Raskauskiloista

Seisoin tänään R-kioskilla haavi auki tuijottaen pirtsakan näköistä Fit -lehden kantta. En uskonut näkemääni, piti oikein mennä uudestaan läheltä katsomaan:

Toki on taas se vuodenaikojen vaihtuminen käsillä, kun pitää aloittaa uusi elämä. Se on jo niin blaah, etten mä siitä ole moksiskaan. Mutta: "Odottajan muistilista, näin vältät raskauskilot".  Ajoin siitä ärrältä töihin, ja aloin miettiä, että voisko kyseessä olla joku trolli? Että siellä lehdessä lukisikin oikeasti, että haloo, ei raskauskiloja voi välttää, älä stressaa. Harmittaa siis vähän, etten lehteä ostanut. Onko joku lukenut?

Raskauskiloja ei KUULU välttää. Pelkästään lapsi, istukka ja se vesi, missä sikiö uiskentelee, painavat jotain alle 10 kiloa. Plus, että kun baby tulee ulos, se tarvitsee äidin kehon erittämää, erittäin rasvapitoista ravintoa. Ei sitä mistään suonikkaasta hauiksesta irtoa. Sille, että keho pyrkii raskausaikana keräämään rasvaa itseensä, on SYY! Se on luonnonlaki, biologiaa, väitti kiinteytysjumppalehti sitten mitä tahansa.

Koko raskausajan mullekin kilvan kerrottiin, kuinka "kamalan hoikka sä oot" ja "eihän susta yhtään huomaa". Juu kiva kiitti, mutta onko se jotenkin tärkeää ja arvokasta? Ja sitten 5 kuukaudessa synnytyksen jälkeen pudotin 18 kiloa ja kuinka suuri sankari mä sitten olin!! "Eihän suhun ole jäänyt mitään!" Myöhemmin olen miettinyt, että mikä ihmeen kiire mulla oli tulla maailman laihimmaksi? Tekikö se musta onnellisemman? Ei.

Toki on raskauskiloja ja "raskauskiloja". "Raskauskilot" eivät johdu raskaudesta, vaan samasta mistä kaikki ylimääräiset kilot. Raskautta ei voi enää syyttää silloin kun lapsi esim. osaa lukea. :)

Mutta kaikki olevat ja tulevat äidit, raskauskilojen välttäminen ei ole tavoiteltavaa. Raskausaikana on vielä entistäkin tärkeämpää syödä terveellisesti ja riittävästi, liikkua sopivasti ja nukkua paljon! Tuossa lehden kannessa on yksi otsikko, jonka pitäisi herättää oikean suuntaisia ajatuksia. Anna Virmajoki syö 10 kertaa päivässä.

Yleisessä saunassa

Mä olen ihan hurahtanut saunomiseen ja uimiseen yhdessä ja vuorotellen. Parhaita iltoja on olleet Rauhaniemen saunalla vietetyt. Tulikuuma sauna, joka on täynnä eri kielillä pälättäviä ihmisiä ja ikkunasta näkyvä järvimaisema. Sitten järveen, jonka vesi on mulle aina liian kylmää. Sama toistuu niin kauan, että nestehukka käy liian nuuduttavaksi. Sitten mukavat vaatteet päälle ja rantakalliolle nauttimaan ilta-auringosta. Olotila on ihan täydellinen! Vitosen saunamaksu on tosi halpa hinta koko perheen yhteisestä harrastuksesta.

Recliner of Rage, maitorahkasta ja personal trainingista.

Mulla on blogi-burnoutti. Olen tässä kesälomalla seuraillut ehkä normaaliakin aktiivisemmin erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja ja keskusteluja sosiaalisessa mediassa. Reagoin niihin riehumalla kotona, mutta en jaksa edes ottaa kantaa tai keskustella sen enempää kenenkään kanssa (ennenkuin nyt). Aikuiset ihmiset, enemmän ja vähemmän itseään liikunta-alan ammattilaisena pitävät väittävät, esittävät mustavalkoisia totuuksia, nostavat itseään jalustalle, RIITELEVÄT netissä. Toki kyseessä on marginaalisen pieni ryhmä liikunta-alalla toimijoista, mutta mirkku meikäläinen helposti alkaa pitää totuutena tai ainakin arvokkaana tietona ruudulla lukevaa, tunnetun ihmiset kirjoittamaa tekstiä.

Samalla olen seurannut parin tutun ja muutaman vieraamman valmistautumista ja etenemistä fitness-kisoihin. Nähnyt, miten kauniista ihmisistä kuoriutuu sinnikkäällä työllä epätodellisia urheilijaprinsessoja, jotka kimaltavat ja säteilevät lavalla. Penkkiurheilijana on helppo nauttia onnistumisesta ja elää mukana, punkkulasi kädessä. :) Sitten tätä riemua hiipiii joku häiritsemään kilpirauhaspeikko kainalossa: "fitness tuhoaa elimistön, kehon, mielen, elämän, parisuhteen, lapset..". Ja samaan aikaan tämä ensimmäisenä mainitsemani paremmin tiedostava ryhmä tuomitsee ulkonäkökeskeisyyden ja maitorahkan. 

Mirkku meikäläiselle voimannosto, painonnosto, bodaus, kahvakuulailu ja kuntosalilla käyminen tarkoittaa aika lailla samaa kuin kehonrakennus. Mutta kun mirkku kiinnostuu aiheesta, se nopeasti tajuaa lajien eron, ja senkin, että lajeja voi harrastellessa sekoittaa, eikä rahka ole kynnyskysymys. Oudoin asia tässä nettikeskustelussa onkin asiakkaan totaalinen aliarviointi. Nyt joku jo esittää, että personal trainerin pitäisi hallita myös traumaterapian alkeet. Ja pt:llä pitäisi olla ELÄMÄNKOKEMUSTA! Mielellään tietenkin kokemusta myös ylipainosta ja kilpirauhasongelmista, kilpaurheilusta ja kehonrakennuksesta, olisi hyvä myös tietää, mistä pakurikääpää löytyy. Luuleeko joku asiakas oikeasti, että sopiessaan tapaamisen valmentajan kanssa, hän pestaa elämäänsä henkilökohtaisen Jeesuksen? Ihmisen, joka ottaa kokonaisvaltaisen vastuun henkilön henkisestä, sosiaalisesta, taloudellisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista? Se, että joku ajattelee asiakkaan olevan niin yksinkertainen, tuntuu melkein henkilökohtaiselta loukkaukselta ja ottaa päähän.

Kun mulla on jalka poikki, en palkkaa personal traineria. Kun psyykkinen kuppi menee nurin, en palkkaa personal traineria. Mutta, kun haluan päästä parempaan fyysiseen kuntoon tai ehkä saavuttaa jonkin konkreettisemman tavoitteen kropassa ja elintavoissa, otan yhteyttä liikunta-alan ammattilaiseen eli esimerkiksi personal traineriin. Uskon vakaasti, että useimmat muutkin aikuiset tekevät samoin. Tuntuu, että nämä netissä itseään jalustalle nostavat ammattilaiset eivät kaikelta pohdinnalta ja väittelyltä mitenkään ehdi konkreettisesti tehdä töitä meidän ihan tavallisten mirkku meikäläisten kanssa, jotka nyt vaan haluavat oppia kyykkäämään oikein ja treenaamaan niin että siinä on jotain järkeä. 

Sekä tramojeni, että katkinaisten luitteni kanssa suuntaan jatkossakin lääkärin luo. Uskon, ja toivon että muutkin tekevät niin. Toivon myös, että kaikki oikeat valmentajat kanavoivat energiansa asiakkaitten hyväksi, eivätkä tuhlaa aikaa sen miettimiseen, kuka keksi ensimmäisenä että levytangon kanssa kyykätään melkein lattiaan asti. Sillä kun ei ole väliä, pääasia että kyykätään. 

(Satu-Marja's recliner of rage sisältää ainoastaan kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä, ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin minun omaan elämänkokemukseen ja traumahistoriaani, voin olla aivan väärässä. Nykyään siihen on oikeus, blogiajokorttia ei ole ainakaan vielä keksitty. :) )

Blondin pehmytkudosteoria.

Blondin teoria numero kaksi liittyy huikeaan oivallukseen ja äärettömän tehokkaaseen apuvälineeseen. Pohjustelen vähän ensin. Mä olen treenaillut tosi jalkapainotteisesti kevään ja kesän, yhdistänyt siihen portaita ja vähän intervallijuoksujakin. Olen ennenkin valittanut, kun jalat palautuu niin hitaasti. Jalkapäivän jälkeen on ollut aina tuskainen ja väsynyt olo. Jalkojen (ja pakaroiden) jatkuva särky ja pakotus on myös tehnyt nukahtamisesta ja nukkumisesta vaikeaa. Nukunkin usein jalat vähän kohotettuna.

Kesäkuussa sitten ajauduin Similän Even  kehonhuoltotunnille. Olenhan mä pilatesrullalla niksautellut rintarankaa auki ja muutenkin käyttänyt sitä lähinnä venyttelyn apuvälineenä. Nyt kuitenkin käytiin itse lihasten ja niitten päällä olevan sidekudoksen kimppuun vähän erilaisella rullalla. Kun tunnin ajan rullailin koko kroppaa läpi ohjatusti ja ajatuksen kanssa, sattui ihan hemmetisti ja olin oksentaa tunnin jälkeen. :D Erityisesti reidet oli todella tuskaiset. Oonhan mä niitä venytellyt jne, mutta ei se riitä!

Kova jalkatreeni on kerännyt kinttuihin kuona-aineita, ja kun naisellisen pehmeä nahka ja sidekudos tekee helposti lymfapumpusta vähän tehottoman, ei kuonat ole optimaalisesti poistuneet. Jalkoihin on jäänyt kestojumia ja ne on koko ajan "hapoilla". Tuon putkirullasession jälkeen nukuin paremmin kuin yli vuoteen ja kintuissa on tapahtunut myös silminnähtävä muutos. Kun "väljän" reisinahan alle kertyy ylimääräistä rasvaa, nestettä ja kuona-aineita, se näyttää pahalta. Sitä voisi myös sanoa selluliitiksi. :p Tämä kama on ahkeran (lue: päivittäisen) rullauksen ansiosta vähentynyt. Reisien etu- ja sivuosat oli alkuun aivan sairaan kivuliaat rullata, mutta vähitellen ne on alkaneet pehmetä. Pakarat tuntuu jo suorastaan irtonaisilta. Ei tästä mitään tieteellistä todistetta ole, mutta omat silmät ja fiilis kyllä puhuu sen puolesta, että kun aineenvaihduntaa saa paikallisesti tehostettua, ihon pintakin tasoittuu. Ja ennen kaikkea se jatkuva särky on poissa.

Nystyräinen rulla pureutuu sileää tehokkaammin juuri sidekudokseen ja hieroo paremmin lihasta. Se on  kova sisältä, eli säilyttää muotonsa vaahtorullaa paremmin. Pohkeet, sääret, kyljet, olkapäät, niska jne. niitten reisien ja pakaroitten lisäksi hyötyy rullauksesta. Aivan loistava konsti huoltaa kroppaa, yhdistettynä oikeanlaiseen (toimintakykyä ja liikkuvuutta lisäävään) treeniin, venyttelyyn, hierontaan, veden juomiseen ja tietty perunoista kuumimpaan eli oikeaan ruokaan. 

Ihmiset, kehon huoltaminen on TÄRKEÄÄ! Hapottunut ja kireä kroppa ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. kireät olkapään ja käden lihakset tekee käsien suoristamisesta hemmetin hankalaa.. :D 

Blondin teorioita

Monesti, kun tulee puheeksi ihmisten kanssa joku treenijuttu tai kuntoasia, saan kuulla kuinka onnekas olen asuessani personal trainerin kanssa. Ja kun saan käydä salilla ILMAISEKSI! Helppohan siinä sitten on. Jepjep. Kuinka moni meistä haluaa vapaa-ajallaan tehdä omaa työtään yhdessä elämänkumppanin kanssa? Taksikuskikin varmaan ilomielin kuskaa vapaalla vaimoa joka paikkaan, kun on sentään ammattilainen?

No mutta toki toisen ammattitaitoa voi hyödyntää, ja eräänä iltana tuskailin mun olkapäitä. Vaikka en ole mitenkään aktiivisesti nyt kesällä bodannut, mun epäkkäät turpoaa heti, kun kävelen levytangon ohi. Olkapäät sitten on pienet ja heikot ja usein vähän kipeätkin ja kyselin koutsilta neuvoa. Ja neuvoa sain, tänään kävin sitten asiaan.

Siinä tankoa ylös työnnellessä mulle tuli mieleen teoria. Olen joskus lukenut tutkimuksesta, että kun ihminen hymyilee paljon, sillä on omaan mielialaan positiivinen vaikutus. Eli tavallaan huijaa aivoja luulemaan, että on kivaa, kun vääntää nassunsa virneeseen. Tietenkin tähän liittyy muutakin, hymy saa yleensä positiivista kaikua myös ympäristöstä ja sitä kautta tulee hyvä fiilis. Mutta voiskohan aivoja huijata salillakin? Mulle tulee tosi hyvä olo kaikesta, missä viedään paino pään päälle, mitä raskaampi, sen parempi. Meillähän on tapana nostaa kädet ilmaan, kun voitetaan tai onnistutaan. Esim työnnössä kädet pitää suoristaa räjähtävästi, sehän muistuttaa sellaista spontaania tuuletusta. :D Ehkä aivot alkaa 50 toiston jälkeen erittää voittajafiilis-hormonia, mene ja tiedä! 

Mun tikkupullakäsillä nousee maks. jotain 40 kiloa, tuskin saan rinnallekaan paljon enempää. Silti, ylös nostaminen on ihan sairaan koukuttavaa, ja tekee paitsi yläosastolle, myös keskivartalon syville tukifileille hyvää. Kun tukilihaksisto vahvistuu, tekniikka kehittyy ja hermotus paranee, kyllä ne kilomäärätkin äkkiä kasvaa. 

Työntösetin jälkeen eristelin vielä huolellisesti ärsyttävillä vipunostoilla joka suuntaan ja havaitsin taas kiusallisen puolieron. Hapotti mahtavasti ja oikein tunsi kun veri kohisi olkapäissä. Sitten siirryin äkkiä peilin eteen ottamaan kuvia olkapäistä! Kun näkee vielä huomennakin (kuvista), mitä treeni tekee heti ja vähitellen, jaksaa huitoa seuraavalla kerralla vielä innokkaammin!

Yläkroppa on naiselle todella kiitollinen bodattava, siellä muutoksen näkee helposti kun rasvaa on vähän. Reisissä voi olla vaikka kuinka sitkeät lihat, pakaroista puhumattakaan, mutta norminaikkosella ne lihakset vaan kohottaa sitä pehmeää massaa oikeaan suuntaan. Ei niitä lihaksia ikinä näe. :)  Tähän pehmeään massaan liittyen mulla on myös ihan oma teoria, siitä ensi jaksossa! Nyt mä lähden loppupäiväksi hymyilemään ja hikoilemaan, tack och adjö! Koutsille kiitos treenivinkistä (ilmaisesta, miettikää!!) ja muille hyvää oloa perjantaihin!

Sitkun mutku

Netissä on käynnissä taas joku ihmeen sota, Kukka kirjoitti ikävään sävyyn fitness-urheilusta ja sai kamalasti kannatusta. Fitness-urheilijat siitä sitten suivaantuivat, ja vähän minäkin. Kehonpalvonta ja ortoreksia ei ole hyväksi, se on selvä. Ylilyönti ei ole koskaan osuma, mutta yleistäminen saa mut ainakin ärsyyntymään. Fitness-urheilu ei voi mitenkään olla yhtä kuin syömishäiriö, ainakaan kovin kauaa.

Ihan varmasti fitness-piireissä, niinkuin kaikissa piireissä, on ihmisiä, joilla lähtee lapasesta. Mä en henk. koht. näe juuri mitään eroa kehon muokkaamisella ja vaikka sisustamisella, jotain muutetaan, että näyttäis kivemmalta. Totta on kuitenkin on se, että kehon muokkaaminen ja lavalle arvosteltavaksi meneminen vaatii todella tervettä ja kypsää itsetuntoa. Pitää pystyä erottamaan "minä" ja se arvostelun kohteena oleva ulkomuoto ja esiintyminen. Ja siihen kisakuntoon on mahdollista kiristellä kuulemma ilman nälänhätää ja parisuhteen loppumista. Jos osaa homman. Jos menee pieleen, vaakalaudalla on terveys, sekä henkinen että fyysinen. Väitän, että ihan samat riskit on aika monessa muussakin, pakaran muoto nyt vaan on ollut vähän "alalla" pinnalla viime aikoina. Jos siis on orientoitunut oikeita foorumeita seuraamaan, ei siitä aamulehdessä kirjoiteta.

Mä ajattelen, että niin kauan, kuin se oma elämäntapa ja tyyli on juuri nyt kivaa, kaikki on hyvin. Jos voin tänä päivänä elää niinkuin haluan, ei hätää. Pieleen menee siinä, jos elää joko "sitkussa" tai "mutkussa". Jos elää nyt jotain kuuria, jonka jälkeen taivas aukeaa, tulee suosituksi, kauniiksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi, ollaan metsässä. Tai jos ei tee sitä mitä haluais jonkun "mutkun" takia. Mutta, jos oikeasti nauttii juuri siitä omasta tyylistä treenata, syödä, olla ja vaikka tehdä töitä, mun mielestä fitness ja anti-fitness ei ole kumpikaan yhtään arvokkaampaa. Kaikilla ilmiöillä on vastailmiö. Mitä enemmän joku joukko kiinnostuu jostakin, sitä kärkkäämmin joku toinen joukko dissaa sen maan rakoon.

Itse kannatan semiä, ja tykkään siitä. Ehkä pari vuotta tai vielä vuosikin sitten olisin liittynyt kuoroon: "ketään ei kiinnosta sun pakarat, mä treenaan voimaa ja taitoa, en ulkonäön takia!! Hurraa ja halleluja!!" Kyllä mä voin nyt sanoa, että bodaan mun p*rsettä ja treenaan sen takia, että mä en loppu ikääni näyttäis tukka auki twisted sisterin laulajalta, vaan hyväkuntoiselta naiselta. Toki treenaaminen on mun mielestä kivaa, se on tapa ja rutiini, hyväkuntoisessa kropassa on hyvä olla jne. Ennen kaikkea nuo viimeiset, mutta onhan se vähän tekopyhää väittää, ettei "mua kiinnosta mun ulkonäkö".

Sitkut ja mutkut siis romukoppaan, oli muodikasta ja katu-uskottavaa tai ei, mä teen just sitä mitä mä haluan. Suosittelen, koska siitä tulee hyvä mieli!

Tämä sama koskee myös työelämää. Jos koko ajan laskee tunteja seuraavaan vapaapäivään ja lomaan, eikä ikinä ole onnellinen töissä, juuri siinä hetkessä, tehdessään sitä omaa perus duunia, kannattaa pysähtyä hetkeksi. Mä voin olla työputken loppupuolella väsynyt, mutta ihan vilpittömästi rrrrakastan silloinkin olla töissä. Mun työ on ihanaa, ihana kombo ihmisiä ympärillä, numeroiden pyörittämistä, nopeita ratkaisuja, kauniita asioita jne. Jos oma työ ei tunnu oikealta, kivalta, ei siihen kannata elämästään vuosikymmeniä tuhlata. Voi oikeasti olla, että sitä "sitkua" ei tule. Yksi harha-askel kiviportaissa tms. niin se voi kuulkaa olla siinä.

Elämä, oma kroppa ja mieli on tässä ja nyt. Kukaan muu ei siitä huolehtimisesta ole vastuussa kuin sinä itse! Ja mutkut on tekosyitä, kun tavoittelee oikeita asioita, kaikki järjestyy! Eli hurjasti tsemppiä kaikille kisadieetillä oleville, nauttikaa kevenevästä olotilastanne, samoin muille elämäntaparemontoijille! Ja meille muille, rakkautta ja loputtomasti näitä käsittämättömän kauniita kesäiltoja! Kaikille on tilaa täällä.

"Mutku en mä voi. Sitku mä tästä.." ;)

T-paitoja

Mustaa ja valkosta, myös punaista. Komia logo joko eessä tai takana. Veri nais! 

Tässä muuten kaikille loistava pakaratreenivinkki:

no ass..

Ja kymmenen minuuttia myöhemmin:

Ghettobooty in a minute! :D 

Valokuvaamiskulmaa vaihtamalla kasvaa peppu maksamakkarallekin! Buahhaa!