. Bonusta, jos seuraavana päivänä tuntuu lihaksissa. Jos olen henkisesti ja fyysisesti liian kovilla jostain syystä, käytän aamupäivän niinkuin tänään, makoiluun yöpaidassa. :) 

Liikun useita tunteja viikossa, ja syön joka päivä kasviksia, enkä koske kermaperunoihin. Mutta ajatus siinä taustalla ei ole se, että "mun on pakko näyttää hyvältä, kuolen jos lihon". Ajatus on se, että olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Väitän tietäväni, koska keho kaipaa vettä, rautaa, c-vitamiinia lisää, nopeasti hiilareita jne. Enkä muista, koska olisin ollut flunssassa tms. Olen oppinut myös, ettei pulla silloin tällöin, tai karkkipussi   aika usein, ole kovin merkittävä asia kokonaisuuden kannalta. 

Mulle tuo "diet and exercise" tarkoittaa siis perstuntumalla syömistä, liikkumista ja lepoa. :D Ja tietenkin, kyselen viisaammilta ja opiskelen, jos siltä tuntuu. Halusin ehkä sanoa saman mitä Jonikin tekstissään: ei pidä ajatella, että elämä on joko tai. Kyllä se on sekä että. :) "Nyt lopetan herkkujen syömisen ja television katsomisen" on kovin lyhytaikainen päätös. Sen sijaan "alan syödä kunnon aamupalan joka aamu ja nostella rautaa pari kertaa viikossa kaverin kanssa" on äkkiä elämäntapa. Joten, ei ressata, nautitaan vaan olosta!