lauantai 27. lokakuuta 2012

Auto-apinoita


Meinasin jäädä tässä eräänä pakkasaamuna auton alle ihan kotinurkilla. Taksi tuli suojatien eteen pysähtyneen auton ohi kovaa. Kerkesin juuri loikata alta ja kiskaista Kasperin mukaan. Pelästyin niin, että olin oksentaa. Kuski jatkoi matkaa, toivottavasti säikähti yhtä paljon kuin minä ja oppi jotakin.

Valitettavasti olin perjantai-aamuna yksi niistä tuhansista tamperelaisista, jotka luistelivat kesärenkailla tuolla tien päällä. Se, että itse ennakoi ja ajaa hitaasti ja jättää välit, ei riitä mihinkään. Bussit roikkuu puskurissa ja aina on joku kiilaamassa väliin jos sellaisen jättää. Varsinkin ruuhka-aikaan tuolla liikkuu käsittämättömän aggressiivista porukkaa autoilla. Pistää ketuttamaan, onnettomuudet tapahtuu niin yllättäen ja  sekunnin murto-osissa, voisko ihmiset mitenkään vähän löysätä pipoa. Oikeasti, se ei lyhennä ajoaikaa merkittävästi, että käyttäytyy kuin apina ja aiheuttaa läheltä piti-tilanteita koko ajan. Ja se suojatien eteen pysähtyneen auton ohituskielto on ehdoton. Mur.


Nyt on nastat alla ja turvallisempi mieli tien päällä. :) Tilailin viimeksi sitä lunta ja pakkasta, olisin voinut tietenkin myös vähän varautua. En ehkä arvannut toiveen toteutuvan näin pian! Mutta tykkään kyllä, lumi, pieni pakkanen ja aurinko palautti taas ajatuksen letkeistä juoksulenkeistä mieleen. Ehkä ensi viikolla! 

Olin joogasta kaksi päivää tosi kipeä. :) Jalat, selkälihakset, vatsalihakset, olkapäät ja erityisesti kyljet ilmaisi itsestään ihan joka liikkeessä. Mahtavaa! Olisi kyllä kiva päästä joogailemaan ohjatusti useammin, se tekee ihan älyttömän hyvää. Lisää voimaa, lisää kehontuntemusta, liikkuvuttaa, kordinaatiota ja tasapainoa, unohtamatta totaalista rentoutumista. Haastavaakin se on joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti