sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Rappio-viikko

Mä olen ihan rappiolla. Tällä viikolla kerkesin vain kaksi kertaa salille. Tänään heräsin kyllä kahdeksan nurkilla kissan hellyyden osoituksiin, keitin kahvit ja siirryin yläkerran säkkituoliin katsomaan Avaraa luontoa. Kymmenen jälkeen join sen kahvin, ja aamupalan sain aikaiseksi joskus puolen päivän aikoihin. Vadelmia, jugurttia ja siemeniä. Sitten oli vähän remonttihommia ja neljältä kiljuva nälkä, Hesburgerille ja siitä suoraan salille. :p Ei näin! 

Lämmittelyt ja kyykkyihin. Kasin sarjapainoina oli tänään 75 kiloa, tein yhden ja koutsi kitisi riittämättömästä syvyydestä. Otin viisi kiloa sitten takapakkia ja tein vähän kauniimmin. Sitten vähän suorin jaloin maveja ja selän herättelyä. Aika laimea jumppa, huomenna pitää olla reippaampi. Ainiin ja mavetuksien välissä vähän pieniä bokseja. Mun ylivoimaisesti heikoin osa-alue (matemaattisen älyn ja avaruudellisen hahmottamisen ohella) on kaikenlainen hyppiminen. Se on jotenkin tosi vaikeaa ja epämiellyttävää ja siksi en oma-aloitteisesti yleensä bokseille pompi. Siinäkin pitää reipastua, ainoa tapa kehittyä on tietenkin tehdä sitä missä on huono.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti